Ta­ru Art­hu­ris­ta on hie­man myö­hem­min syn­ty­neen Ro­bin Hood -myy­tin ta­paan eu­roop­pa­lai­sen kult­tuu­rin pe­rus­taa, bri­teillä kun ei ole kan­sal­li­see­pos­ta. John Boor­man te­ki Art­hur-myy­til­le sa­man, minkä Ha­rold Fos­ter Prins­si Roh­kea -sar­ja­ku­vil­laan vuo­des­ta 1937 ai­na 1970-lu­vun al­kuun. Ikui­ses­ti elävästä po­pu­laa­ri­kult­tuu­ris­ta on ky­se.

Myyt­ti­nen, sa­la­peräi­nen, näyttävä, jän­nittävä, ko­mea klas­sik­ko? Yk­si Boor­ma­nin viih­dyttä­vim­mistä elo­ku­vis­ta kaut­ta ai­kain ja maail­man pa­ras ri­ta­rie­lo­ku­va? Ehkäpä niin, mut­ta mie­lestä­ni tämä ei ole ai­van kestä­nyt ai­kaa niin kuin en­si-il­lan ai­koi­hin ku­vit­te­lin. Tai sit­ten olen näh­nyt sen liian mon­ta ker­taa.

Ta­ri­na pe­rus­tuu Tho­mas Mal­lo­ryn ro­maa­niin Art­hu­rin kuo­le­ma. Sen an­sios­ta muis­sa tul­kin­nois­sa vähäl­le huo­miol­le jää­nyt Art­hu­rin taus­ta sel­viää ai­na isä-Ut­he­rin hi­mon kor­keas­ta hin­nas­ta ja Mor­ga­nan veh­kei­lyistä en­nen Art­hu­rin syn­tymää.