Yli 10 800 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
Blu-ray

Deep End

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Tekniset tiedot

Formaatti: Blu-ray
 
Vuosi: 1970Kesto: 91 minuuttia
Julkaisija: BFI FlipsideKuva:
1080p 1.85*
Ääniraita: PCM Mono
 
Ikäraja:
(15)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikäraja­merkintä­uudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 15 vuotta.
  EAN: 5035673011317

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (BFI Flipside) ellei toisin mainita.

Elokuva

15-­vuo­tias brit­ti­poi­ka Mi­ke maa­laa pol­ku­pyöränsä pu­nai­sek­si ja pol­kee en­simmäi­seen työ­paik­kaan­sa.

15-vuo­tias brit­ti­poi­ka Mi­ke (John Moul­der-B­rown) maa­laa pol­ku­pyöränsä pu­nai­sek­si ja pol­kee en­simmäi­seen työ­paik­kaan­sa. Seu­raam­me nuo­ru­kais­ta ta­ri­nan kul­jet­taes­sa häntä työ­vii­kon maa­nan­tais­ta sun­nun­tai­hin. Mi­ken tehtävänä on ja­kaa pyyh­keitä nuh­jui­sen kyl­pylän yhtä ku­lah­ta­neil­le asiak­kail­le ja pitää pai­kat puh­tai­na. – Mistä sen tietää, vaik­ka jos­kus is­tui­sit mi­nun pai­kal­la­ni, rei­pas­te­lee ra­pis­tu­neen lai­tok­sen tär­kei­levä joh­ta­ja.
Mi­ke koh­taa kyl­pylässä pa­ri­kymp­pi­sen Su­sa­nin (Ja­ne As­her), jo­hon ihas­tuu tei­ni­po­jan eh­dot­to­muu­del­la. Mut­ta vart­tu­neem­pi Su­san pitää Mi­kea vain le­lu­naan ja ta­pai­lee nai­mi­sis­sa ole­vaa kes­ki-ikäistä opet­ta­jaa. Sa­maan ai­kaan tyttö seu­rus­te­lee va­ki­tui­sen poi­kaystävänsä Joh­nin kans­sa. Su­san kiu­soit­te­lee Mi­kea, vuo­roin hou­ku­tel­len, vuo­roin tor­juen. Su­loi­ses­ta jul­mak­si kään­tyvä leik­ki rin­nas­tuu Su­sa­nin ta­paan vi­heltää koi­ra en­sin luok­seen ja sit­ten heittää sitä ki­vellä.
Ai­kuis­mai­ses­ta Su­sa­nis­ta — Mi­ken sil­missä (ja meidän) ku­van­kau­niis­ta (!) ja tyy­likkäästä nai­ses­ta — tu­lee nuo­ren po­jan pak­ko­miel­le. Mi­ke ete­nee ra­kas­tu­mi­seen ymmärtämättä, että koh­de on hä­nel­le saa­vut­ta­ma­ton. Mi­ke on as­tu­mas­sa it­sel­leen liian syvään ve­teen, Jer­zy Sko­li­mows­kin elo­ku­van ni­men mu­kaan, al­taan syvään päähän – Deep End.
S­ko­li­mows­ki saa pal­jon hyvää tuul­ta, huu­mo­ria ja ko­miik­kaa ir­ti sur­ku­hu­pai­san suh­teet­to­mas­ta ja eri­pa­ri­ses­ta rak­kaus­ta­ri­nas­taan. Su­san pe­reh­dyttää Mi­kea kyl­pylän työ­tehtä­viin lait­ta­mal­la tämän omal­le vuo­rol­leen — nais­ten puo­lel­le. Yk­si Mi­ken ”a­siak­kais­ta” on kyp­sempään ikään ja muo­toon eh­ti­nyt puu­ma (le­gen­daa­ri­nen pin-up Dia­na Dors hui­keas­sa roo­lis­sa). Koh­taus, jos­sa nai­nen lei­poo tah­do­ton­ta alaikäistä hiuk­siin tar­ra­ten ja sa­mal­la pu­kee tu­kah­du­te­tun hi­mon­sa jal­ka­pal­lo­ter­mei­hin (”­Geor­ge Best lau­kai­see pal­lon sisään – it gli­des in...”) on unoh­tu­ma­ton Dors-b­ra­vuu­ri. Ris­kaa­be­li ti­lan­ne lau­keaa (!) bur­les­ki­mai­seen rie­mas­tuk­seen tin­kimättä sent­tiäkään epä­kor­rek­tiu­des­ta ja hios­ta­vas­ta kiih­kos­ta.
Yhtä us­ko­ma­ton on mie­so­pet­ta­ja­hah­mo (Karl Mic­hael Vog­ler), jo­ka tuo nuo­ret tyttöop­pi­laan­sa ui­maan näitä hä­vyttömän sek­sis­ti­ses­ti pe­pul­le ta­pu­tel­len. Jol­la­kin kum­mal­la ta­val­la Sko­li­mows­ki on­nis­tuu tar­joi­le­maan kat­so­jaa ak­ti­voi­vas­ti ris­ti­rii­tai­set ku­van­sa niin, että ne ovat sa­mal­la ker­taa vas­ten­mie­li­siä ja vas­tus­ta­mat­to­mia, kuin vir­kistä­viä ja herät­te­le­viä is­ku­ja vas­ten kas­vo­ja — jot­ta nä­ki­sim­me kirk­kaam­min.
Koo­mi­nen räväk­kyys, jol­la ai­kui­sen Su­sa­nin ko­ke­muk­sen ko­va pin­ta koh­taa nuo­ren Mi­ken ve­res­li­hai­sen herk­kyy­den, syn­nyttää Deep En­diin sa­do­ma­so­kis­tis­ta leik­kiä, pait­si nuo­ru­kai­sen myös kat­so­jan tun­teil­la. Viat­to­muus kor­rup­toi­tuu sil­miem­me edessä (ku­ten Su­san on saa­tet­tu kor­ru­toi­da ai­kai­sem­min), kos­ka Mi­ke ei osaa kä­si­tellä tun­te­muk­siaan muu­ten kuin kyp­symättömäs­ti. Ai­kuis­ten käytös syö­vyttää Mi­ken mie­len ja polt­taa hä­nen sie­lun­sa kar­rel­le. Sil­loin voi ta­pah­tua suu­ria va­hin­ko­ja.
Pit­kin mat­kaa elo­ku­vaan ker­tyy vih­jeitä, että Mi­ken työ­viik­ko ja ta­ri­na eivät välttämättä pää­ty hy­vin — ke­nenkään osa­puo­len kan­nal­ta. Su­sa­nin ta­pa kääntää pääl­le kylmä ja kuu­ma suh­tees­saan nuo­rem­paan­sa on alus­ta saak­ka huo­les­tut­ta­van ajat­te­le­ma­ton­ta ja jul­maa. Tie­dos­ta­mat­taan tyttö käyttää poi­kaa hyväk­seen hie­man sa­maan ta­paan kuin häntä it­seään yhä käy­tetään hyväk­si opet­ta­jan ja ehkä mui­den­kin mies­ten ta­hol­ta. Myös seu­rus­te­lu­suh­de poi­kaystävä Joh­nin kans­sa vai­kut­taa to­tun­nai­sel­ta ja tun­ne­kylmältä riip­pu­vuu­del­ta.
Kat­so­jan saa­mis­ta etiäi­sistä huo­li­mat­ta Deep En­din lo­pun traa­gi­nen kään­ne yllättää ja ot­taa kat­so­jaa vat­san­poh­jas­ta. Ta­ri­nan tun­ne­vi­ri­tys­ten vaih­te­lu, ku­vauk­sen bril­jans­si ja näyt­te­le­mi­sen rik­kaat vi­vah­teet yh­dessä ker­ron­nan rius­kan, päivä päivältä ete­ne­mi­sen kans­sa muo­dos­ta­vat har­vi­nai­sen in­ten­sii­vi­sen, in­nos­ta­van ja lo­pul­ta kou­rai­se­van ko­ke­muk­sen.
S­ko­li­mows­ki ei ota puo­lia, vaan näyttää ih­mi­sensä sar­vi­neen ja ham­pai­neen. Su­san, Mi­ke tai opet­ta­ja eivät ole yk­si­no­maan pa­ho­ja tai hy­viä, vain ih­mi­siä. Ja heitä meidän tu­lee lo­puk­si sur­ku, kos­ka elo­ku­va hah­mot­taa hen­kilöt ja heidän ole­mi­sen­sa kär­jek­kyy­dessään­kin niin to­sik­si.
Deep En­din yk­si­tyis­koh­tien ta­ju on il­miömäi­nen. La­vas­tuk­sen ja pu­vus­tuk­sen vä­rit, ku­van ja näyt­te­lijöi­den lii­ke, pu­heen ja käytök­sen ris­ti­rii­dat, ajan­ku­va ja ih­mis­ku­va ko­ko­nai­suu­den hal­lit­tu­na yk­sey­tenä – kaik­ki on elo­ku­vas­sa vil­liä, eteenpäin me­nevää lii­kettä, kuin kont­rol­loi­tua kaaos­ta, jos­ta ru­nous voi nous­ta pa­kot­to­mas­ti mut­ta sa­mal­la väistämättä.
Tyhjässä ui­ma-al­taas­sa ke­hi­tel­ty lop­pu­koh­taus on 70-lu­vun vaih­teen elo­ku­van ko­meim­pia. Sen mie­leen­pai­nu­va voi­ma, sen eroot­ti­suus ja emo­tio­naa­li­nen tur­bu­lens­si ovat ver­taan­sa vail­la myös ny­ky­kat­so­jan sil­missä. Ja­ne As­he­rin ja John Moul­der-B­row­nin vii­mei­nen koh­taa­mi­nen ke­hit­tyy vai­he vai­heel­ta mes­ta­ril­li­ses­ti. Nuo­ret näyt­te­lijät työs­ken­te­levät us­ko­mat­to­mal­la vais­tol­la ja roh­keu­del­la ja täy­del­li­sellä luot­ta­muk­sel­la toi­siaan ja oh­jaa­jaa koh­taan. Sko­li­mows­ki tietää tar­kas­ti mitä tah­too. – Tein elo­ku­van vain noi­den lop­pu­mi­nuut­tien ta­kia, oh­jaa­ja sa­noi ar­vos­te­li­joil­leen. Nämä kun ih­met­te­livät mik­si niin hil­littömän haus­ka fil­mi ”­pi­lat­tiin” näin jär­kyttävällä lop­pu­rat­kai­sul­la.
En muis­ta it­se mil­loin ja missä en­si ker­ran näin Deep En­din. To­dennäköi­ses­ti tv-e­si­tyk­senä, kos­ka sen käännös- tai lisä­ni­mi Hyväi­ly­si kos­ke­tus on jää­nyt vah­va­na mie­leen. Ehkä fil­mi sit­ten­kin esi­tet­tiin Kok­ko­lan Ou­to­lem­men elo­ku­va­ker­hos­sa? Tai sit­ten se oli 70-lu­vun Lon­toon reis­su­je­ni oh­jel­mis­toa? Mut­ta muis­ti­ku­va tun­nel­mas­ta saat­taa ol­la har­hai­nen ja liit­tyä Ni­co­las Roe­gin ja Do­nald Cam­mel­lin elo­ku­vaan Per­for­man­ce (Not­ting Hill 11.17). Tai ken­ties joi­hin­kin mui­hin So­hon, Not­ting Hil­lin, Chel­sean tai Is­ling­to­nin kau­pun­gi­no­sien nyt jo ka­don­neis­sa elo­ku­va­teat­te­reis­sa nä­ke­mii­ni Roe­gin fil­mei­hin. Jon­kin­lai­nen ajan hen­ki, zeit­geist, nä­kyy nois­sa sa­moi­hin ai­koi­hin teh­dyissä elo­ku­vis­sa.
Jer­zy Sko­li­mows­kin Deep End tuo mie­leen juu­ri, ei niinkään ko­keel­li­set kuin us­ka­liaat 70-lu­vun vaih­teen brit­tie­lo­ku­van merk­ki­työt. Cam­mel­lin ja Roe­gin Per­for­man­ce val­mis­tui jo 1968, mut­ta hyl­ly­tet­tiin ja se sai en­si-il­tan­sa vas­ta 1970, sa­ma­na vuon­na Sko­li­mows­kin Lon­toos­sa ja Münc­he­nissä ku­vaa­man Deep En­din kans­sa. Elo­ku­vien vi­suaa­li­suu­des­sa on su­ku­lai­suut­ta. Nii­den ta­pa käyttää pu­nais­ta (mo­lem­mis­sa jo­pa pu­nais­ta maa­lia) on roh­kein­ta elo­ku­vis­sa sit­ten Mic­hael Powel­lin 40-lu­vun fan­ta­siad­raa­mo­jen. Sekä Deep End että Per­for­man­ce le­vittävät ku­viin­sa pu­nais­ta ja vih­reää, eri­tyi­ses­ti tum­maa, van­haa, kuin syö­py­nyttä vih­reää. (Miel­leyh­tymän voi löytää myös Roe­gin Mies jo­ka pu­to­si maa­han -e­lo­ku­van Da­vid Bowien ja nuor­ta, uraan­sa aloit­te­le­vaa Bowie­ta muis­tut­ta­van John Moul­der-B­row­nin vä­liltä. Ja­ne As­he­rin kel­tai­nen vi­nyy­li­sa­de­tak­ki taas on yhtä vetävä vi­suaa­li­nen mo­tii­vi kuin Roe­gin Kau­hun­kier­teen pik­ku­tytön pu­nai­nen tak­ki. To­ki suo­rem­pi yh­teys Su­sa­nin sa­de­ta­kil­la voi ol­la Cher­bour­gin sa­teen­var­jo­jen Cat­he­ri­ne De­neu­ven asuun ja vä­riin.)
Myös Sko­li­mows­kin ja Roe­gin/­Cam­mel­lin fil­mien ää­ni­maail­mas­sa on sa­maa. Mo­lem­mis­sa on ko­ros­te­tun kei­no­te­koi­nen ää­ni­rai­ta, pin­taan nos­tet­tu, kat­ko­nai­nen pu­he. Tämä saat­taa tie­tys­ti joh­tua tuo­nai­kai­ses­ta ää­ni­tys­tek­nii­kas­ta. Jo­ka ta­pauk­ses­sa fil­meissä dia­lo­gi on ko­ros­te­tun terävää ja sel­keää, mut­ta myös frag­men­taa­ris­ta, kun hen­kilöt usein pu­hu­vat tois­ten­sa pääl­le. Kuu­lo­vai­ku­tel­ma ja sa­no­jen pa­la­si­na tar­joil­tu sisältö luo­vat yh­dessä mu­sii­kil­li­sen, jaz­zil­li­sen ja avant­gar­dis­ti­sen vai­ku­tel­man, jos­sa soi va­paas­ti as­so­sioi­van ru­nou­den ryt­mi.
Deep En­din Blu-ray – ja dvd-le­vy­jen lisä­ma­te­riaa­leis­ta sel­viää, että tal­vi­ku­vat ja val­tao­sa sisä­ku­vis­ta on otet­tu sak­sa­lai­sen tuot­ta­ja­ta­hon vuok­si Münc­he­nissä. (Sak­sa­lais­kyl­pylän käytävät ja huo­neet la­vas­tet­tiin brit­ti­tyy­liin. Eng­lan­ti­lai­ses­sa kyl­pylässä ku­vat­tiin vain var­si­nais­ta ui­ma-al­las­ta, kos­ka münc­he­niläi­sen kyl­pylän al­la­so­sas­to oli liian ko­mea.) Sak­sa­laisnäyt­te­lijöitä käy­tet­tiin pal­jon: opet­ta­ja­hah­mo, kyl­pylän joh­ta­ja, pros­ti­tuoi­tu, Mi­ken ikä­to­ve­ri tyttöystävä, po­lii­sit. Heidän osuu­ten­sa pi­ti jäl­keenpäin du­ba­ta eng­lan­nik­si. Mut­ta pu­heen pääl­le ää­ni­tys oli ylei­nen ta­pa tuon ajan brit­tie­lo­ku­vas­sa muu­toin­kin, jo­ten myös eng­lan­ti­laisnäyt­te­lijöi­den rep­liik­kejä on otet­tu uu­sik­si jäl­ki­nau­hoi­tuk­sis­sa. Dia­lo­gi kuul­laan si­ten epä­to­del­li­sen­kin kris­tal­lin­kirk­kaa­na ver­rat­tu­na ir­to­nai­seen ja elämän­ma­kui­seen näyt­te­lijä­työhön. Pu­heää­net si­joit­tu­vat kuin oma­na ele­ment­tinään, rep­liik­kien mo­saiik­ki­na imp­ro­vi­saa­tion tu­lok­se­na tal­len­net­tu­jen koh­taus­ten pääl­le. Pa­ra­dok­saa­li­ses­ti lop­pu­tu­lok­se­na on – taas Per­for­man­cen ta­paan – sur­rea­lis­ti­nen vai­ku­tel­ma, mel­keinpä ku­bis­ti­nen ää­ni­mai­se­ma.
C­har­ly Stein­ber­ge­rin ka­me­ra­työ on jä­ri­syttävän hie­noa. Sykäh­dyttävä kirk­kaus, tark­kuus ja otos­ten va­kaus ir­to­nai­ses­ti ete­nevässä ker­ron­nas­sa on en­tistä­kin hämmäs­tyttävämpää, kos­ka tiedäm­me sak­sa­lais­ku­vaa­ja Stein­ber­ge­rin to­teut­ta­neen kai­ken kä­si­va­ra­ka­me­ral­la. Fo­cus pul­le­rin täy­tyi py­syä vauh­dis­sa ja kul­kea ko­ko ajan vie­ressä tar­ken­ta­mas­sa, kun Stein­ber­ger te­ki pit­kiä, yh­tenäi­siä 360 as­teen kier­rok­sia näyt­te­lijöi­den ympä­rillä heidän ase­man­sa huo­mioi­den ja liik­keitä ti­las­sa myötäil­len. Suu­ri mer­ki­tys on myös edi­toin­ti­vai­heen luo­val­la pa­nok­sel­la, jol­la lo­pul­li­nen ryt­mi ja elo­ku­val­li­nen ko­reog­ra­fia Deep En­diin saa­tiin.
Per­for­man­ces­sa ja Deep En­dissä käy­tetään hämmäs­tyttäväs­ti myös sa­man­kal­tais­ta vi­suaa­lis­ta te­ho­kei­noa. Roe­gin/­Cam­mel­lin elo­ku­vas­sa pa­rin ra­kas­tel­les­sa ja kie­riessä pei­ton al­la, nai­sen kas­vot vaih­tu­vat toi­sik­si, Mic­he­le Bre­to­nis­ta Ani­ta Pal­len­ber­giin. Vas­taa­va otos on Deep En­dissä, kun Mi­ken yö­ker­hon edus­tal­ta mu­kaan­sa anas­ta­ma ja nyt al­taas­sa kel­lu­va pah­vi­ku­va vaih­tuu­kin sil­miem­me edessä oi­keak­si nai­sek­si. Ehkä näitä mie­len var­joi­sia la­by­rint­tejä voi koh­da­ta vain 60-lu­vun sven­gaa­vas­sa Lon­toos­sa! Per­for­man­cen ta­pai­sia mie­len har­ha­ret­kiä on Sko­li­mows­kin Deep En­din lisäk­si kau­pun­gis­sa ku­van­nut jo aiem­min niin Ro­man Po­lans­ki In­hos­sa (1965) kuin ita­lia­lai­nen Mic­he­lan­ge­lo An­to­nio­ni Blow-u­pis­sa (1966).
O­li­ko to­del­la ky­seessä ajan hen­ki? Sii­hen viit­ta­si ai­na­kin 60-lu­vul­la uran­sa aloit­ta­nut brit­tioh­jaa­ja John Boor­man, jol­ta So­dan­kylässä kesällä 2010 ute­lin hä­nen Tap­pa­jan jäl­jet (Point Blank, 1967) -e­lo­ku­van­sa ja Per­for­man­cen vä­li­sistä tyy­lil­li­sistä sa­muuk­sis­ta. Myös Tap­pa­jan jäl­jissä ra­kas­ta­vais­ten pyö­riessä sän­gyssä kas­vot vaih­tu­vat toi­sik­si ihan Per­for­man­cen ta­paan. Boor­man käyt­ti hän­kin re­pivän abst­rak­tia, ajas­sa hypäh­te­levää tyy­liä ja pa­la­pe­limäistä vuo­ro­pu­he­lua. – Mo­lem­mis­sa fil­meissä on vai­kut­tei­ta Ha­rold Pin­te­rin vuo­ro­pu­he­lus­ta ja Alain Res­nais’n fil­mi­tyy­listä, Boor­man vas­ta­si vaa­ti­mat­to­mas­ti. — Fil­min­te­kijöil­le an­net­tiin 60-lu­vun lo­pus­sa va­paam­mat kä­det poi­ke­ta kaa­vois­ta. Kaik­ki kui­ten­kin muut­tui Star War­sin myötä. Huo­mat­tiin, että yleisö koos­tuu 14-vuo­tiais­ta po­jis­ta. Se oli tu­hoi­saa ai­kui­se­lo­ku­vil­le, väit­ti Boor­man.
Yh­tey­det Deep En­din ja Per­for­man­cen vä­lillä nä­kyvät siinä­kin, että mo­lem­mat käyttävät poik­keuk­sel­li­sen an­siok­kaas­ti pop- ja rock­mu­siik­kia ää­ni­rai­doil­la erot­ta­mat­to­ma­na osa­na elo­ku­vaa. Per­for­man­ce on Mick Jag­ge­rin, Jack Nitzsc­hen, Buf­fy Sain­te-Ma­rien, Ran­dy New­ma­nin ja kump­pa­nien an­siois­ta myös soundt­rack-le­vy­tys­ten kult­tik­las­sik­ko. Fil­mi sisäl­si myös Me­mo From Tur­ner –­kap­pa­lee­seen so­vi­te­tun jak­son, jo­ta voi pitää en­simmäi­senä mu­siik­ki­vi­deo­na. Sel­lai­sek­si voi­tai­siin kat­soa myös Sko­li­mows­kin Deep En­din äl­lis­tyttävä, 14-mi­nuut­ti­nen Lon­toon So­ho-jak­so, jo­ta säestää ja eläh­dyttää sak­sa­lai­sen Can-yh­tyeen ajat­to­man hui­ma sä­velmä Mot­her Sky. Cat Ste­ven­sin tee­ma­lau­lu I May Die To­night ja lau­lun­te­kijän sä­veltämä vä­li­ke- tai sa­tun­nais­mu­siik­ki toi­mi­vat fil­missä ne­kin oi­val­li­ses­ti. (Can ja Cat Ste­vens ovat eri­koi­nen mu­sii­kil­li­nen pa­ri­val­jak­ko. Ste­vens — ny­kyi­sin Yu­suf Is­lam — muis­te­taan ny­kyi­sin so­ke­ri­sem­pa­na pop­pa­ri­na kuin hän oi­keas­taan oli­kaan. Deep En­dissä Sko­li­mows­ki mo­ti­voi Ste­ven­siä it­se kek­simällään I May Die To­night –sä­keellä. Tu­lok­se­na oli lä­hes abst­rak­tia rock­lau­lu­tai­det­ta, ja Ca­til­la­han oli 70-lu­vun vaih­tees­sa vah­voi­ne ää­nijän­tei­neen ve­ret sei­saut­ta­va ulo­san­ti.)
Per­for­man­ce ja Deep End ovat mo­lem­mat sär­mikkään vii­leitä, coo­le­ja Lon­too-e­lo­ku­via, sie­lun road mo­viei­ta, jois­sa kul­je­taan – toi­ses­sa gangs­te­rin ja toi­ses­sa nuo­ren po­jan mat­kas­sa — viat­to­muu­des­ta ja ai­tou­des­ta ih­mis­luon­non täy­del­li­seen kor­rup­tioon. Per­for­man­cen rin­nal­la Deep End on kui­ten­kin kir­kas ja sel­keä, kun edel­li­nen on re­pivän ro­soi­nen ja psy­ke­dee­li­nen mie­len la­by­rint­ti. Cam­mel­lil­la ja Roe­gil­la ir­ral­lis­ten ää­nien ja ku­vien yh­dis­te­ly on raaem­paa ja in­tel­lek­tuaa­lis­ta, Sko­li­mows­kil­la lei­kil­li­sempää ja tun­ne­voi­mai­sem­paa. Lei­kil­li­syys lie­nee laa­dul­taan itäeu­roop­pa­lais­ta. Vaik­ka puo­la­lai­set Sko­li­mows­ki ja Po­lans­ki sekä tsek­ki Mi­los For­man ovat oh­jaa­ji­na hy­vin eri­lai­sia, heidän huu­mo­ris­saan ja kir­peässä ai­hei­denkä­sit­te­lyssään on pal­jon sa­maa, myös miel­ty­mys ab­sur­diin ko­miik­kaan — ja avoi­meen ero­tiik­kaan.
Jer­zy Sko­li­mows­kin Deep End res­tau­roi­tiin ja saa­tiin maail­mal­la myös uu­sin­ta­kier­rok­sel­le teat­te­rei­hin keväällä 2011. Sa­ma­na kesänä siitä il­mes­tyi ko­mea Blu-ray ja dvd –­pa­ket­ti Bri­tish Film Ins­ti­tu­ten Flip­si­de-sar­jas­sa, jo­ka esit­te­lee ”u­noh­duk­sen hämä­ristä pe­las­tet­tu­ja omi­tui­sia ja ih­meel­li­siä brit­ti­fil­mejä kor­kea­laa­tui­si­na jul­kai­sui­na”.

Kuva, ääni & ekstrat

Lisämateriaalit:
Starting Out: The Making of Jerzy Skolimowski’s Deep End (77 min.) “Starting Out” oli Skolimowskin elokuvan alkuperäinen nimiehdotus, mutta vaihdettiin – onneksi – paljon vaikuttavampaan Deep Endiin. Tekijät huomasivat, että Starting Out olisi vienyt ajatukset ihan toisenlaiseen kehityskertomukseen.
Deep End: The Deleted Scenes (12 min.) Mielenkiintoisin Deep Endin lisämateriaali on poistetuissa kohtauksissa. Tosin tekijät valittavat, ettei filmin tekoaikaan ekstrojen merkitystä vielä tajuttu, joten viimeisimmätkin ylimääräiset filminpätkät hävisivät kymmenen vuotta Deep Endin valmistumisesta. Mutta lavastaja Anthony Pratt ja leikkaaja Barrie Vince kertovat ohjaaja Skolimowskin kanssa, mitkä neljä kohtausta alkuperäisestä filmistä jouduttiin jättämään pois. Näemme myös sivuja alkuperäisestä käsikirjoituksesta ja kuulemme syyt poisjättämiseen. Poikkeuksetta ne syyt olivat elokuvan tiivistämisessä ja visuaalisen ja sisällöllisen kerronnan keskittämisessä parhaaseen mahdolliseen kokonaismuotoon.
Ensimmäinen poisto oli työläisten kohtaus höyrykylvyssä. Siinä kaksitoista miestä on tullut tehtaalta kylpylään keskustelemaan. Päähenkilö Mike käy jakamassa kaikille pyyhkeet. Sitten he keskustelevat siitä, mitä heidän pitäisi vaatia työnantajalta nyt ja tulevaisuudessa. Lisämateriaalissa ohjaaja Skolimowski kertookin seuraavaksi vanhimman ja parhaimman ammattiliittoaiheisen vitsin. Työläiset nimittäin aikovat vaatia viikoittaisen työajan vähentämistä päivä kerrallaan, kunnes ollaan päästy siihen, että töissä tarvitsee käydä vain yhtenä päivänä viikossa, keskiviikkona. – Ei kai joka helvetin keskiviikko?, kysyy yksi työläisistä kohtauksen viimeisenä repliikkinä.
Skolimowski kertoo itsekin nauraen, miten koekatselussa ensimmäiset yleisöt nauroivat höyrykylpykohtauksen vitsille niin pitkään, että sitä seuraavan päähenkilöiden Miken ja Susanin kohtauksen ensimmäisiä repliikkejä ei kuultu lainkaan. Lisäksi höyrykylpykohtaus ei mitenkään liittynyt keskeiseen Miken ja Susanin tarinaan. Siis pois.
Toinen poistettu kohtaus oli päiväsaikaan kuvattu jakso, jossa Mike käy hakemassa ruokapaikasta ja kuumaa keittoa. Kadulla hän törmää kolmeen entiseen koulukaveriinsa, joilla on koulupuvut. Nämä kyselevät vitsaillen Miken työpaikasta ja pilkkaavat häntä työläiseksi. Pojat keksivät seurata Mikea niin, että näkevät hänen työskentelevän kylpylässä. He kantavat Miken tien yli käsivarsista eikä poika osaa vastustella, kun hänen pitää taiteilla, ettei kuuma keittokulho kaatuisi. Pojat kantavat Miken sisälle kylpylään ja näkevät siellä Susanin.
Katukohtaus ei sekään ollut kokonaisuuden kannalta välttämätön, vaikka toikin esiin Miken eron opiskelutovereihinsa nähden ja korosti brittiläistä luokkayhteiskunnan ylläpitämistä jaolla työläisiin ja parempaan, koulutettuun väkeen. Lisämateriaalissa kuulemme, että kohtauksen mukaan ottaminen olisi rikkonut elokuvan sisäistä visuaalista rytmiä. Periaate oli kuvata kohtauksia sisällä kylpylässä ja uima-altailla ja ulkona kaupungilla pimeään, öiseen aikaan. Näin päiväsaikainen kohtaus kadulla ei olisi sopinut kokonaisuuteen.
Edellinen tosin ei täysin täsmää siihen, että elokuvassa kuitenkin on merkittävä päiväsaikaan tapahtuva jakso, jossa Mike osallistuu ylimääräisenä koulun juoksukilpailuun. Kohtaus on korostetun kirkas sikälikin, että se tapahtuu kevättalvesta, viimeisten lumien aikaan. Tätä taustaa vasten ulkoilmajakso poikkeaa suuresti aiemmista sisällä kylpylässä ja yöaikaan Lontoossa kuvatuista kohtauksista. Koska se kuitenkin on ainoa laatuaan ja sijoittuu aivan elokuvaan aivan ennen loppuhuipennusta, se ei riko kokonaisuutta eikä rytmiä siten, kuin aiemmin, keskelle elokuvaa sijoitettu päiväkatukuva ja yksittäinen kohtaus olisi tehnyt.
Kolmas poistettu pätkä ei itse asiassa ole erillinen kohtaus, vaan elokuvaan jätetyn kohtauksen jatko. Saatuaan palkkarahat (kohtaus joka nähdään lopullisessa versiossa), Mike olisi avannut palkkapussin ja sommitellut eteensä punnan seteleistä nimen S-U-S-A-N. Leikkaaja Barrie Vince perustelee poisjättämistä sillä, että sommitelluista seteleistä ei täysin selkeästi olisi saanut selvää, että siinä tosiaan lukee pojan ihastuksen nimi. Lisäksi tekijät olivat kysyneet itseltään, tarvitaanko tällainen pitempi suvanto, venytetty palkkapussikohtaus juuri ennen kuin mennään pitkään (ja virtuoosimaiseen) kohtaukseen, jossa Mike seikkailee Sohon yökerhojen liepeillä. Aiheellinen poisto siis sekin.
(Joseph Loseyn vuoden 1963 science fictionissa The Damned on vastaava kohtaus, jossa pöydälle muodostetaan seteleistä sanoja. Myös tuo Loseyn filmi – ja Loseyn 60-luvun visiot laajemminkin - liittyy ”ajan henkeen”. The Damnedin hahmot vaikuttivat myöhemmin vuoden 1971 Stanley Kubrickin tieteiskuvitelmaan Lontoosta elokuvassa Kellopeli Appelsiini.)
Neljäs ja merkittävin poisto oli vastaavanlainen kuin palkkarahojen kohdalla. Kuvatussa materiaalissa (jota dvd:n ja Blu-rayn ekstroissa siis ei nähdä) elokuvan nykyinen loppukohtaus olisi jatkunut vielä kolmen, neljän otoksen verran.
Nykyinen elokuva päättyy uima-altaaseen ja veteen. Sen jälkeen olisi nähty Mike juoksemassa alastomana keskellä kaupungin katua kohti kameraa. Seuraava kokokuva olisi siitä, kun poika juoksee poispäin kamerasta. Mike huomaa opettajan punaisen auton (jolla Susan oli viimeksi ajanut) ja mennyt sen etupenkille ja käpertynyt lattialle. Hän näkee, että avaimet ovat vielä paikallaan autossa. Mike käynnistää auton ja lähtee ajamaan. Lähikuvassa näemme, että auto kulkee holtittomasti väärällä puolella katua ja ohittaa pari vastaantulevaa autoa. Viimeisessä lähikuvassa näemme Miken ratin takana. Kyyneleet valuvat pitkin nuorukaisen poskia.
Kohtaus olisi toki ollut vaikuttava loppu siinäkin muodossa. Mutta kuten Miken roolin näytellyt John Moulder-Brown – kuvausaikaan 16-vuotias, nyt 57 – itsekin toteaa, lopullisen version lopusta on vaikea parantaa. Kuullaan myös, että Skolimowski ehdottomasti halusi, että elokuva päättyy otokseen vedestä, joka värjäytyy vereen.
Recalling Deep End (25 min.) Näyttelijät Jane Asher ja John Moulder-Brown haastateltavana keväällä 2011 elokuvan tekemisestä. Yleisön edessä ja British Film Instituten kuraattorien William Fowlerin ja Vic Prattin haastattelussa käydään läpi paljolti samoja aiheita, joista näyttelijät olivat jo keskenään keskustelleet Starting Out –dokumentissa filmin teosta. Mutta keskustelu on yhtä kaikki vilkas ja mielenkiintoinen ja Moulder-Brown innostuu usein viemään suunvuoron Asherilta. Tämä siitä huolimatta, että Moulder-Brown ei omien sanojensa mukaan ole katsonut elokuvaa vieläkään uudestaan alkuperäisen ensi-illan jälkeen. – Ehkä minulla joskus on Sunset Boulevard –hetkeni, jolloin katson kaikki elokuvani, vitsailee näyttelijä. Myös yleisö saa esittää Deep Endin pääparille kysymyksiä.
Lisäksi pakettiin sisältyy filmin alkuperäinen traileri ja uudelleen julkaisua varten 2011 tehty traileri. Ylimääräisenä mukana on myös Jane Asherin tähdittämä 10-minuutin lyhytelokuva Careless Love, jonka Francine Winham ohjasi 1976. Kuvitetussa kirjasessa on David Thompsonin, Yvonne Taskerin ja Ewa Mazierskan uudet esseet Deep Endistä ja Jerzy Skolimowskista. (HB)
12/11/2011

Traileri

Tämä video on ehkä jo poistettu YouTube:sta. Kokeile kuitenkin?

Etsitkö tärppejä?

Jos pidät tästä elokuvasta saatat myös olla kiinnostunut näistä. Lisää samojen tekijöiden elokuvia löydät klikkaamalla tekijän nimeä edellä.
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2024 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy