Uusimmat arvostelut

RidgeSäsong
Ohjaus John Skoog

Skånelaisen maatilan ympärille sijoittuva dokumentti seuraa duunareiden päiväohjelmaa ruohonjuuritasolta. Kamera pyörii seassa arkisissa tilanteissa. Kokonaiskuva muodostuu. Kesäsesongin edetessä, kumottujen Sofiero-tölkkien määrä kasvaa.

Tiukempi sisältö ja painotus uupuu, jättäen katsojan pelkän kuvaston varaan. Verkkainen rytmi lisää haukotuksia eksponentiaalisesti.

Tärkeän sivuroolin saavia sympaattisia karkurilehmiä ihailevat suuntaavat kulkunsa DocPoint-festareille. (VA)

Lisätty perjantaina klo 08:00Lue koko arvostelu
iHumaniHuman
Ohjaus Tonje Hessen Schei

Tekoälyn nopea kehittyminen saattaa kääntyä luojiaan vastaan tulevien vuosikymmenien aikana. Ihmiskunnan suurena haasteena on kyetä jarruttamaan kehityksen eteneminen hengenvaaralliseksi asti. Saattaa tosin olla, että on jo liian myöhäistä.

Teknologiajättien raha ja intressit ovat jo pidemmän aikaa ajautuneet tekoälyn kehittämiseen - keinoja kaihtamatta. Tonje Hessen Schein dokumentti painottuu suuyritysten tekoälyprosessien etenemisen ennakointiin. Haastateltavina ovat alan tietäjät ja tuntijat. Vain Microsoftin ja Googlen edustus puuttuu. Siltä suunnalta ei kerrottavaa ollut.

Norjalaisdokumentti on visuaalista tykitystä, muovaamattoman ja ihmisen muokkaaman luonnon...

Lisätty torstaina klo 08:00Lue koko arvostelu
TeräsleiditTeräsleidit
Ohjaus Pamela Tola
Pääosissa mm. Leena Uotila, Seela Sella, Saara Pakkasvirta, Heikki Nousiainen ja Pirjo Lonka

Inkeri on tappanut miehensä. Isosisko Raili lupautuu auttamaan - kohtuullista taloudellista korvausta vastaan. Kolmaskin sisko saadaan mukaan pakomatkalle. Härmän Thelma ja Louise on aseteltu taitaen. Erotuksena, tässä reissun päälle starttaa rollaattoriosasto.

Ohjaaja Pamela Tola on saanut jalkeille melkoisen määrän kokemusta. Teräsleidit-elokuvaa tähdittävät Seela Sella (s. 1936), Saara Pakkasvirta (s. 1938) sekä Leena Uotila (s. 1947). Tästä teatteritaiteen grand old lady -triosta ei näe väsähtämisen merkkejä.

On varmasti turhaa mainita näyttelijäsuoritusten erinomaisuudesta. Kaikesta päättäen on syntynyt oikea ilmapiiri luovalle tulkinnalle...

Lisätty torstaina klo 08:00Lue koko arvostelu
FingerporiFingerpori
Ohjaus Mikko Kouki
Pääosissa mm. Kari Väänänen, Jenni Kokander, Santtu Karvonen, Pirjo Lonka ja Aku Hirviniemi

Kahvipöytäkeskusteluihin osallistuminen vaatii aamun sanomalehden tarkkaa selaamista. Reilun vuosikymmenen ajan yksi aamupöytäkeskustelua ylläpitävistä voimista on ollut Fingerpori-nimeä kantava sarjakuvastrippi. Internetiä myöten käydään dialogia, kuka kulloisenkin stripin ymmärtää ja mitenkin tulkitsee.

Tämä elokuvakritiikki on kirjoitettu Fingerpori-neitseellisin käsin. Muutamaa vahinkosilmäystä ja väkisin kuultuja heittoja lukuun ottamatta, Fingerpori on tälle kirjoittajalle täysin vieras tapaus.

(Alla luettavissa oleva kritiikki on tietoisesti jätetty lyhyeksi. Pyrkimyksenä on unohtaa koettu kärsimys välittömästi.)

Lue koko arvostelu

Ilmoitus

Palvelun tarjoavat

Heinäpään Viestintä Oy on gastronomiaan ja populaarikulttuuriin keskittyvä kustantaja, joka vastaa muun muassa Viinioppaasta ja DVD-oppaasta.
MetaVisual Oy on yritys- ja yliopistomaailmojen rajapinnassa syntynyt innovatiivinen ja aidosti asiakaskeskeinen ohjelmistoyritys.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään