Blu-ray - Arvostelu

Bluray
Blu-ray arvostelu kansi
Blu-Ray
Blu-ray
FullHD

Kaksinaamaista peliä

Duplicity 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

Mr & Mrs Smith siirrettynä hiustenhoitotuotteiden kilpailuhenkiseen maailmaan. Julia Roberts ja Clive Owen ovat yritysvakoiluun sotkeutuneita ex-agentteja, jotka saavat paalupaikan miljoonaluokan puhallukseen. Elokuva höykkyyttää aikajanaa eteen ja taakse tuon tuosta pitääkseen katsojan epätietoisena ja alati arvailemassa mistä päin seuraavaksi puhaltaa.

Tarina tekeytyy verrattain onnistuneesti fiksummaksi kuin mitä varsinaisesti on, mutta huijauksen teho jää puolitiehen ennen kaikkea siksi etteivät hahmot itsekään tunnu ottavan tapahtumia kovin vakavasti. Toisaalta se mitä jännityksessä menetetään, voitetaan komediassa. Erityisesti aavistuksen bondmaisen alkutekstiosion hidastettu tappelu kahden yrityspampun kesken jää mieleen kuvittamalla hauskasti bisnesmaailman kisailua, mutta muutoinkin huumori kukkii matkan varrella.

Kiitettävän tarkka ja väritoistoaan myöten tyylikäs kuva herkuttelee mm. Manhattanin ja Miamin silueteilla, ja väläyttää myös hetkittäin kykyään porautua ihohuokosiin asti. Muutoinkin kansainväliset kuvauspaikat Bahamalta Roomaan ja Lontoosta Cleavelandiin antavat elokuvalle prameat puitteet, jotka teräväpiirtokuva toistaa matkailumainoksen tavoin. Sisällöllisesti ääniraidan vahvin lenkki on iskevä, mutta suurelta osin pilttuussa pidetty musiikkiraita. Teknisesti häviötön DTS HD Master Audio -ääniraita selviää vaivatta kaikista tehtävistään. Ekstroista löytyy unisen oloinen, mutta itse asiassa varsin informatiivinen ohjaaja/käsikirjoittaja Tony Gilroyn ja tuottaja/leikkaaja John Gilroyn kommenttiraita. (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Tony Gilroy
Pääosissa: Clive Owen Julia Roberts Tom Wilkinson Paul Giamatti
Tarina: Tony Gilroy
Kuvaus: Robert Elswit
Musiikki: James Newton Howard

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2009Kesto: 125 minuuttia
Julkaisija: UniversalKuva:
VC1 2.40*
Ääniraita: DTS-HD MA 5.1
 
Ikäraja:
(7)
Kielletty alle 7-vuotiailta. Täysi-ikäisen seurassa elokuvan saa esittää enintään kaksi vuotta nuoremmalle.
VET: 209193EAN: 5050582714432

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Universal) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään