Yli 10 800 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
Blu-ray

Le Havre

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Elokuva

Le Hav­re on Aki Kau­rismäen kuu­des­tois­ta yk­sin oh­jat­tu teat­te­rie­lo­ku­va, kun mu­siik­ki­do­ku­ment­te­ja, tv-oh­jauk­sia ja lyhä­reitä ei las­ke­ta.

Le Hav­re on Aki Kau­rismäen kuu­des­tois­ta yk­sin oh­jat­tu teat­te­rie­lo­ku­va, kun mu­siik­ki­do­ku­ment­te­ja, tv-oh­jauk­sia ja lyhä­reitä ei las­ke­ta. Uu­tuus sai en­si-il­tan­sa tou­ko­kuus­sa 2011 Can­ne­sis­sa ja Suo­mes­sa se näh­tiin en­nak­koon So­dan­kylän fes­ti­vaa­leil­la 18.6. Var­si­nai­nen ko­ti­mai­nen en­si-il­ta oli 9.9.
Ul­ko­mail­la elo­ku­va on saa­nut lä­hes pelkkää ke­hua, jos­kaan fil­miä ei ole ehkä pi­det­ty ai­van Kau­rismäen par­haa­na. Useim­mil­le ar­vos­te­li­joil­le Le Hav­re on kui­ten­kin hyvän mie­len kau­rismä­keläi­nen laa­tue­lo­ku­va.
Les­ley Fel­pe­rin kir­joit­ti Va­rie­tyssä: ”Ai­ka mu­ka­va vähäi­sem­pi työ, jo­ka ei suin­kaan edus­ta mitään uut­ta suo­ma­lai­sen au­teur-oh­jaa­jan ural­la. Fil­mi ko­ros­taa ta­val­lis­ta­kin enemmän rans­ka­lais­ten elo­ku­van­te­kijöi­den vai­kut­tei­ta, sel­lais­ten kuin Mar­cel Carné (il­mi­selvä, kun huo­mioi roo­li­hen­kilöi­den ni­met), Jean-Pier­re Mel­vil­le, Ro­bert Bres­son ja muut. Mut­ta omil­la eh­doil­laan Le Hav­re on jat­ku­va nau­tin­to se­koit­taes­saan synkät ja iloi­set nuot­tin­sa sau­mat­to­mas­ti Kau­rismäen par­haan koo­mi­sen tuo­tan­non tyy­liin… kuin kuun­te­li­si bän­diä, jo­ka on räm­pyttä­nyt in­nois­saan jo vuo­si­kau­sia, ja jon­ka jä­se­net tun­te­vat tois­ten­sa ajoi­tuk­set vaik­ka ta­ka­pe­rin…”
Sc­reen Dai­lyn Jo­nat­han Rom­ney: “­Kau­rismä­ki tart­tuu sekä rans­ka­lai­sen elo­ku­van pe­rintöön että sen ajan­koh­tai­siin po­liit­ti­siin ky­sy­myk­siin työs­ken­nel­len suu­ren­moi­sen rans­ka­lais-suo­ma­lai­sen en­semb­len kans­sa. Tyy­pil­li­sen vaa­ti­ma­ton, mut­ta kim­meltävä rans­kan­kie­li­nen ti­mant­ti, jo­ka osoit­taa oh­jaa­jan ole­van upeas­ti taas elämänsä kun­nos­sa vuo­den 2006 Lai­ta­kau­pun­gin va­lo­jen pie­nen pu­do­tuk­sen jäl­keen. Eri­tyi­ses­ti rans­ka­lai­sy­leisö naut­tii tästä, mut­ta Aki­fii­lit muual­la­kin ovat tai­vaas­sa.”
