”Ehkä kat­soin, ehkä en”. Maail­mal­la on Ma­ra­do­nan­sa, Geor­ge Bes­tinsä. Kun mies tu­lee tai­vail­ta alas, ei raak­ku­jien in­toa so­vi aliar­vioi­da. Kehä­raak­ki myy jol­lei enemmän kuin huip­pu­kun­nos­saan niin ai­na­kin rap­pios­sa on run­saam­min kie­roa huu­mo­ria kuin kal­ja­kup­pi­loi­den si­vupöy­dissä edes ymmär­retäänkään.

Se­li­nin elo­ku­va­teh­das syytää kes­ki­ver­toa, vaik­ka prii­maa pitäi­si tu­pa­ta. Sa­mal­la sab­luu­nal­la pan­naan kaik­ki po­pu­laa­rit ai­heet ojen­nuk­seen.

Mut­ta ku­ka heittäi­si en­simmäi­sen ki­ven. Ku­ka ta­han­sa ha­luaa nähdä nä­ke­myk­sen ai­kan­sa ku­vi­te­tuis­ta, tyhjänpäiväi­syy­den klas­si­kois­ta. Kellä ei oli­si naa­pu­rin ka­ve­rei­ta, Mat­ti Nykä­sen kal­tai­sia, joil­le pelkkä ur­hei­lun si­vu­tuo­te oli­si riittä­nyt.

Yk­si osu­va aja­tus­kin elo­ku­vaan saa­tiin: tässä me­nos­sa ei sentään keltään men­nyt hen­ki. Jas­per Pääkkö­nen vas­ta­si elo­ku­van am­ma­ti­lai­ses­ta ot­tees­ta yk­sin ja vieläpä pääo­sas­sa. Sol­mua ei hänkään pys­ty­nyt au­kai­se­maan, sillä ei ku­kaan idioot­ti pys­ty ur­hei­lun sa­ral­la sii­hen, mi­hin Mat­ti Nykä­nen pys­tyi. Tus­kin­pa ar­voi­tuk­seen löytää ku­kaan kos­kaan vas­taus­ta. Tus­kin kan­sa on siitä kiin­nos­tu­nut­kaan.