Kino - Arvostelu

The Challenge

Kun salaattia pursuaa taskuista tukottain eivätkä elinolosuhteet tarjoa mahdollisuuksia rajattomasti, saattaa mieleen juolahtaa vähän hullumpiakin harrastuksia. Qatarin aavikkomaisemissa hassuttelu on tosin karannut jo (kuvitteellisesta) lapasesta. Porukan touhut punastuttaisivat vapaamuuraritkin, sen verran kummalliseksi on valkokaapuisilla iltahupi mennyt.

Aavikon monotoniaa halkoo yksityissuihkukoneiden ja urheiluautojen hurina. Öljyllä rikastuneen arabivaltion ylimystö ulkoiluttaa moottoreiden lisäksi silmäteriään.

Arvasitte väärin.

Erämaa ei piilota irstaita salaisuuksia. Näiden täyskasvuisten pikkupoikien leikit ovat viattomampia.

Raharikkaat käyvät paikallisella Hagelstamilla huutamassa omistuksiinsa haukkaeläimiä. Kymmenientuhansien arvoiset linnut matkustavat A-luokassa kohti seuraavaa performanssiaan. Näihin koneisiin ei naispuolisia mukaan oteta. Taivaan täyttävät korkeakoulutetut saalistajat.

Hiljainen, lähes dialogiton dokumentti on tulkittavissa monin eri tavoin. Nopeat eläimet ja autot kiihtyvät rinta rinnan, olosuhteet ajavat päättömiin asioihin. Jotainhan ihmisen on tehtävä.

Samassa kiteytyy arabikulttuurin ristiriita. Moottoripyöräjengit, länkkäriautot ja mässäily. Elämässä olisi oltava riittävästi jamesbondia. Olemme kaukana härmäläisestä hirviporukasta.

Hämmästyttävä, ylväs ja runollinen The Challenge on nähtävissä DocPoint 2018 -festivaaliohjelmistossa. Kielitaidotonkin selviää. (VA)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Yuri Ancarani

Traileri

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2016Kesto: 70 minuuttia
Julkaisija: Docpoint 2018 
  
 
Ikäraja:
(S)
Sallittu kaikenikäisille.
    

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Docpoint 2018) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään