DVD - Arvostelu

Paahtis  DVD arvostelu kansi

Paahtis

Toast 

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

”Ei voi olla rakastamatta ihmistä, joka tarjoaa paahtoleipää”, sanoo Nigel Slater. Paahtis on itsessään sellainen elokuva, johon katsojan on vaikea olla rakastumatta. Filmi pohjautuu Observer-lehden ja BBC:n ruokatoimittajan palkittuun elämäkertaan, mutta fiktion luovalla vapaudella. Paahtis on kertomus ruuan parantavasta voimasta.

Nyt pysytään kaukana kauhukeittiöistä. Nigel Slaterille paratiisi sijaitsee hellan ja ruokapöydän välissä. Tie vapauteen käy vatsan kautta! Slater, joka kutsuu itseään vieläkin harrastajakokiksi, laittoi omaelämäkertansa otsikoksi Toast - The Story of a Boy’s Hunger (Paahtis - tarina pojan nälästä). Kun herkkuja ei kotona ole tarjolla, poika ahmii juhlissa muidenkin jälkiruoat – ja oksentaa isänsä autoon.

Paahtoleipä ja muut ruuat täyttävät Nigelin tarinassa ja elokuvassa muitakin tarpeita. Slater ei varmasti ole ensimmäinen ihminen, joka on innostunut ruoanlaitosta, koska vanhemmat ovat olleet huonoja keittiöihmisiä. Äiti (Victoria Hamilton) osaa keittää vain purkkeja vedessä. Kun Nigel (Oscar Kennedy) yrittää kaupassa ehdottaa uusia ruokalajeja, äiti torjuu ne liian arkisina. Perhe on vauraampaa keskiluokkaa, mutta Nigelin työväenluokkaisilla koulukavereilla tuntuu menevän perheessään paremmin. Ruokaa riittää ja rakkautta.

Äidin keuhkosairaus varjostaa perheen arkea. Nigelin isä (Ken Stott) on tilanteesta hermostunut ja epätietoisuudessaan äksy pojalleen. Nigel yrittää laittaa ruokaa vanhemmilleen kohottaakseen jännittynyttä tunnelmaa. Mutta isälle spagetti bolognesekin on liian eksoottista. Tunnelma ruokapöydässä vain kiristyy ja äidin henkeä ahdistaa. Katsojaa ahdistaa pojan tilanne. Vanhemmat eivät ole Nigelille ilkeitä pahuuttaan vaan ymmärtämättömyyttään. Poikaa pidetään liian herkkänä. ”Onkohan hänessä jotain vikaa?”, ihmettelee isä, kun poika viihtyy mielikuvitusleikeissään ja kiintyy uuteen puutarhuriin, joka sentään huomioi pojan.

Naisohjaaja takaa laadun. Tv-töistään (Ruma Betty, Heroes, House, Dexter) tunnettu SJ Clarkson ohjaa ensipitkäänsä erehtymättömällä vaistolla ja huumorinpilkkeellä. Uusi siivooja, rouva Potter (Helena Bonham-Carter) tekee itseään tykö vihjailevilla eleillä, jotka katsoja saa maiskuteltavakseen Balasz Bolygon herkullisesti valitsemilla kuvakulmilla. Tyyli on kauttaaltaan varmakätistä. Tunnelmat vaihtuvat herkästi vastakohdikseen. Vuoden 1967 ajankuva on pastellinsävyinen, muttei nostalgian patinoima.

Ilmavan kepeä elokuva liikkuu kihelmöivästi niin hyvän maun kuin henkilöitä kärjistävän tyypittelyn rajamailla. Mutta kuin monia pallojaan samanaikaisesti ilmassa pitävä jonglööri, Clarkson onnistuu kevyen näköisesti saavuttamaan tasapainon tarinansa erilaisten elementtien välille. Kuvattu pitkä ajanjakso, kehityskaari lapsesta nuorukaiseksi, eri-ikäinen näyttelijäkaarti, tarinasta poistuvat henkilöt ja esittäjien vaihtuminen toisiksi kesken kaiken olisivat voineet hukuttaa fiktiolla silatun tositarinan monessakin vaiheessa. Ihmeteltävällä tavalla Paahtis pystyy ottaa vastaan kaiken, mitä käsikirjoitus eteen heittää. Filmi myötäilee vapautuneesti ja elastisesti vaihtuvia teemojaan päätyen suurenmoisen tyydyttävään lopputulokseen.

Paahtis on pieni suuri elokuva, jonka ei tarvitse turvautua suuriin tragedioihin, väkivaltaisiin käänteisiin, seksiin tai huumeisiin pitääkseen yleisön mielenkiintoa yllä. Tavallinen tarina inhimillisistä ihmisistä riittää. Vuonna 1967 ei Britannia - ainakaan Nigelin kotikaupungissa Wolverhamptonissa - näytä vielä psykedeelisiä rakkauden kesän puoliaan. Hippejä pikku-Nigel pääsee ihmettelemään vain ohimennen, kun vanhemmat viettävät lomaansa rantakaupungissa. Suuret muutokset tapahtuvat ihmisten sisäisessä elämässä.

Ajan virtaus näkyy pieninä muutoksina automalleissa, tärkätyn vaatetuksen vaihtuessa hieman mukavampaan, villapuseroiden väreissä ja leninkien kuoreissa. Hillityt värit hallitsevat kotien interiöörejä ja rakennusten ulkoseiniä. Muutoksen ilmapiiri tuntuu voimallisemmin uusissa, rennommissa ihmisissä, joihin Nigel pääsee tutustumaan - tai joihin hän joutuu arjessaan tottumaan.

Ylisuojellun ja luonnoltakin suojellun Nigelin maailma muuttuu ensin puutarhuri-Joshin (Matthew McNulty) vierailujen myötä. Multasormi-Josh näyttää pojalle puutarhan ihmeellisyyksiä. Nigelin maailma avartuu, kun hän saa haistaa ruusua nimeltä Pleasure (nautinto). Joshilta opitaan sekin, että penkistä retiisit voi syödä suuhunsa suoraan maasta. Paahtis on paitsi suussa sulava - ”rapean kuoren alta lämpimän voin suuhun tuoma suolan maku” - muutenkin hyvin aistikas elokuva.

Puutarhuria vastenmielisempi kotivieras on Nigelin äitipuoleksi pyrkivä ”rouva Potter”. Poika ei pidä uudesta naisesta, joka yrittää viedä äidin paikan. Kun teini-ikäinen Nigel (Freddie Highmore) oppii ruuanlaiton salaisuudet, Potter tekee kaikkensa lyödäkseen pojan yritelmät laudalta. Kuumin ja armottomin taistelu käydään keittiössä sitruunamarenkipiirakan reseptistä.

Näyttelijöitään Paahtis pitää kuin kukkaa kämmenellä. Helena Bonham-Carter (Fight Club, Harry Potter, Kuninkaan puhe) äitipuolena on parempi kuin miesmuistiin, eikä hän ole koskaan tehnyt huonoa roolia. Aatelisia, kohtalokkaita naisia ja pahiksiakin näytellyt, mutta usein eteeriseksi mielletty Bonham-Carter osoittaa nyt notkeuttaan maanläheisenä siivoojana ja keittiöihmisenä, jossa on synnynnäisen vampin eroottista jännitettä ja vastustamatonta särmää. Suurenmoinen on myös leski-isänä äksyilevä, vähemmän tunnettu Ken Stott (Shallow Grave, Kuningas Arthur, The Hobbit). Stott on näitä uskomattomia brittinäyttelijöitä, jotka ovat toinen toistaan parempia ja esittävät roolinsa aina elämänmakuisesti ja taidokkaasti.

Lapsirooleista tuttu Freddie Highmore (Finding Neverland, Jali ja suklaatehdas, Arthur ja Minimoit, Spiderwickin kronikat) on kasvamassa valloittavaksi aikuisnäyttelijäksi. Julisteeseen Bonham-Carterin kanssa päässyt Highmore on kuitenkin valokeilassa vain viimeisen puolituntisen. Ensimmäisellä tunnilla kymmenvuotias Oscar Kennedy hämmästyttää debyyttiroolinsa kypsyydellä. Tästä saamme varmasti suurelta osin kiittää ohjaaja Clarksonin turvallista ohjaajan otetta. Huomionarvoinen lapsirooli.

