En­sin oli Das­hiell Ham­mett, vas­ta sit­ten Ray­mond Chand­ler. Kun jos­kus käyt San Fran­cis­cos­sa, käväi­se John’s Gril­lissä ja ti­laa lam­paan­kyl­jyk­set. Niin Das­hiell Ham­mett­kin te­ki ai­koi­naan. Se on hie­man tu­ris­ti­mais­ta, mut­ta muu­ten on vai­kea päästä 1920-lu­vun Black Mask –­tun­nel­maan.

Tai sit­ten kat­so tämä, jos et saa Joe Go­re­sin al­ku­peräistä Ham­mett-ro­maa­nia hyp­py­sii­si. Vuon­na 1980 sain tär­keän ystävän Ka­ri Mink­ki­sestä suo­raan sa­not­tu­na sen ta­kia, kun sel­vi­si, että pidäm­me Go­re­sin Ham­mett-pas­tis­sis­ta.

E­lo­ku­va­ver­sio­ta on hau­kut­tu. Li­ki neljän­nes­vuo­si­sa­dan jäl­keen tästä voi vain ol­la on­nel­li­nen.