Lon­toos­sa ra­ken­ne­taan 1890-lu­vun alus­sa Towe­rin sil­taa. Tek­nii­kan ja tie­teen saa­vu­tuk­set ker­to­vat uu­des­ta ai­ka­kau­des­ta, mut­ta van­ha tai­kaus­ko on kan­sa­lai­sis­sa syvällä. Sa­la­tie­teitä ja silmänkääntö­temp­pu­ja käyttävä mus­ta­kaa­pu, lor­di Blac­kwood, hai­kai­lee Bri­tan­nian im­pe­riu­min al­ku­peräi­sen lois­ton pa­laut­ta­mis­ta val­lan­kaap­pauk­sel­la. Sen voi estää vain piip­pu­mies Ba­ker St­ree­tiltä.

“A­sian­tun­ti­joi­den mu­kaan mies­ten kamp­pai­lu päät­tyi – ku­ten ar­va­ta saat­toi – sii­hen, että he pu­to­si­vat. Oli toi­vo­ton­ta et­siä heidän ruu­mii­taan, ja niin sekä su­ku­pol­ven­sa vaa­ral­li­sin ri­kol­li­nen että mai­neik­kain lain­val­vo­ja jäävät ikui­sik­si ajoik­si kuo­hu­van ve­den ja pärs­kyvän höy­ryn kau­his­tut­ta­vaan kat­ti­laan.”

Näin lop­pui Sir Art­hur Co­nan Doy­len luo­man sa­la­po­lii­sin, Sher­lock Hol­me­sin, elämä Te­ro Val­ko­sen suo­men­nok­ses­sa. Kamp­pai­lu, ruu­miit, pärs­ke ja kau­his­tut­ta­vuus tun­tu­vat oi­keut­ta­van oh­jaa­ja Guy Ritc­hien päätök­sen ko­ros­taa Doy­len ker­to­mus­ten toi­min­nal­li­suut­ta. Kun kir­jai­li­ja it­se­kin jou­tui nos­ta­maan suo­si­tun Hol­me­sin kuol­leis­ta, ei uu­sia­kaan hen­kiin­herä­tyk­siä so­vi ihan al­kuun­sa tor­pa­ta.

Kir­jois­sa Hol­me­sin ta­pauk­sis­ta ker­too toh­to­ri Wat­son muis­tiin­pa­no­jen­sa tur­vin. Etäi­syyttä ot­ta­va ker­ron­ta ja mes­ta­riet­sivän kul­ti­voi­tu, ana­lyyt­ti­nen per­soo­na ovat hei­jas­tu­neet hil­lit­tyi­hin te­le­vi­sio- ja elo­ku­va­so­vi­tuk­siin. Uu­si Sher­lock Hol­mes ot­taa pesäe­ron pe­rin­tee­seen ja esit­te­lee ä­lykköe­ra­kon su­per­san­ka­ri­na ja ko­mel­jant­ta­ri­na. De­mog­ra­fia eli elo­ku­van bis­nes-s­her­lok­kien yleisö- ja mark­ki­na-a­na­lyy­si­kin to­dis­taa, että räjähtävä ac­tion ja ka­ve­ril­li­nen haus­kan­pi­to ovat vetävä yh­dis­telmä.

Ku­ka sen te­ki ja mi­ten, on mys­tee­rin pe­rus­kaa­va. Doy­len kiin­nos­tus spi­ri­tua­lis­miin oi­keut­taa myös ma­gian ja sa­la­seu­rat, jois­ta sym­bo­lei­neen ke­hi­tellään Da Vin­ci –­koo­din tyyp­pistä maail­man­val­loi­tus­ta. Agent­ti­mei­nin­kiä ja fyy­si­sen ry­mel­lyk­sen slaps­tic­kiä ku­va­taan näyttä­villä hi­das­tuk­sil­la ja kat­ko­ku­vil­la. Ase­tel­mal­li­ses­ti ke­hi­tel­tyjä vaa­ra­ti­lan­tei­ta tar­joil­laan kuin par­haim­mis­sa­kin Bon­deis­sa. Tai Bat­ma­neis­sa, sillä elo­ku­va on myös ”­bud­dy-mo­vie”, jon­ka Ro­bi­ni­na on toh­to­ri Wat­son. Nyt hän ei jää te­hot­to­mak­si tark­kai­li­jak­si ja kir­ju­rik­si, vaan osal­lis­tuu seik­kai­lui­hin ta­sa­ve­roi­se­na tais­te­lu­pa­ri­na.

Ni­mio­sas­sa Ro­bert Dow­ney Jr. on mai­nios­sa ve­dos­sa. Edel­li­sen me­nes­tyk­sensä Iron Ma­nin ta­voin Dow­ney suh­tau­tuu yli­ver­tai­siin fik­tio­san­ka­rei­hin hur­til­la huu­mo­ril­la, jo­ka tart­tuu kat­so­jaan. Il­meikäs Dow­ney on van­git­se­va bo­hee­mi-Hol­mes, jol­le ri­kos­ten rat­kai­su on sekä tai­det­ta että ikä­vys­ty­mi­seltä pe­las­ta­va pak­ko­miel­le.

Ju­de Law’n roo­lin on­gel­ma on oma­lei­mai­suu­den puu­te. En­ti­nen Wat­son täyt­ti paik­kan­sa Hol­me­sin täy­del­li­senä vas­ta­koh­ta­na. Nyt hä­net nos­te­taan ni­mi­san­ka­rin rin­nal­le vain ka­ve­rik­si ja apu­rik­si.

Rac­hel McA­dams ja Kel­ly Reil­ly jäävät ker­to­muk­sen nai­si­na mies­ten pe­tol­li­sik­si tai oi­kuk­kaik­si säestä­jik­si. Mi­ke Leigh’n elo­ku­vis­ta tut­tu Ed­die Mar­san on eri­no­mai­nen tar­kas­ta­ja Lest­ra­de, ja Mark St­rong so­pi­van tum­man­pu­hu­va pää­kon­na.

Vik­to­ria­nai­kai­nen ta­pah­tu­maympä­ristö on to­teu­tet­tu viit­se­liääs­ti la­vas­teis­sa säästämättä. Kaik­ki toi­mii pe­riaat­tees­sa hie­nos­ti, mut­ta mikään ei nou­se tois­taan tär­keämmäk­si. Efek­tit ja juo­nenkään­teet seu­raa­vat toi­siaan ta­sa­var­man me­kaa­ni­ses­ti.

Guy Ritc­hie oh­jaa hyvän­tuu­lis­ta mels­kettä vetäväs­ti, mut­ta Hol­mes nou­si­si bra­vuu­ri­luok­kaan hie­no­va­rai­sem­man tyy­lit­te­lijän kä­sissä. Mu­sii­kis­sa­kin kär­sitään run­sau­den­pu­las­ta, kun Hans Zim­me­rin tee­mo­ja is­ketään kor­vaan ali­tui­ses­ti tyy­liä vaih­taen, kuin kat­so­jan ikä­vys­ty­mistä pelä­ten. Sher­lock Hol­me­sin mo­nen­lai­set huo­mio­ta kerjäävät pääl­lekkäi­set ele­men­tit ovat vaa­ras­sa tyl­syttää toi­sen­sa. (HB)