Blu-ray - Arvostelu

Bluray
Blu-ray arvostelu kansi
Blu-Ray
Blu-ray
FullHD

The Huntsman - Winter's War

 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

Grimmin veljesten Lumikista ja Hans Christian Andersenin Jääkuningattaresta vapaasti ammentava satuelokuva kertoo tarinan kahdesta kylmäverisestä kuningattaresta (Charlize Theron ja Emily Blunt) ja näiden oikkujen heittelemistä nuorista rakastavaisista (Chris Hemsworth ja Jessica Chastain). Aineksistaan mainion episodin punova elokuva on tenhoava seikkailu läpi miekkojen ja loitsujen hallitsemien korpimaiden, joka maistuu tuoreelta vaikka käsikirjoitus onkin klassisin mahdollinen.

Kerronan vetreä syke, hyväntuulinen huumori ja puolivillainen pelottavuus tuovat mieleen vuosikymmenten takaisen Willown. Nytkin tuloksena on perhetarinaan taipuvainen satusota, joka vetää vaivatta mukaansa ennakko-oletukset murentaen. Satumainen miljöö piirtyy myös hyvin vaikka tehosteet eivät olekaan yhtä korskit ja koreat kuin vaikkapa Hobitissa, mutta sydän on paremmin mukana. Jessica Chastainin ja Chris Hemsworthin rakkaustarinankin nielee huomaamattaan kohoineen ja koukkuineen.

Levyltä löytyy sekä alkuperäinen teatteriversio, että noin 6 minuuttia pidempi uusi versio.

Komea audiovisuaalinen kuosi loistaa fantastisen miljöönsä kuvaamisessa. Jälki on terävää, värikylläistä ja läpeensä näyttävää korskeilematta kuitenkaan asialla. Hyvä ääniraita, tarjoaa kosolti iloa satumaisilla tehosteillaan ja James Newton Howardin musiikkiraidaallaan.

Ekstroissa ohjaajan kommenttiraita, poistettuja kohtauksia kommentein (9 min.), mokia (10 min.) ja moniosainen making of (yht. 36 min.). (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Cedric Nicolas-Troyan
Pääosissa: Chris Hemsworth Jessica Chastain Charlize Theron Emily Blunt Nick Frost Sam Claflin Rob Brydon
Tarina: Evan Spiliotopoulos Craig Mazin Evan Daugherty
Kuvaus: Phedon Papamichael
Musiikki: James Newton Howard

Traileri

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2016Kesto: 114/120 minuuttia
Julkaisija: UniversalKuva:
MPEG-4 AVC 2.40
Ääniraita: DTS:X
 
Ikäraja:
(12)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ohjelman saa luovuttaa vain 12 vuotta täyttäneelle.
  EAN: 5053083080532
© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Universal) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään