Elämä on epä­rei­lua. Vaik­ka Twi­light-sar­jas­ta on kak­si vii­mei­sen osan puo­li­kas­ta nä­kemättä, pelättä­vissä on, että Ja­cob Black jää mo­pen osal­le. Bel­la-tyttö sen kun lem­pii yli sa­ta­vuo­tias­ta vam­pyy­ri-E­dwar­dia, vaik­ka su­si­poi­kaa­kin oli­si tar­jol­la.

Yhtään hel­pom­min ei Tay­lor Laut­ne­ril­la me­ne to­sielämässä. En­simmäi­nen fil­mi, jo­ta hän yk­sin täh­tenä kan­taa, on pom­pan­nut Yh­dys­val­tain lip­pu­kas­soil­la. Lau­man tu­tun ja tur­val­li­sen suo­sio­pii­rin jättä­mi­nen ei näytä ole­van hu­kan­pen­nul­le help­poa.

Kai­ken lisäk­si ar­vos­te­li­jat ovat pitä­neet Edward Pat­tin­so­nin vii­meistä fil­miä Vettä ele­fan­teil­le kes­kimää­rin sa­ta pro­sent­tia pa­rem­pa­na kuin tätä Laut­ne­rin Sie­pat­tua. Las­kin elo­ku­vien saa­mat täh­timäärät toi­mi­tuk­sen kal­ku­laat­to­ril­la. Ei näitä ar­vos­te­lu­ja millään mu­tu-tun­tu­mal­la Kes­ki­poh­jan­maas­sa­kaan tehdä.

Täys­tyrmäys on har­mil­lis­ta, sillä Laut­ner on per­soo­nal­li­sen näköi­nen nuo­ri­mies. It­se asias­sa hän on niin fo­to­gee­ni­nen, että on­nis­tuu pa­rem­min va­lo- kuin elo­ku­vis­sa. Su­den piir­teet ja nuo­ruus ta­kaa­vat, että kat­seet koh­dis­tu­vat Laut­ne­riin eikä mui­hin näyt­te­lijöi­hin. Kol­le­gat jäävät täh­den var­joon sa­mal­la ta­val­la kuin jos koh­tauk­ses­sa oli­si eläi­miä tai lap­sia.

Tay­lor Laut­ner on eh­ti­nyt te­kemään Twi­ligh­tien lisäk­si kym­men­kun­ta lap­si­roo­lia, mut­ta ei ole vieläkään op­pi­nut näyt­te­lemään. Hän ujos­te­lee ka­me­raa. Ihan kuin lap­sia ja eläi­miä, Laut­ne­ria on han­ka­la oh­ja­ta. John Sing­le­ton on Sie­pa­tus­sa tyy­ty­nyt vain osoit­ta­maan hä­nel­le suun­taa. Liik­ku­mi­nen, juok­su ja par­kour Laut­ne­ril­ta ni­mittäin su­ju­vat.

On­nek­si Sing­le­to­nin oh­jauk­ses­sa täh­ti saa hyp­piä ja pomp­pia ja liik­kua ko­ko ajan. Laut­ner esittää opis­ke­li­ja­poi­ka Nat­ha­nia, jo­ka ko­ti­tehtä­vien pa­ris­sa goog­laa oman ku­van­sa ka­don­nei­den las­ten si­vus­tol­ta. Herää epäi­lys, että ne, joi­ta hän on äi­dik­seen ja isäk­seen kut­su­nut, eivät ole­kaan hä­nen oi­keat van­hem­pan­sa. Aa­vis­tus osoit­tau­tuu oi­keak­si, kun tap­pa­jat il­maan­tu­vat ul­ko-o­vel­le. Myös vi­ra­no­mai­set ovat nuo­ru­kai­sen perässä, jo­ten Nat­ha­nin on sel­vi­tettävä, mi­hin isä ja äi­ti ovat ka­don­neet, mik­si he hä­net jät­tivät, ja mik­si hä­nestä tu­li maa­li­tau­lu.

Sie­pat­tu on yh­dis­telmä tei­ni­lef­faa ja agent­ti­mys­tee­riä. Tiuk­ko­jen ta­kaa-a­jo­jen ja räjähtävän toi­min­nan suh­teen elo­ku­va on nap­pu­la­lii­gan Ja­son Bour­nea. Mut­ta Laut­ne­ria ja tyttöystävää esittävää rum­pa­li Phil Col­lin­sin tytärtä Li­lyä kat­soo mie­lik­seen. Var­sin­kin, kun vauh­ti on ko­va ja ju­nia käy­tetään Hith­cock-tyy­li­seen jän­ni­tyk­seen ja si­vu­roo­leis­sa nähdään vank­ko­ja te­kijöitä, ku­ten Si­gour­ney Wea­ver ja Alf­red Mo­li­na

Kes­kus­te­lu­koh­tauk­sis­sa, juo­nen ke­hit­te­lyssä ja tun­nel­man­luon­nis­sa oh­jaus on jäykkää ja Sie­pat­tu jää me­kaa­ni­sen kan­tik­kaak­si. Siitä Laut­ne­ria voi sentään kiittää, että hän on kon­na­roo­lil­la avan­nut Ruot­sin Mic­hael Nyq­vis­til­le tien Ame­ri­kan mark­ki­noil­le. Yh­tei­set koh­tauk­set ba­se­ball-a­ree­nal­la ovat fil­min par­hai­ta.

Seu­raa­vak­si Laut­ner nähtä­neen elo­ku­vis­sa Daa­vid ja Gol­jat (kum­pi­ko­han lie­nee?) sekä ke­hu­tun fan­ta­sia­ro­maa­nin fil­ma­ti­soin­nis­sa In­car­ce­ron. Siinä roo­li­ni­mi ai­na­kin on lu­paa­va: Finn. (HB)