DVD - Arvostelu

Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta DVD arvostelu kansi

Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta

The Assassination of Jesse James By The Coward Robert Ford 

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Pahamaineisen James Gangin johtaja Jesse James oli ensimmäisiä ja pitkäikäisimpiä populaarikulttuuri-ikoneita. Lähtemätön jälki länsimaiseen väkivaltakulttuuriin painettiin aluksi 1800-luvun lopun halpoihin dime-kioskikirjoihin, mutta hahmoon palattiin 1900-luvulla usein, muistettavimmin 1939 Henry Kingin elokuvassa ja perin herkullisesti vielä myöhemmin Morris & Goscinnyn Lucky Luke –sarjakuvassa (Jesse James, 1969, suomennos 1972).

Kulttiklassikko Chopperista tunnetun ohjaaja Andrew Dominikin tuore ohjaus kiteyttää oikeastaan kaikkien edeltäjiensä teemat, mutta onnistuu menemään paljon syvemmälle. Mies myytin sisällä (erinomainen Brad Pitt) esitetään raadollisena murhaajana, mutta myös kärsivänä jeesus-hahmona, vaikka hyviä töitä ei esitelläkään. Patologisen tappajan piinaava ailahtelevaisuus luo pelkoa ja ajaa suuren ihailijan (juudaksensa löytävä Casey Affleck) ampumaan selkään miestä, jota palvoi. Mielleyhtymä John Lennonin murhaan tulee eittämättä mieleen. Elokuva rakentuu monisyisesti, joten omat tulkinnat ovat mahdollisia.

Tuottajatiimin jäsen Ridley Scott saa oman "cameonsa", kun Pittin nelisorminen käsi sivleee vehnäpeltoa kuin Gladiaattorisa ikään.

Monimuotoisuutta lisää runollinen ja eksistentiaalinen tunnelma, jota tuetaan erityisen hienolla Nick Caven ja Warren Ellisin musiikilla. Cave suoriutuu hyvin yhdestä avainkohtauksista esittäessään balladin baarissa.

Ääniraita keskittyykin aika pitkälle musiikkin. Mutta kuvailmaisussa mennään omia luovia polkuja. Kuvaaja Roger Deakins käyttää erityisen hienosti stereoskooppista kuvaa, joka ajoittain himmentää ulkoreunoja vanhojen muotokuvavalokuvaajien tapaan.

DVD:n kuvanlaatu näyttää kiitettävältä, vaikka toki Blu-ray tekee tarkemman piirron. Ero ei ole yhtä dramaattinen kuin yleensä, mutta DVD toistaa kuvan ruskeammansävyisenä ja mattamaisempana. Takakansi liioittelee elokuvan kestoa kuudella minuutilla, eli NTSC-aika kummittelee. Ei ekstroja. (PS)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Andrew W. Dominik
Pääosissa: Brad Pitt Casey Affleck Sam Shepard Sam Rockwell Nic Cave
Tarina: Andrew Dominik Ron Hansen
Kuvaus: Roger Deakins
Musiikki: Nick Cave Warren Ellis

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2007Kesto: 153 minuuttia
Julkaisija: WarnerKuva:
Anamorfinen 2.40
Ääniraita: Dolby Digital 5.1
 
Ikäraja:
(15)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 15 vuotta.
VET: 205442EAN: 73211944763732

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Warner) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään