God­zil­la ja puo­len­kym­mentä muu­ta me­ga­mons­te­ria heräävät hor­rok­ses­taan opet­ta­maan ih­mis­kun­nal­le nöy­ryyttä maa­pal­lon eko­sys­tee­min edessä. Elo­ku­van pe­li­kir­ja on tut­tu lu­ke­mat­to­mis­ta aiem­mis­ta hir­viöe­lo­ku­vis­ta, ja mo­nin pai­koin elo­ku­van DNA tun­tuu muu­toin­kin ole­van kierrä­tys­pa­la­sis­ta koot­tu, mut­ta ko­ko­nai­suus on las­kel­moi­van pal­kit­se­va.

Vir­kistäväs­ti myrs­kyn silmässä on Ve­ra Far­mi­gan näyt­te­lemä lan­gen­nut san­ka­ri­tar, jon­ka re­sep­ti ih­mis­kun­nan kor­jaus­liik­keek­si on yhtä ä­ly­va­paa kuin yllättävä­kin. Vas­ta­poo­li­na on Ky­le Chand­le­rin var­hai­seläköi­ty­nut san­ka­ri ja se­ka­lai­nen sak­ki tu­ki­mie­hiä Si­li­con Val­ley -sar­jan Tho­mas Midd­le­ditc­histä ai­na West Wing -sar­jan Brad­ley Whit­for­diin. Kei­tos ei ole tuo­re, mut­ta kli­sei­sestä dia­lo­gis­ta ja uur­tu­neis­ta juo­nenkään­teistä huo­li­mat­ta ko­ko­nai­suus on viih­dyttävä. Ta­ri­nan seik­kai­lu­mie­li ja fan­tas­ti­nen silmä­kark­ki ovat ne­kin koh­dil­laan. Lo­pul­ta myös juo­ni sisältää muu­ta­man pas­se­lin ki­lah­ta­neen kään­teen — ku­ten avio­pa­rin aset­ta­mi­nen to­siaan vas­taan — jot­ka tar­joil­laan ilah­dut­ta­van kylmäpäi­ses­ti.

Ko­ko­nai­suus vai­kut­taa mitä suu­rem­mas­sa mää­rin vaa­ti­mus­lis­tan kan­saa ra­ken­ne­tul­ta seik­kai­lul­ta, jo­ka viih­dyttää tyy­li­puh­taas­ti vaik­ka kaik­ki osa­set ovat jo en­tuu­des­taan tut­tu­ja.