Yli 10 300 arvostelua
Uusia arvosteluita lähes päivittäin.
Kaikki parhaat.
DVD

Paahtis

Toast 

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Tekniset tiedot

Formaatti: DVD
 
Vuosi: 2011Kesto: 92 minuuttia
Julkaisija: Atlantic FilmKuva:
Anamorfinen 2.35*
Ääniraita: Dolby Digital 5.1
 
Ikäraja:
(13)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikäraja­merkintä­uudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 13 vuotta.
VET: 273901EAN: 6438194035210

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle ellei toisin mainita.

Elokuva

”Ei voi ol­la ra­kas­ta­mat­ta ih­mistä, jo­ka tar­joaa paah­to­leipää”, sa­noo Ni­gel Sla­ter.

”Ei voi ol­la ra­kas­ta­mat­ta ih­mistä, jo­ka tar­joaa paah­to­leipää”, sa­noo Ni­gel Sla­ter. Paah­tis on it­sessään sel­lai­nen elo­ku­va, jo­hon kat­so­jan on vai­kea ol­la ra­kas­tu­mat­ta. Fil­mi poh­jau­tuu Ob­ser­ver-leh­den ja BBC:n ruo­ka­toi­mit­ta­jan pal­kit­tuun elämä­ker­taan, mut­ta fik­tion luo­val­la va­pau­del­la. Paah­tis on ker­to­mus ruuan pa­ran­ta­vas­ta voi­mas­ta.
Nyt py­sytään kau­ka­na kau­hu­keit­tiöistä. Ni­gel Sla­te­ril­le pa­ra­tii­si si­jait­see hel­lan ja ruo­kapöydän vä­lissä. Tie va­pau­teen käy vat­san kaut­ta! Sla­ter, jo­ka kut­suu it­seään vielä­kin har­ras­ta­ja­ko­kik­si, lait­toi omaelämä­ker­tan­sa ot­si­kok­si Toast — The Sto­ry of a Boy’s Hun­ger (Paah­tis — ta­ri­na po­jan nälästä). Kun herk­ku­ja ei ko­to­na ole tar­jol­la, poi­ka ah­mii juh­lis­sa mui­den­kin jäl­ki­ruoat – ja ok­sen­taa isänsä au­toon.
Paah­to­leipä ja muut ruuat täyttävät Ni­ge­lin ta­ri­nas­sa ja elo­ku­vas­sa mui­ta­kin tar­pei­ta. Sla­ter ei var­mas­ti ole en­simmäi­nen ih­mi­nen, jo­ka on in­nos­tu­nut ruoan­lai­tos­ta, kos­ka van­hem­mat ovat ol­leet huo­no­ja keit­tiöih­mi­siä. Äi­ti (Vic­to­ria Ha­mil­ton) osaa keittää vain purk­ke­ja ve­dessä. Kun Ni­gel (Os­car Ken­ne­dy) yrittää kau­pas­sa eh­dot­taa uu­sia ruo­ka­la­je­ja, äi­ti tor­juu ne liian ar­ki­si­na. Per­he on vau­raam­paa kes­ki­luok­kaa, mut­ta Ni­ge­lin työväen­luok­kai­sil­la kou­lu­ka­ve­reil­la tun­tuu me­nevän per­heessään pa­rem­min. Ruo­kaa riittää ja rak­kaut­ta.
Äi­din keuh­ko­sai­raus var­jos­taa per­heen ar­kea. Ni­ge­lin isä (Ken Stott) on ti­lan­tees­ta her­mos­tu­nut ja epä­tie­toi­suu­des­saan äk­sy po­jal­leen. Ni­gel yrittää lait­taa ruo­kaa van­hem­mil­leen ko­hot­taak­seen jän­nit­ty­nyttä tun­nel­maa. Mut­ta isäl­le spa­get­ti bo­log­ne­se­kin on liian ek­soot­tis­ta. Tun­nel­ma ruo­kapöydässä vain ki­ris­tyy ja äi­din hen­keä ah­dis­taa. Kat­so­jaa ah­dis­taa po­jan ti­lan­ne. Van­hem­mat eivät ole Ni­ge­lil­le il­keitä pa­huut­taan vaan ymmärtämättö­myyttään. Poi­kaa pi­detään liian herkkänä. ”On­ko­han hä­nessä jo­tain vi­kaa?”, ih­met­te­lee isä, kun poi­ka viih­tyy mie­li­ku­vi­tus­lei­keissään ja kiin­tyy uu­teen puu­tar­hu­riin, jo­ka sentään huo­mioi po­jan.
Nai­soh­jaa­ja ta­kaa laa­dun. Tv-töistään (Ru­ma Bet­ty, He­roes, Hou­se, Dex­ter) tun­net­tu SJ Clark­son oh­jaa en­si­pitkäänsä ereh­tymättömällä vais­tol­la ja huu­mo­rin­pilk­keellä. Uu­si sii­voo­ja, rou­va Pot­ter (He­le­na Bon­ham-Car­ter) te­kee it­seään tykö vih­jai­le­vil­la eleillä, jot­ka kat­so­ja saa mais­ku­tel­ta­vak­seen Ba­lasz Bo­ly­gon her­kul­li­ses­ti va­lit­se­mil­la ku­va­kul­mil­la. Tyy­li on kaut­taal­taan var­makä­tistä. Tun­nel­mat vaih­tu­vat herkäs­ti vas­ta­koh­dik­seen. Vuo­den 1967 ajan­ku­va on pas­tel­linsä­vyi­nen, mut­tei nos­tal­gian pa­ti­noi­ma.
Il­ma­van ke­peä elo­ku­va liik­kuu ki­helmöiväs­ti niin hyvän maun kuin hen­kilöitä kär­jistävän tyy­pit­te­lyn ra­ja­mail­la. Mut­ta kuin mo­nia pal­lo­jaan sa­ma­nai­kai­ses­ti il­mas­sa pitävä jonglöö­ri, Clark­son on­nis­tuu ke­vyen näköi­ses­ti saa­vut­ta­maan ta­sa­pai­non ta­ri­nan­sa eri­lais­ten ele­ment­tien vä­lil­le. Ku­vat­tu pitkä ajan­jak­so, ke­hi­tys­kaa­ri lap­ses­ta nuo­ru­kai­sek­si, eri-ikäi­nen näyt­te­lijä­kaar­ti, ta­ri­nas­ta pois­tu­vat hen­kilöt ja esittä­jien vaih­tu­mi­nen toi­sik­si kes­ken kai­ken oli­si­vat voi­neet hu­kut­taa fik­tiol­la si­la­tun to­si­ta­ri­nan mo­nes­sa­kin vai­hees­sa. Ih­me­teltävällä ta­val­la Paah­tis pys­tyy ot­taa vas­taan kai­ken, mitä kä­si­kir­joi­tus eteen heittää. Fil­mi myötäi­lee va­pau­tu­nees­ti ja elas­ti­ses­ti vaih­tu­via tee­mo­jaan pää­tyen suu­ren­moi­sen tyy­dyttävään lop­pu­tu­lok­seen.
Paah­tis on pie­ni suu­ri elo­ku­va, jon­ka ei tar­vit­se tur­vau­tua suu­riin tra­ge­dioi­hin, vä­ki­val­tai­siin kään­tei­siin, sek­siin tai huu­mei­siin pitääk­seen yleisön mie­len­kiin­toa yllä. Ta­val­li­nen ta­ri­na in­hi­mil­li­sistä ih­mi­sistä riittää. Vuon­na 1967 ei Bri­tan­nia — ai­na­kaan Ni­ge­lin ko­ti­kau­pun­gis­sa Wol­ver­hamp­to­nis­sa — näytä vielä psy­ke­dee­li­siä rak­kau­den kesän puo­liaan. Hip­pejä pik­ku-Ni­gel pää­see ih­met­te­lemään vain ohi­men­nen, kun van­hem­mat viettävät lo­maan­sa ran­ta­kau­pun­gis­sa. Suu­ret muu­tok­set ta­pah­tu­vat ih­mis­ten sisäi­sessä elämässä.
A­jan vir­taus nä­kyy pie­ninä muu­tok­si­na au­to­mal­leis­sa, tärkä­tyn vaa­te­tuk­sen vaih­tues­sa hie­man mu­ka­vam­paan, vil­la­pu­se­roi­den vä­reissä ja le­nin­kien kuo­reis­sa. Hil­li­tyt vä­rit hal­lit­se­vat ko­tien in­te­riöö­rejä ja ra­ken­nus­ten ul­ko­sei­niä. Muu­tok­sen il­ma­pii­ri tun­tuu voi­mal­li­sem­min uu­sis­sa, ren­nom­mis­sa ih­mi­sissä, joi­hin Ni­gel pää­see tu­tus­tu­maan — tai joi­hin hän jou­tuu ar­jes­saan tot­tu­maan.
Y­li­suo­jel­lun ja luon­nol­ta­kin suo­jel­lun Ni­ge­lin maail­ma muut­tuu en­sin puu­tar­hu­ri-Jos­hin (Matt­hew Mc­Nul­ty) vie­rai­lu­jen myötä. Mul­ta­sor­mi-Josh näyttää po­jal­le puu­tar­han ih­meel­li­syyk­siä. Ni­ge­lin maail­ma avar­tuu, kun hän saa hais­taa ruu­sua ni­meltä Plea­su­re (nau­tin­to). Jos­hil­ta opi­taan se­kin, että pen­kistä re­tii­sit voi syödä suu­hun­sa suo­raan maas­ta. Paah­tis on pait­si suus­sa su­la­va — ”­ra­pean kuo­ren al­ta läm­pimän voin suu­hun tuo­ma suo­lan ma­ku” — muu­ten­kin hy­vin ais­ti­kas elo­ku­va.
Puu­tar­hu­ria vas­ten­mie­li­sem­pi ko­ti­vie­ras on Ni­ge­lin äi­ti­puo­lek­si pyr­kivä ”­rou­va Pot­ter”. Poi­ka ei pidä uu­des­ta nai­ses­ta, jo­ka yrittää viedä äi­din pai­kan. Kun tei­ni-ikäi­nen Ni­gel (F­red­die High­mo­re) op­pii ruuan­lai­ton sa­lai­suu­det, Pot­ter te­kee kaik­ken­sa lyödäk­seen po­jan yri­telmät lau­dal­ta. Kuu­min ja ar­mot­to­min tais­te­lu käydään keit­tiössä sit­ruu­na­ma­ren­ki­pii­ra­kan re­sep­tistä.
Näyt­te­lijöitään Paah­tis pitää kuin kuk­kaa käm­me­nellä. He­le­na Bon­ham-Car­ter (Fight Club, Har­ry Pot­ter, Ku­nin­kaan pu­he) äi­ti­puo­le­na on pa­rem­pi kuin mies­muis­tiin, eikä hän ole kos­kaan teh­nyt huo­noa roo­lia. Aa­te­li­sia, koh­ta­lok­kai­ta nai­sia ja pa­hik­sia­kin näy­tel­lyt, mut­ta usein etee­ri­sek­si miel­let­ty Bon­ham-Car­ter osoit­taa nyt not­keut­taan maanlä­hei­senä sii­voo­ja­na ja keit­tiöih­mi­senä, jos­sa on syn­nynnäi­sen vam­pin eroot­tis­ta jän­ni­tettä ja vas­tus­ta­ma­ton­ta särmää. Suu­ren­moi­nen on myös les­ki-isänä äk­syi­levä, vä­hemmän tun­net­tu Ken Stott (S­hal­low Gra­ve, Ku­nin­gas Art­hur, The Hob­bit). Stott on näitä us­ko­mat­to­mia brit­tinäyt­te­lijöitä, jot­ka ovat toi­nen tois­taan pa­rem­pia ja esittävät roo­lin­sa ai­na elämän­ma­kui­ses­ti ja tai­dok­kaas­ti.
Lap­si­roo­leis­ta tut­tu Fred­die High­mo­re (Fin­ding Ne­ver­land, Ja­li ja suk­laa­teh­das, Art­hur ja Mi­ni­moit, Spi­de­rwic­kin kro­ni­kat) on kas­va­mas­sa val­loit­ta­vak­si ai­kuisnäyt­te­lijäk­si. Ju­lis­tee­seen Bon­ham-Car­te­rin kans­sa pääs­syt High­mo­re on kui­ten­kin va­lo­kei­las­sa vain vii­mei­sen puo­li­tun­ti­sen. En­simmäi­sellä tun­nil­la kym­men­vuo­tias Os­car Ken­ne­dy hämmäs­tyttää de­byyt­ti­roo­lin­sa kyp­syy­dellä. Tästä saam­me var­mas­ti suu­rel­ta osin kiittää oh­jaa­ja Clark­so­nin tur­val­lis­ta oh­jaa­jan otet­ta. Huo­mio­nar­voi­nen lap­si­roo­li.
Kä­si­kir­joi­tuk­sen Sla­te­rin kir­jan poh­jal­ta Paah­tik­seen on teh­nyt nuor­ten ke­hi­tys­ta­ri­noi­ta ymmärtävä, Bil­ly El­lio­tin ja Spiel­ber­gin War Hor­sen kir­joit­ta­nut Lee Hall. Ker­to­mus kul­kee kuin unel­ma, pa­kot­to­ma­na ja vi­vah­teik­kaa­na. Pie­net sat­tu­muk­set – mai­toal­ler­gi­sen Ni­ge­lin ok­sen­ta­mi­nen, uu­ni­ka­la, kesä­sa­de – täy­dentävät osu­vi­na kos­ke­tuk­si­na Paah­tik­sen suu­rem­paa ta­ri­naa. Si­vu­hen­kilöitä ei ylen­kat­so­ta välttämättömänä pa­ha­na. Vin­jet­tinä toi­mi­vat koh­tauk­set, jois­sa kou­lu­to­ve­ri War­rel (F­ra­sier Huck­le) tar­joaa ver­tais­tu­kea ja kon­sul­toi Ni­ge­lia elämän kol­huis­sa. Ka­la­kaup­pias­kin on per­soo­na.
U­seim­mat meistä muis­ta­vat, kuin­ka pie­nenä lei­kit­tiin ”­kaup­pas­ta”. Ni­gel saa leik­kiä sitä­kin vain mie­li­ku­vi­tuk­ses­saan — pan­to­mii­mi­na. Kaup­pa, asiak­kaat ja ta­va­rat ovat vain lap­sen fan­ta­sian – sen nälän – tuo­tet­ta. Rin­nak­kai­se­na koh­tauk­se­na nähdään myö­hem­min, kuin­ka Ni­gel tans­sii äi­din ha­me sy­lissään ma­kuu­huo­nees­sa If You Go Awayn soi­des­sa le­vyltä. Aja­tuk­sis­saan poi­ka siir­tyy suu­reen sa­liin, jos­sa äi­ti muut­tuu­kin eläväk­si tans­si­part­ne­rik­si. Dus­ty Sp­rin­giel­din sie­lu­kas lau­luää­ni toi­mii elo­ku­van hen­gettä­renä vielä äi­din ka­dot­tua ta­ri­nas­ta.
Yläas­teel­la tei­nik­si venähtä­nyt Ni­gel us­kal­taa va­li­ta va­lin­nai­sai­neek­si ko­ti­ta­lou­den. Muut po­jat me­nevät veis­toon. Tytöt­kin kat­so­vat poi­kaa het­ken nenän­vart­taan pit­kin, mut­ta mie­li muut­tuu, kun Ni­ge­lin te­ke­mien herk­ku­jen huu­maa­va tuok­su tun­kee sie­rai­miin. Ku­ten Ni­ge­lin kou­lu­to­ve­ri War­rel, myös äi­ti­puo­li Pot­ter tietää, että tie mie­hen sydä­meen käy vat­san kaut­ta. Tei­ni-Ni­ge­lin osak­si jää kamp­pai­lu vii­mei­seen pii­rak­kaan isän ja ta­lon val­lan­neen nai­sen vä­lissä — keit­tiön toi­mies­sa tais­te­lu­kenttänä.
Tässä elämän­vai­hees­sa Ni­gel löytää tie­tys­ti myös sek­suaa­li­suu­ten­sa, jos­ta aiem­min saa­tiin vain pie­niä, hie­no­va­rai­sia viit­teitä. Mut­ta tämäkään juon­ne ei nou­se pääl­limmäi­sek­si viemään huo­mio­ta var­si­nai­sel­ta asial­ta eli ruo­ka­ha­lul­ta. Sehän on toi­mi­nut Sla­te­rin pon­ti­me­na vas­toinkäy­mis­ten pil­kut­ta­mal­la it­senäis­ty­mis­tiellä.
Paah­tis on vie­raan­va­rai­suu­des­saan vuo­den po­si­tii­vi­sin elo­ku­va. Sitä kat­soes­sa ei voi ol­la tu­le­mat­ta hyväl­le tuu­lel­le. Oli sit­ten herk­ku­suu, karp­paa­ja tai ve­gaa­ni.
Ni­gel Sla­ter it­se esiin­tyy vii­mei­sessä koh­tauk­ses­sa, kun oven­kul­mas­sa paah­to­leipää mu­tus­te­le­va keit­tiö­mes­ta­ri pal­kaa fik­tio-Ni­ge­lin keit­tiöönsä. Ja mikä on kok­ki Sla­te­rin elämän­ta­ri­nan ope­tus? Jos elämästään ha­luaa sit­ruu­na­ma­ren­ki­pii­ra­kan, on pa­ras­ta kek­siä ihan oma re­sep­ti.
”­Ruoan ja­ka­mi­nen mui­den kans­sa on ta­val­laan hil­jais­ta si­vis­tystä. Yk­sin­ker­tai­nen syötävän val­mis­ta­mi­nen jol­le­kul­le – oli­pa se kul­hol­li­nen keit­toa tai leipä­vii­pa­le — sisältää mo­ni­syi­siä mer­ki­tyk­siä. Siinä on huo­leh­ti­mi­sen ja suo­je­le­mi­sen sä­vy, vie­raan­va­rai­nen ja in­tii­mi. Se on it­sessään osoi­tus kun­nioi­tuk­ses­ta.” – Ni­gel Sla­ter
(HB)
22/11/2011

Tekijät

Ohjaaja: SJ Clarkson
Pääosissa: Helena Bonham-Carter Oscar Kennedy Freddie Highmore Ken Stott
Tarina: Lee Hall (Nigel Slaterin omaelämäkerrasta)
Kuvaus: Balazs Bolygo

Etsitkö tärppejä?

Jos pidät tästä elokuvasta saatat myös olla kiinnostunut näistä. Lisää samojen tekijöiden elokuvia löydät klikkaamalla tekijän nimeä edellä.
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2020 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy