Ja­pa­nin sa­mu­raia­jal­le si­joit­tu­van ani­maa­tio­mes­ta­ri Miya­za­kin suur­työ pe­rus­tuu oh­jaal­le tyy­pil­li­seen ta­paan eko­lo­gi­seen tee­maan. Tek­nii­kan mur­ros nä­kyy tie­to­ko­nea­vus­tei­suu­te­na, mut­ta kau­niin kä­si­työn lei­ma sol­juu ih­meen hie­nos­ti rin­nal­la.

Vil­li­si­ka­ju­ma­lan ki­rouk­sen pau­loi­hin jou­tu­nut prins­si As­hi­ta­ka et­sii pe­las­tus­ta ja koh­taa prin­ses­san, jo­ka esi­ku­vien­sa Ro­mu­luk­sen ja Re­muk­sen, Mowg­lin ja Tar­za­nin ta­paan on eläin­ten kas­vat­ta­ma.

Seu­raa­vien vuo­si­kym­me­nien tuo­tan­toon­sa ver­rat­tu­na Mo­no­no­ke viehättää suo­ra­vii­vai­suu­del­laan, eivätkä sur­rea­lis­ti­set sä­vyt pai­no­tu yhtä pal­jon. Lop­pu­tu­lok­se­na on oh­jaa­jan eittämättä hie­noin teos. Tee­mat puo­les­taan ovat tut­tu­ja. Ka­pi­ta­lis­mi tuo­mi­taan, ja luon­toa vaa­li­taan.