T­he Te­leg­rap­hin Da­vid Grit­ter: ”­Can­ne­sin suo­sik­ki Aki Kau­rismä­ki sai ni­meä kir­joit­ta­mal­la ja oh­jaa­mal­la koi­ran­leu­ka­mai­sia, pie­niä ta­ri­noi­ta suo­ma­lai­sen elämän­muo­don mar­gi­naa­lis­ta. Mut­ta uu­sin elo­ku­va Le Hav­re si­joit­tuu nor­man­dia­lais­sa­ta­maan ja kä­sit­te­lee so­siaa­li­sia on­gel­mia, Poh­jois-Af­ri­kan pa­ko­lai­sia… Kui­ten­kaan Le Hav­re ei saar­naa. Siinä on val­tai­saa ala­ku­lon char­mia, eikä Kau­rismäen pok­ka­na esiin tu­le­va nok­ke­luus ole kos­kaan kau­ka­na pin­nas­ta. Mar­ce­lin roo­lis­sa rans­ka­lais­ve­te­raa­ni André Wilms, Kau­rismäen va­ki­tui­nen näyt­te­lijä, ihas­tut­taa ra­pis­tu­val­la ele­gans­sil­laan.”
S­lant-si­vus­ton Glenn Heath, Jr.: “­Vaik­ka­kin Kau­rismä­ki säi­lyttää aiem­mis­sa töissään val­lal­la ol­leet vä­rit, var­jot ja sä­vyt, Le Hav­res­sa näy­tetään suun­taa­van il­mei­seen sen­ti­men­taa­li­suu­teen. Mar­ce­lin ja pa­ko­lais­poi­ka Id­ris­san suh­de ke­hit­tyy yh­tei­sestä sym­pa­tias­ta, mut­ta tun­neyh­teys vä­lit­tyy tu­tun väl­jin ve­doin… Kaik­ki on niin koh­dal­laan, pait­si sil­loin, kun Kau­rismä­ki ku­lut­taa pit­kiä ai­ko­ja ta­ri­nan liik­kues­sa ou­dois­sa vink­ke­leissä. Mo­ni­mi­nuut­ti­nen hyvän­te­keväi­syys­rock­kon­sert­ti on osoi­tus Kau­rismäen pol­vei­le­vas­ta kes­kit­ty­mi­sestä. Se ei tar­koi­ta, et­teikö Le Hav­re oli­si su­loi­nen, re­le­vant­ti ja pai­koin lii­kut­ta­va­kin. Mut­ta sa­man vat­vo­mi­nen pal­jas­taa lah­jak­kaan oh­jaa­jan kierrättävän van­ho­ja ideoi­ta ke­hit­te­lemättä niitä to­tun­nai­suuk­sien yli. Ker­to­muk­sen rau­kea ko­ko­nais­ryt­mi tun­tuu vie­raal­ta Kau­rismäel­le, mikä pie­nentää yh­teis­kun­nal­lis­ta ai­het­ta, jo­ta oh­jaa­ja ai­dos­ti ha­luai­si kä­si­tellä. Tyy­li ja tee­ma eivät koh­taa tuo­reel­la ta­val­la. Fil­min eräässä koh­das­sa Mar­cel sa­noo Id­ris­sal­le: ”As­tia pa­laa läh­teel­le sii­hen saak­ka, kun­nes se sär­kyy.” Le Hav­ren osal­ta sa­maa voi sa­noa Kau­rismäestä au­teu­ris­ti­na. Hä­nen rock’n’­roll-vi­nyy­linsä on juut­tu­nut tois­tol­le.”
Bo­xof­fi­ce Ma­ga­zi­ne, Ric­hard Mowe: “­Kau­rismäen es­seet suo­ma­lai­sen yh­teis­kun­nan reu­na-a­lueil­ta ovat vah­vis­ta­neet hä­nen kan­sainvä­listä ar­vos­tus­taan. Vaik­ka­kin Le Hav­re on sa­mal­la ta­val­la yh­teis­kun­nal­li­ses­ti vi­rit­ty­nyt, se välttää saar­naa­vuu­den ja on­nis­tuu tart­tu­maan osat­to­mien on­gel­miin re­le­van­tim­mal­la ta­val­la kuin muut sa­mo­ja asioi­ta kä­sit­te­levät elo­ku­vat. Kau­rismä­ki ku­vaa elo­ku­vaan­sa kuin stu­dio­la­vas­teis­sa. Se an­taa etäi­syyttä ja luo ai­nut­laa­tui­sen mah­dol­li­suu­den tun­neyh­tey­teen hah­mo­jen ja heidän ti­lan­teen­sa kans­sa. Kau­rismä­ki ei esitä rat­kai­su­ja tai va­lit­se puol­taan, vaan to­dis­taa Frank Cap­ran ta­paan, että ih­meitä voi ta­pah­tua mitä odot­ta­mat­to­mim­mis­sa pai­kois­sa.”
Ti­me Out Lon­don, Geoff And­rew: ”…­har­vat osaa­vat ku­va­ta vä­reissä niin ihas­tut­ta­vas­ti kuin Kau­rismäen va­ki­tui­nen Ti­mo Sal­mi­nen ja hä­nen va­lai­sun­sa tuo mie­leen, ku­ten roo­li­ni­mistä saat­taa pää­tellä, Carnén ta­pai­set ”­ru­nol­li­set rea­lis­tit”. Se tai elo­ku­van mo­net ihas­tut­ta­vat ga­git eivät vie huo­mio­ta Le Hav­ren mer­ki­tyk­seltä ja voi­mal­ta (lop­pu on yllättävän kos­ket­ta­va), mut­ta ne ta­kaa­vat, että ky­se on elo­ku­vas­ta, jo­ta ku­kaan muu ei oli­si voi­nut tehdä. Jo­kai­nen ruu­tu, jo­kai­nen dia­lo­gin ri­vi (”­Ra­ha liik­kuu var­jos­sa”, sa­noo la­ko­ni­suu­teen tai­pu­va Mar­cel), jo­kai­nen roo­li (Pier­re Etaix lääkä­rinä, Jean-Pier­re Léaud te­ko­pyhänä naa­pu­ri­na) on puh­das­ta kau­rismä­keä. Vain kah­dek­san­kymp­pi­sen suo­ma­laissä­veltäjän Ei­no­ju­ha­ni Rau­ta­vaa­ran mu­siik­ki – eikä odo­tet­tu Ts­hai­kovs­ki – ää­ni­rai­dal­la tu­lee yllä­tyk­senä, mut­ta se­kin on ins­pi­roi­tu­nut va­lin­ta, ja niin kuin kaik­ki muu­kin tässä ra­kas­tet­ta­vas­sa elo­ku­vas­sa, on ar­vos­tet­ta­vaa. Omal­la eri­koi­sel­la ta­val­laan, jo­ka sisältää kui­vaa po­ke­ri­naa­mais­ta ko­me­diaa, leik­kisää kun­nioi­tus­ta klas­si­sen elo­ku­van kaa­voil­le ja ihas­tut­ta­van se­koi­tuk­sen herkkää ab­sur­dis­mia ja hellää lyy­ri­syyttä, Aki Kau­rismä­ki on tart­tu­nut ai­kam­me pai­nok­kai­siin ky­sy­myk­siin: työttö­myy­teen, ko­dit­to­muu­teen, yk­sinäi­syy­teen ja tun­teet­to­maan hyväk­sikäyttöön. Tällä ker­taa hän kä­sit­te­lee maa­han­muut­toil­miötä, mut­ta jäl­leen ker­ran sen­kal­tai­sel­la hie­no­va­rai­sel­la herk­kyy­dellä, jo­ka on ai­van liian har­vi­nais­ta tämän päivän elo­ku­vas­sa.”
Kir­joit­taes­sa­ni omaa ar­vio­ta­ni So­dan­kylän juh­la­tel­tan kah­den lop­puun­myy­dyn näytännön en­simmäi­sestä esi­tyk­sestä mie­leen tu­li tämän vuo­den Mid­night Sun Film Fes­ti­vaa­lin vie­raan, elo­ku­vaa­ja Mic­hael Chap­ma­nin lau­su­ma mie­te. ”­Jos elo­ku­van­teos­sa ajat­te­lee tai­det­ta, tu­los on huo­no. Pitää tehdä työnsä ja jättää mää­rit­te­ly muil­le.” Näin ame­rik­ka­lai­nen mes­ta­ri­ku­vaa­ja aa­mu­kes­kus­te­lus­sa Pe­ter von Bag­hin kans­sa. Ken­ties aja­tus on ol­lut Aki Kau­rismäellä­kin mie­lessä. Hänkään ei ha­lua nous­ta perä edellä puu­hun, vaan pu­huu uu­sim­man elo­ku­van­sa yh­tey­dessä an­ne­tuis­sa haas­tat­te­luis­sa elo­ku­vas­taan vain loh­dut­ta­va­na viih­teenä.
Le Hav­re on­kin viih­dyttävä, pa­ri­kin on­nel­lis­ta lop­pua sisältävä hyvän olon sa­tu. Se ker­too toi­vos­ta ja ih­mei­den mah­dol­li­suuk­sis­ta on­gel­mien saar­ta­mas­sa maail­mas­sa.
Ka­ti Ou­ti­nen esittää ar­jen ih­mistä, käytännöl­listä nais­ta, jo­ka sa­noo, et­tei ih­meitä ta­pah­du hä­nen asuin­seu­dul­laan. Ar­let­ty sai­ras­tuu pa­ha­laa­tui­seen syöpään, mut­ta sa­laa sen mie­heltään. Vai­mon mu­kaan Mar­cel on iso lap­si. Lääkä­ri lu­paa kiertää to­tuu­den ja pu­hua kuin mi­nis­te­ri.
André Wilms on Mar­cel, kengän­kiil­lot­ta­ja, jo­ka Ar­let­tyn ol­les­sa sai­raa­las­sa ot­taa sii­piensä suo­jaan Le Hav­ren sa­ta­mas­ta löytämänsä pa­ko­lais­po­jan. Lap­si, Id­ris­sa, on kym­men­vuo­tias, mut­ta leh­tiot­si­kois­sa aseis­tet­tu ja vaa­ral­li­nen. Kyt­kentöjä Al-Qai­daan­kin epäillään. To­del­li­suu­des­sa poi­ka kai­paa vain äi­din luok­se Lon­too­seen.
Mar­cel saa Eli­na Sa­lon esittämän ka­pa­koit­si­jan, he­delmä­kaup­piaan ja ko­ko kort­te­lin tuek­seen siir­to­lais­po­jan pe­las­ta­mi­sek­si. Apu on pai­kal­laan, sillä Id­ris­san perässä on liian mon­ta vuot­ta po­lii­si­na toi­mi­nut ko­mi­sa­rio san­tar­mei­neen.
Kengän­kiil­lot­ta­ja kuu­lee ra­dios­ta, kuin­ka pe­su­ko­neet tut­ki­muk­sen mu­kaan suun­ni­tel­laan ny­kyi­sin ly­hy­tikäi­sik­si, jot­ta ku­lut­ta­jan täy­tyy os­taa pian uu­si ja bis­nes pyö­rii. Kat­so­ja voi si­joit­taa pe­su­ko­nei­den ti­lal­le elo­ku­vat. Kes­ki­ver­ron ny­ky­lef­fan kat­soo hä­din tus­kin ker­ran en­nen unoh­dus­ta. Kau­rismä­ki te­kee fil­minsä ajat­to­mik­si. Hä­nen teh­taas­saan val­mis­te­taan kä­si­työnä käyttöä kestä­viä pe­su­ko­nei­ta.
Oh­jaa­jaa on syy­tet­ty kul­ta-ai­ko­ja hai­kai­le­vas­ta nos­tal­gias­ta, jo­pa mu­seaa­li­suu­des­ta. Pyr­ki­mys on kui­ten­kin iättö­myy­teen. Kau­rismä­ki luot­taa, et­tei ih­mi­sen ydin muu­tu. Mik­si siis hu­maa­nin tai­teen pitäi­si? Syi­den ja seu­raus­ten jat­ku­mo on Le Hav­res­sa ma­te­maat­ti­sen tark­kaa, ja ma­te­ma­tiik­ka­han on su­kua mu­sii­kil­le. Pai­koin Kau­rismäen hiou­tu­nut inst­ru­ment­ti soi­kin kau­niis­ti. Elo­ku­va toi­mii kuin ju­nan ves­sa. ”­Tek­niik­ka sää­te­lee es­te­tii­kan”, muis­tut­ti Mic­hael Chap­man.
Kuu­lin Kau­rismä­ki opis­ke­luai­kai­sel­ta kämppä­ka­ve­ril­ta, että tu­le­va oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­ja te­ki lop­pu­työnsä kat­sot­tuaan erään Ro­bert Bres­so­nin fil­min yli kuu­si­kym­mentä ker­taa. Ja rans­ka­lais­mes­ta­rin vai­ku­tus on edel­leen il­mei­nen. Bres­son tu­lee mi­nul­le eni­ten mie­leen, kos­ka hän on tu­tum­pi ja lä­hei­sem­pi oh­jaa­ja mi­nul­le, kuin yllä si­tee­rat­tu­jen krii­ti­koi­den mai­nit­se­mat Mel­vil­le, Carné ja kump­pa­nit. Le Hav­re on bres­so­ni­lai­sit­tain tiu­kas­ti ra­jat­tua, tark­kaa il­mai­sua. Mut­ta per­soo­nal­li­ses­ti se on myös haus­kin­ta ja va­pau­tu­nein­ta Kau­rismä­keä kos­kaan. Va­loi­sa ja kut­su­va fil­mi hen­gittää, se hen­kii po­si­tii­vi­suut­ta. Le Hav­re on siis hyvää viih­dettä.
On­ko se kestävää tai­det­ta, jää nähtäväk­si. Can­ne­sis­sa Le Hav­re ei kel­van­nut ju­ryl­le pal­kin­noil­le saak­ka. Muual­ta pal­kin­to­ja sil­le sa­taa yk­si toi­sen­sa jäl­keen. Can­ne­sin ju­ryn näkö­kan­to­ja voi ar­vail­la. Ehkä Le Hav­rea pi­det­tiin liian ke­vyenä, liian­kin viih­teel­li­senä Kau­rismä­kenä? Tu­li­tik­ku­teh­taan tyttö ja Mies vail­la men­nei­syyttä ovat oh­jaa­jan päätöitä, ka­ru­ja ja ko­via ver­tai­lu­koh­tia, koh­tuut­to­mia­kin. Eikä Le Hav­re ta­voit­te­le sitäkään kir­peän­su­lois­ta tun­nel­maa, jo­ta Kauas pil­vet kar­kaa­vat edus­ti. Polt­ta­van ajan­koh­tais­ta ai­het­ta kä­sit­te­levästä Kau­rismä­ki-viih­teestä puut­tuu ana­lyy­sin kirk­kaus. Sik­si huo­mio kiin­nit­tyy tai­tei­li­jan ma­nee­rei­hin, nii­hin klas­si­sen elo­ku­van kaa­va­mai­suuk­siin, mistä ul­ko­mai­set­kin krii­ti­kot – po­si­tii­vi­ses­sa sä­vyssä kyllä – pu­hui­vat.
Rans­kan kie­li va­paut­taa elo­ku­van oh­jaa­jan hel­ma­syn­nistä, haas­tat­te­lu­lau­sun­nois­ta­kin tu­tus­ta ta­va­ra­mer­kistä, nok­ke­las­ta kau­rismä­ki­pu­hees­ta. Aiem­min hen­kilöi­den töksäyttämät rep­lii­kit te­kivät hah­mois­ta yh­den­mu­kai­sia kä­si­kir­joit­ta­jan ää­ni­tor­via, mikä pa­him­mil­laan, au­teu­ris­min var­jo­puo­le­na, ra­ja­si sinänsä eri­no­mais­ten näyt­te­lijä­va­lin­to­jen per­soo­nal­lis­ta käyttöä ja tul­kin­nal­lis­ta liik­ku­ma­va­raa.
E­li­na Sa­lo ja Ka­ti Ou­ti­nen saa­vat Le Hav­res­sa­kin kat­so­jan olon ko­toi­sak­si, olem­me tur­val­li­ses­sa seu­ras­sa. Kum­pi­kin on ta­val­laan suo­mi­fil­min ai­doim­pia aar­tei­ta. Tois­sa­kesän So­dan­kylän vie­raan Ro­bert Gué­di­guia­nin elo­ku­vien va­kio­kas­vo, hie­no Jean-Pier­re Dar­rous­sin on var­ma ko­mi­sa­rion roo­lis­sa, vaik­ka hah­mon kään­ty­mys lo­pus­sa jää­kin epämääräi­sek­si.
Kau­rismäen Bo­hee­mielämässä ja Ju­has­sa kou­li­ma André Wilms on eri­no­mai­nen pää­roo­lis­sa. Chap­li­nin kul­ku­rin ja Ta­tin her­ra Hu­lot´n ta­voin kengän­kiil­lot­ta­ja hoh­taa ympä­ril­leen lem­peää va­loa. Wilms on Le Hav­ren hen­ki ja elämä. Kes­kei­nen po­jan roo­li – Id­ris­sa­na nuo­ri Blon­din Mi­guel – on sen si­jaan hu­kat­tu. Oh­jaa­ja ei saa luon­net­ta esiin en­si­ker­ta­lai­sel­ta, ja roo­liin voi­si­kin vaih­taa ke­net ta­han­sa – niin kuin Lai­ka-koi­ran koh­dal­la on ta­pah­tu­nut – minkään muut­tu­mat­ta. Mo­lem­pien, pa­ko­lais­po­jan ja koi­ran, tehtävänä on edus­taa asioi­ta elo­ku­vas­sa, ne jäävät vain mer­keik­si.
Is­kevää gangs­te­rial­kua lu­kuun ot­ta­mat­ta si­vu­juon­teet nuu­tu­vat. Pistäy­ty­mis­roo­lis­sa­kin vai­kut­ta­va Ilk­ka Koi­vu­la, ko­ko ole­muk­sel­laan ai­na läsnä ole­va ja si­ten rans­ka­lai­sil­le kol­le­goil­leen oi­va ver­rok­ki, is­kee lui­hin ja yti­miin en­simmäi­siin ku­viin il­mes­tyessään. Kau­rismäen mas­kot­ti Jean-Pier­re ”400 kep­pos­ta” Léaud ei nyt saa tu­kea pitkästä, kun­niak­kaas­ta elo­ku­val­li­ses­ta pe­rinnöstään eikä tuo lisäar­voa Le Hav­reen. Rans­ka­lai­sen elo­ku­van iko­ni tuh­laan­tuu ko­ris­tee­na muu­ta­maan ku­vaan. Hah­mon il­keys ja pik­ku­mai­suus on tur­han il­meistä, eikä hen­kilö tun­nu niin vaa­ral­li­sel­ta, että oli­si sen pai­nok­kaan otok­sen ar­voi­nen, jos­sa bres­son­mai­ses­ti ano­nyy­mi ja stil­liin jäävä kä­si tart­tuu pa­han­te­kijään.
Jäl­leen ker­ran van­ha kun­non rok­ken­roll rä­mi­see, mut­ta nyt ei juu­re­va­na koh­taus­maus­tee­na, vaan ko­ko­nai­se­na jak­so­na. Litt­le Bo­bin (Ro­ber­to Piaz­za) nos­tal­gia­rok­ki nie­lee muu­ten kun­nioi­tet­ta­van tii­viistä fil­mistä kal­li­sar­voi­sia mi­nuut­te­ja.
Le Hav­re kun­nioit­taa kau­niis­ti kris­til­listä pe­rus­sa­no­maa, lä­himmäi­sen pal­ve­le­mis­ta. Mar­ce­lin men­tyä ras­kaan päivän päät­teek­si nuk­ku­maan, Ar­let­ty kiil­lot­taa mie­hensä työ­kengät. Ar­let­tyn sai­ras­tut­tua poi­ka tart­tuu vuo­ros­taan har­jaan. Ai­van lo­pus­sa ta­pah­tuu se ih­me­kin, elo­ku­van kai­vat­tu, mut­ta ai­noa yllä­tys.
Jou­luk­las­si­kos­sa Ih­meel­li­nen on elämä naa­pu­ria­pu her­kistää, kos­ka yh­teisöl­li­syys on elo­ku­vas­sa vaa­ran­tu­nut. Le Hav­res­sa he­delmä­kaup­pias ja muut naa­pu­rit ovat jo al­ku­jaan hyvän­tah­toi­sia ja har­mit­to­mia. Tässä ta­ri­nas­sa pu­hal­le­taan sa­maan hii­leen vas­tuk­sit­ta. Sik­si Hap­py End ei tun­nu an­sai­tul­ta palk­kiol­ta sen enempää hen­kilöil­le kuin kat­so­jal­le. Särmättömässä ta­ri­nas­sa Kau­rismäen pel­kis­tet­ty tyy­li lä­hes­tyy for­ma­lis­mia, liian­kin tyy­li­puh­das­ta elo­ku­vaa. (HB)

Kuva, ääni & ekstrat

Kaurismäen kanonissa ei mikään elokuva toistu niin tarkasti kuin Le Havre BD:llä. Ihme kyllä se vain lisää elokuvan tehoa toisin kuin pehmeämpi DVD. Tarkkuus heittää oikeastaan vain korostuneen nopeissa panoroinneissa, esimerkiksi baarin terassituolien elämisenä. Ääniraita soi kauniisti. Erikoista levyissä on se, että BDn ja DVDn kesto on sama, vaikka eri kuva/sekuntti-vauhdin pitäisi tehdä ainakin neljä minuuttia eroa. Ekstroissa on kaksi Little Bobin musiikkinumeroa, jotka esitetään nyt kokonaan. Little Bob Story esiintyi 1970-luvulla Suomenkin festivaaleilla Dr. Feelgoodin ja Piratesin vanavedessä. Se oli r&b-bändi, vaikka sitä markkinoitiin uuden aallon bändinä. Itse Bob jäi monen mieleen kaikkien aikojen lyhyimpänä ja paksuimpana rockbändin solistina. Ohjaaja on luultavasti nähnyt bändin aikoinaan Suomessa. Ja saapa Renegadeskin oman paikkansa jälleen kerran. Matelot, laulu vanhasta merimiehestä, sopii hyvin alkuun ja loppuun. Ohjaaja tuntuu kiinnostuneen myös viineistä calvadosin tapaan. Domaine de Courbissac jopa mainitaan. Kyseessä taitaa olla sisäpiirin juttu, sillä Minervoisissa toimivan tilan toinen omistaja on elokuvatuottaja Reinhard Brundig. Tilalla on jopa Le Havre -niminen punaviini. Myös Fazerin konvehdit vilahtavat. (PS)
29/02/2012
29/02/2012

Tekniset tiedot

Formaatti: Blu-ray
 
Vuosi: 2011Kesto: 90 minuuttia
Julkaisija: Future FilmKuva:
1080p 1.85*
Ääniraita: DTS-HD MA5.1
 
Ikäraja:
(S)
Sallittu kaikenikäisille.
  EAN: 6416548555331

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (Future Film) ellei toisin mainita.

Etsitkö tärppejä?

Jos pidät tästä elokuvasta saatat myös olla kiinnostunut näistä. Lisää samojen tekijöiden elokuvia löydät klikkaamalla tekijän nimeä edellä.
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2024 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy