Kan­san­tai­tei­li­ja Ves­ku

Kesällä So­dan­kylän elo­ku­va­fes­ti­vaa­leil­la ja Pro­vins­si­roc­kin la­val­la Ve­sa-Mat­ti Loi­rin koh­dan­neet voi­vat to­dis­taa, että vaik­ka dia­be­tes on­kin vie­nyt van­han ur­hei­li­jan huo­noon kun­toon, sekään ei lan­nis­ta hä­nen ka­ris­maan­sa eikä esiin­tyjän tai­to­jaan.

Mi­ka Kau­rismäen uu­si do­ku­ment­ti tai­teem­me ar­moi­te­tus­ta mo­niot­te­li­jas­ta on lä­pi­leik­kaus­ta ha­ke­va ja kan­san­suo­si­kin elämä­ker­ras­ta ta­sa­pai­noa et­sivä, läm­pimän myötäelävä muo­to­ku­va. Ves­kun ta­ri­naan käydään lau­lue­si­tys­ten ja fil­minäyt­tei­den kaut­ta. Var­si­nai­ses­sa pääo­sas­sa on pu­hu­va pää, mikä ei Loi­rin koh­dal­la ole puu­te eikä pitkäs­tytä kat­so­jaa.

Loi­ri on mai­nio pu­hu­ja, jo­ka ei tai­tu­roi vaan ker­too eläen het­kessä ja löytää siitä ai­na oi­keat sa­nat.

E­let­ty elämä ja kuo­hun­ta nä­kyy Loi­rin ole­muk­ses­ta, mut­ta tuo tut­tu ää­ni on ta­sai­nen ja var­ma, mikä il­mentää sees­ty­nyttä mieltä. On­nes­ta taas ker­to­vat omien las­ten to­dis­tuk­set isästään, jo­ka ei ole ta­val­li­nen, mut­ta selväs­ti ra­kas ja ra­kas­ta­va.

Tai­tei­li­ja voi­mis­saan

E­lo­ku­va­na Ves­ku on teh­ty pa­ra­hik­si, kos­ka se tal­tioi tai­tei­li­jan yhä voi­mis­saan. Ves­kus­sa Mi­ka Kau­rismä­ki nos­taa koh­teen­sa kan­sa­kun­nan kaa­pin pääl­le par­haal­la ta­val­la, tämän jat­ku­vas­ta luo­mis­ky­vystä ker­to­vin to­dis­tein.

Loi­rin osaa­mi­nen on niin it­sestään selvää, että juu­ri sik­si täys­pitkän do­ku­men­tin ko­koa­va ote on pai­kal­laan. Yli­voi­mai­sen fyy­si­nen ja elo­ho­pea­mai­sen no­pea Loi­ri oli jo nuo­re­na.

Kun sii­hen vielä yh­dis­tyvät poik­keuk­sel­li­nen koo­mi­nen lah­jak­kuus ja har­vi­nais­laa­tui­nen yh­dis­telmä uho­voi­maa ja vä­ri­sevää herk­kyyttä, ei näin ko­mea ura voi ol­la­kaan mikään on­nen­kan­ta­moi­nen.

Sat­tu­ma pe­la­si kyllä pe­liään, kun tei­ni­poi­ka äkät­tiin Elan­non la­val­ta ”­nuo­ri­som­juu­si­kaa­lis­ta” elo­ku­vaan Po­jat (1962).

Oh­jaa­ja Mik­ko Nis­ka­nen suo­sit­te­li löydöl­leen teat­te­ri­kou­lua. Aar­re Elo puo­les­taan ha­vait­si nuo­ren näyt­te­lijän kaa­tui­li­jan­ky­vyt ja toi tämän te­le­vi­sioon. Pert­ti Pa­sa­sen Spe­de Show -oh­jel­maan Loi­ri kek­si Uu­no Tur­ha­pu­ron hah­mon 70-lu­vun alus­sa.

S­pe­den mer­ki­tystä Loi­ri ko­ros­taa, mut­ta nä­kee myös it­sek­kyyttä Pa­sa­sen ta­vas­sa omia hä­net jut­tui­hin­sa:

– Kun te­ki mui­ta hom­mia, se oli kuin oli­si huo­ris­sa käy­nyt, Loi­ri muis­te­lee. Lu­paa­va teat­te­riu­ra jäi te­le­vi­sio­viih­teen jal­koi­hin, vaik­ka mo­net va­roit­ti­vat me­nes­tyk­sen seu­rauk­sis­ta.

Do­ku­ment­ti­kin ohit­taa Tur­ha­pu­roi­lun var­joon peit­tyvät hie­not, mut­ta har­vat elo­ku­va­roo­lit Pe­don mer­kissä, Jo­nis­sa ja Sok­ko­tans­sis­sa.

Kis­sat pöydäl­le

Am­ma­til­li­set ja hen­kilö­koh­tai­set vas­toinkäy­mi­set pui­daan Ina­rinjär­vellä nuo­tion ää­ressä ja nos­te­taan kis­sa pöydäl­le.

Äi­ti Li­ly Loi­ri on yhä poi­kan­sa rin­nal­la, mut­ta mui­ta lä­hio­mai­sia on vie­reltä vie­ty. Nyrk­kei­ly­val­men­ta­ja sa­noo Loi­ril­le suo­raan ole­van­sa vi­hai­nen siitä, mi­hin kun­toon en­ti­nen ur­hei­li­ja on sals­keu­ten­sa päästä­nyt. Vai­mot ja nai­systävät ker­to­vat mie­hen heittäy­ty­mi­sestä elä­mi­seen.

Sisäi­nen maail­ma va­lot­tuu ää­rim­millään ruu­miis­ta ir­taan­tu­mis­ko­ke­muk­sis­sa. Selvänä­kijä Ai­no Kas­sis­ta­kin si­vu­taan. Seppä Il­ma­rin sha­ma­nis­ti­nen roo­li Rau­ta-a­jas­sa ken­ties jäi pääl­le ko­ko­nais­val­tai­se­na ko­ke­muk­se­na.

Oh­jaa­ja Kal­le Holm­berg on välttämätön kes­kus­te­lu­kump­pa­ni, mut­ta toi­sen teat­te­ri­suu­ruu­den, Es­ko Sal­mi­sen muis­te­luis­ta do­ku­ment­tiin ei saa­da lisäar­voa.

Tv-pätkät osoit­ta­vat, että är­syttä­vim­missä­kin sket­si­hah­mois­sa — Nau­ra­va kul­ku­ri, Nas­se-Setä — Loi­rin äl­lis­tyttävä tek­niik­ka ja luon­tai­nen te­ke­mi­sen ilo vä­lit­tyvät. Ko­so­lan tu­lo­lau­lu La­pua­lais­mor­sia­mes­ta ja Lei­no-tul­kin­ta Se kui­ten­kin liik­kuu ovat edel­leen jä­ri­syttävän in­ten­sii­vi­siä ko­ke­muk­sia.

Vii­me kesän Pro­vins­si­roc­kis­sa Loi­ri saa is­tual­taan nuo­ret lau­la­maan kans­saan Jui­cen Rak­kau­den am­mat­ti­lais­ta. Yleisö söi­si hä­nen kä­destään.

Uu­dem­man Vi­lu­kuk­ka-vals­sin stu­dioe­si­tystä sen te­kijä, ru­noi­li­ja Au­lik­ki Ok­sa­nen, ke­huu täy­del­li­sek­si. Vai­kut­ta­vin kai­kis­ta on fil­min avaus, jos­sa kir­kos­sa esi­tet­ty Lau­lu on ilo­ni ja työ­ni an­taa tee­man ja lop­pue­lo­ku­va on­kin sen va­riaa­tioi­ta. Tul­kin­ta on jo­kais­ta sä­vyä ja elettä myö­ten vii­meis­tel­ty, mut­ta elävä ja vai­vat­to­man spon­taa­ni. Loi­ri ot­taa Tan­ne­rin klas­si­kon omak­seen siinä missä Ta­pio Rau­ta­vaa­ra, mo­nes­sa­kin mie­lessä Loi­riin ver­tau­tu­va kan­san­tai­tei­li­ja.

Kesällä pää­sin ky­symään Loi­ril­ta, on­ko hän sa­maa mieltä kuin Har­ry Be­la­fon­te, jo­ka rin­nas­taa lau­la­mi­sen teat­te­riin.

– Se just on se jut­tu, myön­si mes­ta­ris­mies. Kau­rismäen fil­mistä käy il­mi ja Loi­ri it­se­kin sen täs­mentää, et­tei tul­kin­nois­sa suin­kaan esiin­ny ”­Ve­sa-Mat­ti”, vaan lau­lu­jen si­sin luo­daan kuin roo­liin va­jo­ten, ja jos­kus lo­veen­kin lan­ge­ten, kuu­li­joil­le eläväk­si. (HB)