Käsikirjoituksen Slaterin kirjan pohjalta Paahtikseen on tehnyt nuorten kehitystarinoita ymmärtävä, Billy Elliotin ja Spielbergin War Horsen kirjoittanut Lee Hall. Kertomus kulkee kuin unelma, pakottomana ja vivahteikkaana. Pienet sattumukset – maitoallergisen Nigelin oksentaminen, uunikala, kesäsade – täydentävät osuvina kosketuksina Paahtiksen suurempaa tarinaa. Sivuhenkilöitä ei ylenkatsota välttämättömänä pahana. Vinjettinä toimivat kohtaukset, joissa koulutoveri Warrel (Frasier Huckle) tarjoaa vertaistukea ja konsultoi Nigelia elämän kolhuissa. Kalakauppiaskin on persoona.

Useimmat meistä muistavat, kuinka pienenä leikittiin ”kauppasta”. Nigel saa leikkiä sitäkin vain mielikuvituksessaan - pantomiimina. Kauppa, asiakkaat ja tavarat ovat vain lapsen fantasian – sen nälän – tuotetta. Rinnakkaisena kohtauksena nähdään myöhemmin, kuinka Nigel tanssii äidin hame sylissään makuuhuoneessa If You Go Awayn soidessa levyltä. Ajatuksissaan poika siirtyy suureen saliin, jossa äiti muuttuukin eläväksi tanssipartneriksi. Dusty Springieldin sielukas lauluääni toimii elokuvan hengettärenä vielä äidin kadottua tarinasta.

Yläasteella teiniksi venähtänyt Nigel uskaltaa valita valinnaisaineeksi kotitalouden. Muut pojat menevät veistoon. Tytötkin katsovat poikaa hetken nenänvarttaan pitkin, mutta mieli muuttuu, kun Nigelin tekemien herkkujen huumaava tuoksu tunkee sieraimiin. Kuten Nigelin koulutoveri Warrel, myös äitipuoli Potter tietää, että tie miehen sydämeen käy vatsan kautta. Teini-Nigelin osaksi jää kamppailu viimeiseen piirakkaan isän ja talon vallanneen naisen välissä - keittiön toimiessa taistelukenttänä.

Tässä elämänvaiheessa Nigel löytää tietysti myös seksuaalisuutensa, josta aiemmin saatiin vain pieniä, hienovaraisia viitteitä. Mutta tämäkään juonne ei nouse päällimmäiseksi viemään huomiota varsinaiselta asialta eli ruokahalulta. Sehän on toiminut Slaterin pontimena vastoinkäymisten pilkuttamalla itsenäistymistiellä.

Paahtis on vieraanvaraisuudessaan vuoden positiivisin elokuva. Sitä katsoessa ei voi olla tulematta hyvälle tuulelle. Oli sitten herkkusuu, karppaaja tai vegaani.

Nigel Slater itse esiintyy viimeisessä kohtauksessa, kun ovenkulmassa paahtoleipää mutusteleva keittiömestari palkaa fiktio-Nigelin keittiöönsä. Ja mikä on kokki Slaterin elämäntarinan opetus? Jos elämästään haluaa sitruunamarenkipiirakan, on parasta keksiä ihan oma resepti.

”Ruoan jakaminen muiden kanssa on tavallaan hiljaista sivistystä. Yksinkertainen syötävän valmistaminen jollekulle – olipa se kulhollinen keittoa tai leipäviipale - sisältää monisyisiä merkityksiä. Siinä on huolehtimisen ja suojelemisen sävy, vieraanvarainen ja intiimi. Se on itsessään osoitus kunnioituksesta.” – Nigel Slater

(HB)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: SJ Clarkson
Pääosissa: Helena Bonham-Carter Oscar Kennedy Freddie Highmore Ken Stott
Tarina: Lee Hall (Nigel Slaterin omaelämäkerrasta)
Kuvaus: Balazs Bolygo

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2011Kesto: 92 minuuttia
Julkaisija: Atlantic FilmKuva:
Anamorfinen 2.35*
Ääniraita: Dolby Digital 5.1
 
Ikäraja:
(13)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 13 vuotta.
VET: 273901EAN: 6438194035210

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Atlantic Film) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään