Blu-ray - Arvostelu

Bluray
Blu-ray arvostelu kansi
Blu-Ray
Blu-ray
FullHD

Super 8

 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

Kuuden elokuvahullun kaveruksen pieni kotikaupunki kokee kummia ilmavoimien tavarajunan suistuttua raiteilta sen liepeillä. Super 8 -kameroilla omia elokuvia väsäävä nuorisoporukka näki kolarin aivan vierestä, mutta se mistä on kyse avautuu vasta vähitellen.

J. J. Abramsin oman tarinansa pohjalta ohjaamaa ja Steven Spielbergin tuottamaa elokuvaa voi helposti luonnehtia aikuisten E.T.:ksi, mutta vanhan toiston sijaan käsillä on tuore, jännittävä ja fantastisista aineksistaan huolimatta vetoavan uskottava seikkailu. Koko tarina kerrotaan keskiössä olevien pikkuaikuisten kautta heidän pyöriessä vapaasti ympäri armeijan valtaamaa kaupunkia ja hakeutuessa ensimmäisinä kohti totuutta aivan aikuisten nenän alla. Elokuvan asetelma tuo E.T.:n ohella mieleen mm. John Miliuksen neukkusäikyttelyn Red Dawn, mutta on rehellisesti oma seikkailunsa. Hyvä tarina, upea toteutus ja mainio näyttelijäkaarti (mm. loistavat Elle Fanning ja Joel Courtney), jonka seurassa viihtyisi ilman scifiäkin. Elämys, ja sitähän elokuvat parhaimmillaan ovat.

Viitseliäs periodi-ilme sinkoaa tapahtumat kesään 1979. Komea filmimäinen kuva ei aina ole terävin mahdollinen, mutta kauttaltaan ilmeikäs ja lumoava kyllä. Filmiraetta esiintyy tarkoituksella ja kohtaus hautuumaalla näyttää mustantasoltaan aavistuksen harmaalta, mutta muutoin napinan aihetta on vaikea keksiä. Elokuva on osittain kuvattu hehkutetulla RED-kameralla, joka onkin tavallaan nykypäivän videofiilien Super 8. Ääniraita on rauhallisen tunnelmallinen, mutta pinnan alla piilee tuhat volttia reservissä, joten tilaa ja bassoa löytyy aina tarpeen mukaan. Minimalistinen, mutta tunnelmaan hyvin sopiva musiikkiraita.

Ekstroissa hyvä leppoisan tietopitoinen tekijöiden kommenttiraita (ohjaaja, kuvaussuunnittelija ja tuottaja Bryan Burk), sarja erinomaisia poistettuja kohtauksia (13 min.), interaktiivinen tutkielma asemakohtauksen syntyvaiheista ja napaaka sarja koosteita kaikesta elokuvien tekoon ja super 8 -ilmiöön liittyvästä (yht. 97 min.). Ekstrat tarjoillaan HD-formaatissa ja osin suomeksi tekstitettynä. Kotelosta löytyy myös elokuvan DVD-versio. (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: J. J. Abrams
Pääosissa: Joel Courtney Elle Fanning Riley Griffiths Gabriel Basso Ryan Lee Zach Mills Kyle Chandler Ron Eldard
Tarina: J. J. Abrams
Kuvaus: Larry Fong
Musiikki: Michael Giacchino

Traileri

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Kuvat

Tekniset tiedot

Vuosi: 2011Kesto: 112 minuuttia
Julkaisija: ParamountKuva:
MPEG-4 AVC 2.40*
Ääniraita: Dolby TrueHD5.1
 
Ikäraja:
(13)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 13 vuotta.
VET: 266913EAN: 7332431037243

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Paramount) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään