Pa­ras­ta ko­ti­mai­ses­sa kult­tuu­ri­se­kaan­nus­ten ko­me­dias­sa Vie­raal­la maal­la on sen her­vot­to­man tyy­li­tie­toi­nen ju­lis­te. Man­si­kan­ma­keaa, ko­ris­te­ku­vioi­tua taus­taa vas­ten pää­hen­kilöt mui­kis­te­le­vat syötävän sii­rap­pi­si­na. Vai­ku­tel­man kruu­naa fil­min ni­men ”itä­mai­sen” kou­ke­roi­nen kir­joi­tu­sa­su.

Kun suo­ma­lai­se­lo­ku­vas­sa maa­han­muut­ta­jien ur­hei­lu­seu­ra Lai­na­jus­sit vielä pe­laa Tah­ko Pih­ka­lan meil­le so­vit­ta­maa kan­sal­lis­pe­liä kuin La­gaan-e­lo­ku­van in­tia­lai­set kri­ket­tiä, luu­lee jo mel­kein Suo­men Bol­lywoo­din syn­ty­neen Ilk­ka Van­teen oh­jauk­ses­sa.

Ja kyllähän ka­tu­ku­van lisäk­si vä­riä kai­pai­si myös har­maan ar­ki­nen ko­ti­mai­nen elo­ku­vail­mai­su. Sit­ten Kai­sa Ras­ti­mon Suo­lais­ta ja ma­keaa ei meikäläi­nen fil­mi­tai­de ole toh­ti­nut tyy­li­tellä. Tul­vi­koon meidän­kin val­ko­kan­kaam­me tyttömäistä pink­kiä, kuo­hu­vaa ker­ma­vaah­toa ja ko­ris­teel­lis­ta hat­ta­raa. Syk­kiköön elo­ku­va­teat­te­rim­me tum­maan tal­veem­me ek­soot­ti­sen eroot­tis­ta lem­men subst­raa­lia!

Juut­tuu kuin seinään

Ker­ma­vaah­don si­jas­ta Vie­raal­la maal­la juut­tuu kir­jai­mel­li­ses­ti pas­kaan etelä­poh­ja­lai­ses­sa ul­ko­huu­sis­sa. Jos elo­ku­van ideat ovat­kin mo­nes­ti ke­hi­tys­kel­poi­sia, on to­teu­tus, jol­lei Pölhölästä, niin pöl­li­metsästä ko­toi­sin. Jo­kai­nen toi­mi­va koh­taus saa rin­nal­leen kak­sin ver­roin jou­tokäyn­tiä ja vit­sin al­le­vii­vaa­mis­ta. Ai­van liian usein koh­taus tun­tuu en­nen näh­dyltä. Nyt mat­ki­taan su­rut­ta telk­ka­rin ti­lan­ne­ko­me­dioi­den sut­kaut­te­lua ja mu­ka koo­mi­sia vas­ta­reak­tioi­ta.

Roh­keat rin­nas­tuk­set, ku­ten mai­la asee­na ja pe­livä­li­neenä, ur­hei­lu us­kon­to­na, kris­ti­nus­ko ja Is­lam, talt­tu­vat kaik­ki tak­kua­vaan to­teu­tuk­seen. Ny­kypäiväi­set tee­mat la­tis­tu­vat tv-fars­sik­si. No­pea tuo­tan­toai­ka­tau­lu­ko pa­kot­ti te­kijät help­poi­hin, en­sik­si il­maan­tu­viin rat­kai­sui­hin?

Vil­le Haa­pa­sa­lo on odo­te­tus­ti sym­paat­ti­nen kak­sois­roo­lis­saan ko­mea­na Oma­ri­na ja silmä­la­si­neen Matt Da­mo­nia muis­tut­ta­va­na tut­ki­janört­tinä. Mai­nio näyt­te­lijäkään ei sil­ti voi mitään kes­kin­ker­tai­sil­le rep­lii­keil­le ja mo­ti­voi­mat­to­mal­le te­ke­mi­sel­le. Iri­na Björk­lund on hu­kat­tu täy­sin Kie­li­kou­lu Ba­by­lo­nin opet­ta­ja­na, jo­ka taan­tuu bim­bok­si blon­dik­si yh­destä Oma­rin vil­kai­sus­ta.

In­guu­sit ja poh­ja­lai­set

Per­soo­nal­li­sim­man vai­ku­tuk­sen te­kee Pie­ro Stei­ner li­ba­no­ni­lai­se­na Mah­mu­di­na, jon­ka py­hiin­vael­lus päät­tyy Seinä­joen pesä­pal­los­ta­dio­nil­le. Stei­ner saat­taa myös omil­la naa­mioi­lei­keillään ra­kas­ta­vai­set lo­puk­si yh­teen Mie­huus­ko­kees­ta muis­tut­ta­vas­sa kirk­ko­koh­tauk­ses­sa La­keu­den ris­tissä.

Mo­ni­kult­tuu­ri­se­na ko­me­dia­na Vie­raal­la maal­la on sar­ja lu­paa­via, mut­ta enimmäk­seen tuh­lat­tu­ja mah­dol­li­suuk­sia. Mie­liin jäävät lä­hinnä Ka­ri Väänä­sen ja Ve­sa Vie­ri­kon hau­tau­su­ra­koit­si­ja­vel­jes­ten ir­ral­li­set to­kai­sut, tai juo­ni­ku­vion ”oi­kean” Omar Ghaa­la­nin ru­nol­li­nen in­guu­si­sa­non­ta tyttöystävän ras­kau­des­ta: ”­Kun ruu­su kuk­kii, on ai­ka ras­va­ta saap­paat.”

Vie­raal­la maal­la ei var­mas­ti louk­kaa mitään vä­hem­mistöäm­me. Eni­ten pil­ka­taan ”­po­ho­ja­laa­sia”, ja hehän sen kyllä kestävät. Mi­nul­la huu­mo­rin ra­jat tu­li­vat vas­taan vain ker­ran. Pu­nai­sen ris­tin pa­ko­lais­lei­ri so­dan run­te­le­mal­la seu­dul­la so­vel­tuu mah­dol­li­sim­man huo­nos­ti kes­kin­ker­tai­sen ko­me­dian lop­punäyttämök­si. (HB)