Blu-ray - Arvostelu

Bluray
Blu-ray arvostelu kansi
Blu-Ray
Blu-ray
FullHD

The Frighteners

Kummituskopla 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

Frank Bannister (Michael J. Fox) on mörköjen karkottaja, johon kukaan ei usko ennen kuin astiat ja pikkuvauvat alkavat levitoida itsestään ympäri kortteeria. Frankin bisnesten salainen ase on yhteistyösopimus kolmen ihmisiä säikyttelevän kummituksen kanssa. Koplan idyllinen elämä päättyy, kun kaupunkiin ilmestyy viikatetta tosissaan heilutteleva riiviö, jonka ainoa varteenotettava vastustaja on Frank.

Kulttiohjaaja Peter Jacksonin kauhukomedia on onnistuneen tasapainoinen yhdistelmä kauhua ja mustaa huumoria. Michael J. Fox oli ohjaajan ainoa valinta pääosaan, ja mies istuukin sympaattisen pikkuhuijarin rooliin mainiosti. Pakko myöntää, että arvostin tämän elokuvan kymmenen vuotta sitten hieman liian alas. Loppu menee ehkä hieman pitkäksi, mutta kyllä tämä on vaivatta neljän tähden viihdettä.

Pieteetillä remasteroitu, ja hyvä niin. Hennosti rosoinen kuva on tyylikkään tummasävyinen, väritoistoltaan kylläinen ja erottelevuudeltaan valovuosia vanhan DVD:n yläpuolella. Rosoisuus vaikuttaa toki hieman terävyysvaikutelmaan, mutta käytännössä kasvot ja pintojen tekstuurit ovat kiitettävän yksityiskohtaisia ja autojen kromilistatkin lipuvat ohi vakaasti. Tietokonetehosteet läpinäkyviä haamuja ja viikatemiestä myöten näyttävät rehellisesti vintagelta viime vuosien tetokonetehosteiden rinnalla, mutta istuvat hienosti elokuvan tyyliin. Danny Elfmanin musiikkiraita on ääniraidan vankka selkäranka, ja alati tapahtumien tasalla. Puhdas ja tunnelmallinen ääniraita pääsee nyt edukseen häviöttömän DTS-HD Master Audion sattelemana.

Jacksonilta on totuttu odottamaan mittavia lisukepaketteja King Kongin tuotantopäiväkirjojen, LOTR:in lisälevyjen ja Lovely Bonesin kronologisen tuotantodokkarin jälkeen. Tässäkin tarjolla on vaikuttavan tyhjentävä tietopaketti elokuvasta kiinnostuneille. Ekstrojen helmi on massiivinen arkisto making of -materialia (3h46), joka valaisee haastattelujen ja klippien kautta upeasti elokuvan syntyä. Peter Jacksonin haastattelujen varaan pääosin rakentuva huikea paketti on hyvin kaukana tavanomaisesti klippien sillisalaatista. Lisäksi mukana on traileri ja jacksonin juontama koko elokuvan kattava animoitu storyboard-kooste (46 min.). Varsinainen ohjaajan kommenttiraita sellaisenaan puuttuu, mutta tietomäärä on valtava ja poikkeuksellisen hyvin jäsennelty. (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Peter Jackson
Pääosissa: Michael J. Fox
Tarina: Fran Walsh Peter Jackson
Kuvaus: John Blick
Musiikki: Danny Elfman

Traileri

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 1996Kesto: 110 minuuttia
Julkaisija: UniversalKuva:
MPEG-4 AVC 2.35*
Ääniraita: DTS-HD MA 5.1
 
Ikäraja:
(15)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 15 vuotta.
VET: 03084EAN: 5050582816730

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Universal) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään