DVD - Arvostelu

Entebben taistelu DVD arvostelu kansi

Entebben taistelu

Raid On Entebbe 

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Punkyhtye Häirköiden mukaan ”Mun faija on Charles Bronson”. Toisin sanoen miehellä riitti karismaa sen verran, että huonoimmatkin elokuvat katsoo mielellään. Entebben taistelu on kuitenkin sillä rajalla, eikä kyse suinkaan ole mistään Israelin hyvinvointivaltion periaatteellisesta vastustuksesta tai rainan kammottavasta pituudesta, vaan siitä, että Bronsonin kenraalin rooli on lopulta perin viitteellinen tässä tositapahtumiin perustuvassa trillerissä. Yaphet Kotto puolestaan ottaa kaiken irti Idi Aministaan.

Tarina perustuu palestiinalais-saksalaisten terroristien tekemään panttivankioperaatioon. Kone päätyi aikansa legendan Idi Aminin Ugandaan. Israelilaiset päättävät toimia. Elokuvaa katsoessa kannattaa ottaa huomioon, että 1972 Münchenin iskun takia palestiinalaisiin suhtauduttiin maailmalla samoin kuin myöhemmin Al-Qaidaan.

Kyseessä on ohjaajan leikkaus, joka on 13 minuuttia alkuperäistä pidempi. Ikävä kyllä.

Masentava kokokuva ja eloton ääniraita. Kuvan tarkkuus on kuitenkin kohtuullinen. Ei ekstroja. (PS)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Irvin Kershner
Pääosissa: Charles Bronson Peter Finch James Woods Yaphet Kotto
Tarina: Barry Beckerman

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 1976Kesto: 139 minuuttia
Julkaisija: Future FilmKuva:
1.33
Ääniraita: Dolby Digital Mono
 
Ikäraja:
(16)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ohjelman saa luovuttaa vain 16 vuotta täyttäneelle.
  EAN: 6416548566214

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Future Film) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään