Yli 10 600 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
Kino

Hyvä poika

Tekniset tiedot

Formaatti: Kino
 
Vuosi: 2011Kesto: minuuttia
Julkaisija: Disney 
  
 
Ikäraja:
(13)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikäraja­merkintä­uudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 13 vuotta.
VET: 77683  

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (Disney) ellei toisin mainita.

Elokuva

Kok­ko­las­ta ko­toi­sin ole­van mo­ni­lah­jak­kaan Jan Forsströ­min kä­si­kir­joit­ta­ma ja leik­kaa­ma ja vä­hintään­kin kun­nia­kok­ko­la­lai­sen Zai­da Berg­rot­hin oh­jaa­ma elo­ku­va Hyvä poi­ka on saa­nut ar­vos­te­li­joi­ta hyvän vas­taa­no­ton.

Kok­ko­las­ta ko­toi­sin ole­van mo­ni­lah­jak­kaan Jan Forsströ­min kä­si­kir­joit­ta­ma ja leik­kaa­ma ja vä­hintään­kin kun­nia­kok­ko­la­lai­sen Zai­da Berg­rot­hin oh­jaa­ma elo­ku­va Hyvä poi­ka on saa­nut ar­vos­te­li­joi­ta hyvän vas­taa­no­ton. Tai­ten teh­tyä, fik­sua elo­ku­vaa heiltä odot­taa­kin erittäin lu­paa­van Ska­vabö­len poi­kien jäl­keen.
Uu­tuus on hal­lit­tu, ren­non va­pau­tu­nees­ti näy­tel­ty ja ko­kei­le­van ke­vyt luo­mus. Pie­ni­muo­toi­se­na Hyvä poi­ka on tii­vis, par­haim­mil­laan pai­nos­ta­va, mut­ta pa­him­mil­laan ko­lea elo­ku­va rak­kau­den puut­tees­ta. Ihan kai­kis­ta ta­ri­nan hah­mois­ta en eh­ti­nyt puo­li­tois­ta­tun­ti­sen ai­ka­na kiin­nos­tua. Useim­piin tus­kas­tuin, mikä kai on tar­koi­tus­kin.
Vas­ten­mie­listä sak­kia ympä­ril­leen kerää kes­ki-ikäis­tyvä täh­tinäyt­te­lijä Lei­la Man­ner (E­li­na Knih­tilä). Hän pa­ke­nee en­si-il­ta­fias­koa ja il­tapäivä­leh­tiä luon­non­kau­niil­la pai­kal­la ran­nal­la si­jait­se­val­le hu­vi­lal­leen. Man­ne­rin lap­sil­le, Il­ma­ril­le (Sa­mu­li Niit­tymä­ki) ja Un­tol­le (Ee­tu Ju­lin) pa­ras­ta oli­si kesäi­nen rau­ha ja yh­tei­nen ai­ka äi­din kans­sa. Mut­ta tai­tei­li­ja­dii­va kai­paa ai­kuis­ta seu­raa he­ti, kun tu­li on saa­tu tu­paan ja kun uu­nin­pii­pus­sa ma­jail­lei­den lin­nun­poi­kas­ten ää­ni on vaien­nut.
Kesä­vie­raat hel­ve­tistä
Tei­ni Il­ma­ri in­hoaa eni­ten äi­tinsä mies­vie­rai­ta. Vaik­ka kir­jai­li­ja Ai­mol­la (Ee­ro Aho) on ystäväl­li­set ai­keet, Il­ma­ri on mus­ta­suk­kai­nen. Käyttäy­tyy epä­var­ma ja ympä­ristöään ma­ni­pu­loi­va Lei­la kuin­ka päättömäs­ti, Il­ma­ri on ai­na äi­tinsä puo­lel­la. Vä­ki­val­taan saak­ka.
Fil­min hen­ki on yk­si­tyis­koh­dis­sa, jois­ta ei puu­tu hir­te­hi­siä piir­teitä. Hu­vi­lal­la kyläi­levän bo­hee­mi­po­ru­kan Ka­ri (Ant­ti Rai­vio) on jo tul­les­sa kän­nissä ja il­kia­las­ton, mut­ta hä­neen ei ku­kaan kiin­nitä huo­mio­ta. Ka­ri kun on tyy­linsä löytä­nyt.
Kesäi­lon­pi­don vä­kinäi­syyttä Berg­roth ja Forsström seu­raa­vat kat­so­jan myötähä­peän saat­te­le­mi­na pal­jas­ta­vas­ti. Lä­hi­ku­vis­sa sul­keu­tu­neen Il­ma­rin aja­tus­ten ta­voit­ta­mi­nen on aa­vis­tuk­se­no­mais­ta, ja juu­ri vais­ton­va­rai­sis­sa oi­val­luk­sis­sa fil­mi on par­haim­mil­laan. Hyvän po­jan vä­ke­vimmässä ku­vas­sa Il­ma­rin ta­ka­rai­vos­ta jo vais­toaa hu­mah­duk­sen, en­nen kuin hil­jai­nen poi­ka räjähtää.
I­so­ve­li Il­ma­ri kuun­te­lee uu­nin pa­haen­tei­ses­ti vai­me­ne­via ää­niä. Pik­ku­ve­li Un­to ku­vit­te­lee sau­nan­pesässä kol­kut­ta­van Uu­ni­po­jan. Sitä, on­ko Uu­ni­poi­ka kilt­ti vai ei, pik­ku­mies ei voi ihan var­mas­ti tietää. Il­lan pi­me­tessä viih­tymättö­myys ja tu­kah­du­tet­tu agg­res­sio yl­tyvät psy­ko­pa­to­lo­gi­siin mit­toi­hin. Kesäi­sen luon­non, ava­ran tai­vaan ja kirk­kaan ve­den­kin ää­rellä voi sul­je­tun pai­kan kam­mo yllättää, kun ih­mi­set jou­tu­vat synk­kien aja­tus­ten häk­kiin.
E­lo­ku­va jättää kat­so­jan ai­ka ul­ko­puo­li­sek­si. Näi­hin tyyp­pei­hin ei ha­luai­si tu­tus­tua ja sa­mais­tu­mi­nen vas­ta vai­keaa on­kin. Ta­ri­nan nuo­ret, Un­to, Il­ma­ri ja Il­ma­rin tyttöystävä­tyrk­ky Ka­ri­ta (An­na Paa­vi­lai­nen), voi­si­vat ol­la mah­dol­li­suuk­sia ta­ri­nas­sa, mut­ta jäävät aja­tus­ko­keik­si. Sa­mu­li Niit­tymäen herkäs­ti esittämä, avu­ton Il­ma­ri on lä­hes au­tis­ti­nen ta­paus kon­tak­ti­ky­vyttö­myy­dessään. Ka­ri­ta saa hiu­kan eloa nuo­ru­kai­seen, mut­ta ou­dok­sun rat­kai­sua tehdä tytöstä hol­ti­ton hei­tuk­ka, kuin Lei­la Man­ne­rin nuo­rem­pi pai­nos. Sekä Il­ma­ri, Ka­ri­ta, että Lei­la kär­sivät lä­heis­riip­pu­vuu­des­ta, jol­la huo­maa­mat­taan va­hin­goit­ta­vat it­seään ja toi­siaan, eikä oheis­va­hin­goil­ta­kaan sääs­tytä.
T­raa­gi­nen ha­vah­tu­mi­nen
E­lo­ku­van mu­siik­ki­maail­maa on Mi and L’au -duon lau­luin, Ca­ro­lan, Ta­ma­ra Lun­din tum­min bal­la­dein ja Ri­ki Sor­sa -ka­rao­kein run­saan­lai­ses­ti. Vaih­tu­vat sä­velmät avaa­vat in­tii­miä ti­laa mo­neen suun­taan, kun kes­kittä­mi­nen ja hil­jai­siin koh­tiin luot­ta­mi­nen oli­si­vat voi­neet viedä pi­temmäl­le. Uu­ni­ver­tauk­set ja pik­ku­po­jan ötökkä- ja ku­vaus­har­ras­tus pyr­kivät sy­ventämään pel­kis­tet­tyä juon­ta ja tuo­maan uut­ta näkö­kul­maa ker­ron­taan, mut­ta täy­sin luon­te­vas­ti ne eivät ta­ri­naan ase­tu.
E­lo­ku­va on omin­ta­kei­nen ja roh­kea­kin esittäessään koh­tauk­sia, jot­ka ovat po­ten­tiaa­li­ses­ti jo­ko vas­ten­mie­li­siä – hu­ma­laör­vel­lys – tai kiu­sal­li­suu­des­saan jul­mia – pik­ku­po­jan imi­taa­tioe­si­tys. Hyvä poi­ka ei py­ri miel­lyttämään kat­so­jaa.
Yk­sittäi­set juo­nen­mut­kat mie­ti­tyttävät. Kir­jai­li­jan saa­ma sähköis­ku tun­tuu hätä­rat­kai­sul­ta. Pu­bi­koh­taus kaup­pa­reis­sui­neen ja kas­sa­va­jei­neen jää epä­selväk­si. Mi­hin Ai­mo kark­kia tar­vit­see? Ka­ri­ta ei ai­na­kaan ka­val­lu­sepäi­lystä, kun hä­nellä muu­ten­kin on jo lo­kaa nis­kas­sa.
Ee­ro Ahon esittämä kir­jai­li­ja on niin vank­ka­te­koi­nen ja Il­ma­ri puo­les­taan sem­moi­nen riu­ku, että nuo­ru­kai­nen ei oi­kein tun­nu uhal­ta täy­si­kas­vui­sel­le mie­hel­le. Il­ma­ri on sil­ti elo­ku­van sie­lu. Jos­kin Sa­mu­li Niit­tymäen on va­rot­ta­va, et­tei juu­tu herk­kiin luu­se­ri­roo­lei­hin, joi­ta hä­neltä on ly­hyessä ajas­sa näh­ty peräkkäin te­le­vi­sios­sa – Mo­bi­le Hor­ror, Enon ope­tuk­set — ja nyt elo­ku­vas­sa.
O­do­tin enemmän Eli­na Knih­tilän näyt­te­lijäs­ta­ral­ta. Hah­mo on ko­vin lä­hellä kli­seetä il­tapäivä­leh­ti­ko­hui­neen. Kos­ket­ta­vak­si Lei­la Man­ner muut­tuu vas­ta pa­kah­dut­ta­vas­sa lo­pus­sa, traa­gi­ses­sa ha­vah­tu­mi­ses­sa äi­din­tus­kaan ja riittämättö­myy­teen. Ee­ro Aho on hiu­kan kel­mi esittäessään ta­val­li­sen kun­nol­lis­ta kir­jai­li­jaa­kin. Ai­mon koh­ta­lo ei meitä suu­rem­min het­kau­ta. Eni­ten yk­sin ja ai­kuis­ten sil­miltä kat­vee­seen jää Ee­tu Ju­li­nin pik­ku-Un­to. Tässä seu­ras­sa se tar­joaa lap­sel­le sil­ti par­haan el­lei ai­noan sel­viy­ty­mis­mah­dol­li­suu­den. Eri­tyi­sen ve­toa­va Un­to on pyytäessään Ai­moa saat­to­mat­kal­le hämäräl­le ran­ta­po­lul­le. Pientä tu­kea kai­paa it­sel­li­nen­kin.
Hyvä poi­ka on ku­vat­tu hal­val­la käyttäen uu­sin­ta di­gi­ka­lus­toa. Anu Kerä­sen ke­vyt kä­si­va­ra­ka­me­ra ta­voit­taa ti­lan­teet il­ma­vi­na ja tuo­rei­na. Par­haim­mil­laan jäl­ki on ta­sa­pai­nois­ta ja miel­lyttävää, kun ih­mi­set liik­ku­vat luon­non kes­kellä au­rin­ko­kyl­vyissä. Mut­ta pai­koin vai­ku­tel­ma jää lat­teak­si ja ih­mi­set kal­va­koik­si. Pie­nillä vi­deo­ka­me­roil­la ja bud­je­teil­la on ra­joi­tuk­sen­sa. Ko­ko­nai­suu­te­na Hyvä poi­ka ei yllä Berg­rot­hin Ska­vabö­len poi­kien tai Forsströ­min vai­kut­ta­vim­pien ly­hyt­fil­mien ta­sol­le. (HB)
16/05/2011

Etsitkö tärppejä?

Jos pidät tästä elokuvasta saatat myös olla kiinnostunut näistä. Lisää samojen tekijöiden elokuvia löydät klikkaamalla tekijän nimeä edellä.
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2023 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy