Blu-ray - Arvostelu

Bluray
Blu-ray arvostelu kansi
Blu-Ray
Blu-ray
FullHD

Zero Dark Thirty

 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

Kathryn Bigelow'n (mm. "Hurt Locker") ohjaama toimintajännäri on iskevä ja uskottava kuvaus yölliseen kommandoiskuun huipentuneesta Osama Bin Ladenin jahdista. Tapahtumia seurataan ennen kaikkea yhden CIA-agentin (Jessica Chastain) kautta, joka oli avainasemassa yhdistelemässä johtolankoja ja piiskaamassa jopa ylempiään operaatiossa eteenpäin. Silti kerronta ei tyssää paperinpyörittelyksi neljän seinän sisällä. Elokuvan vaikuttavinta antia onkin lopulta nähdä kuinka suuressa organisaatiossa kaikki eivät aina soutaneet samalla vimmalla tai edes samaan suuntaan, mutta määrätietoisuus ja analysointikyky toivat tulosta.

Lähes kolmituntinen elokuva pitää tunnelmaa hienosti yllä - varsinkin ottaen huomioon että kaikki katsojat tietävät jo lopputuloksen. Bigelow kuvittaa ajojahdin vaiheita dokumentaarikon otteella ja tarjoaa merkittävästi enemmän yksityiskohtia - ja nollalinjan isänmaallisen siirapin suhteen - suhteessa aiempiin filmatisointihin. Elokuvan tekijät väittävät tarinan tukeutuvan vahvasti ensikäden silminnäkijätietoihin, eikä tätä ole vaikea lopputuloksen puolesta uskoa.

Zombie-leffalta kalskahtava nimi tulee armeijan ilmaisusta, joka tarkoittaa 30 minuuttia puolen yön jälkeen. Hiljattain edesmennyt James Gandolfini tekee tässä lyhyen pyörähdyksen CIA:n johtajana.

Erinomainen kuva pyrkii dokumentaarimaiseen ilmeeseen, mutta ei sorru suttaamaan ilmaisuaan teknisesti heikolla jäljellä tai ylettömällä kameran vatkauksella. Puitteltaan kaikki on hulppeasti kohdallaan, mistä ylimpänä esimerkkinä on Bin Ladenin bunkkerialueen yksityiskohtainen jäljentäminen. Pienieleinen ääniraita pitää dialogin keskiössä, mutta myös hillitty taustamusiikki ja satunnaiset rymistelyt vetoavat.

Ekstroissa neljä koostetta: ohjaajasta (4 min.), bunkerista (9 min.), koptereista (7 min) ja Jessica Chastainista pääosassa (5 min.). Suppeat koosteet antavat eniten näyttäessään Bin Ladenin bunkkerin pohjalta rakennettua mittavaa kopiota, mutta tarjoavat myös pikaisen välähdyksen kuvauksista muutenkin. (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Kathryn Bigelow
Pääosissa: Jessica Chastain Jason Clarke Mark Strong Joel Edgerton Kyle Chandler James Gandolfini
Tarina: Mark Boal
Kuvaus: Greig Fraser
Musiikki: Alexandre Desplat

Traileri

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Kuvat

Jessica Chastain tekee uraa tiedustelupalveluissa: Mossadin agenttina elokuvassa
Jessica Chastain tekee uraa tiedustelupalveluissa: Mossadin agenttina elokuvassa "The Debt" nähty nainen on nyt edennyt piikkipaikalle CIA:n riveissä.
Jason Clarke vetää kidutusspesialistin roolin hyvin välttäen pahiksen leiman vastenimielisistä kuulustelutekniikoista huolimatta
Jason Clarke vetää kidutusspesialistin roolin hyvin välttäen pahiksen leiman vastenimielisistä kuulustelutekniikoista huolimatta
Jessica Chastain ja Mark Strong peittävät näkymän salaisesta stealth-kopterista, jonka ulkomuodon tekijät päättelivät iskusta jälkeenjääneen pyrstön perusteella
Jessica Chastain ja Mark Strong peittävät näkymän salaisesta stealth-kopterista, jonka ulkomuodon tekijät päättelivät iskusta jälkeenjääneen pyrstön perusteella
Joel Edgerton on yksi Seal Team Sixin johtokasvoista
Joel Edgerton on yksi Seal Team Sixin johtokasvoista

Tekniset tiedot

Vuosi: 2012Kesto: 157 minuuttia
Julkaisija: UniversalKuva:
MPEG-4 AVC 1.85
Ääniraita: DTS-HD MA 5.1
 
Ikäraja:
(16)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ohjelman saa luovuttaa vain 16 vuotta täyttäneelle.
  EAN: 5050582932485

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Universal) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään