Ää­rimmäi­nen ih­mis­koe seu­raa yhtä miestä (Jim Car­rey), jon­ka ympä­rillä ko­ko pik­ku­kau­pun­ki sa­laa pyö­rii. Mie­hen ympä­ril­le ra­ken­tu­va kul­tai­nen häk­ki pitää tuo­te­si­joit­te­lun vir­ran ta­sai­se­na ja ko­reog­ra­fioi­dun elämän saip­puan ta­sol­la. Sil­ti jo­kin on ai­na tun­tu­nut ole­van hie­man pie­lessä.

So­siaa­li­sen me­dian viat­to­muu­den ajal­le — tai oi­keas­taan ai­kaan en­nen sen var­si­nais­ta lä­pi­lyön­tiä — si­joit­tu­va fi­lo­so­fi­nen draa­ma vetää yk­silön seu­raa­mi­sen ö­ve­rik­si ko­ko maail­man seu­ra­tes­sa yh­den mie­hen elämää keh­dos­ta hau­taan, tai kun­nes ope­ret­ti sel­viää pääo­san­sa esittäjäl­le. Jim Car­rey te­kee ve­toa­van suo­ri­tuk­sen mie­henä, jon­ka naa­ma on yhtä ku­mi­nau­haa, mut­ta elämän jo­jo­tus al­kaa hä­nel­le riittää.

Na­pak­ka draa­ma ve­toaa fars­si­na, jos­sa sat­tu­muk­set ovat sank­ko­ja ja kään­teet tur­val­li­sen etäi­siä kun­nes mie­li joh­taa omiin ko­ke­muk­siin so­me-mai­nok­sis­ta, jot­ka ovat toi­si­naan osu­neet häm­mentävän hy­vin jo­hon­kin so­men ul­ko­puo­lel­la käy­tyyn kes­kus­te­luun. Tut­kiel­ma on yhä kou­kut­ta­va ja aja­tuk­sia herättävä. Jos se tehtäi­siin nyt uu­del­leen pitäi­si mik­ros­koop­pi ehkä kääntää oh­jail­ta­van yk­silön si­jaan yh­teisöön, jo­ta oh­ja­taan al­go­rit­mien kaut­ta jo­ko jouk­koä­lyttö­myy­den tai kei­noä­lyn mu­kaan. Tässä ker­to­mus päät­tyy osu­vas­ti seinään.