Näpsäkäs­ti kynäil­ty seik­kai­lu kar­vai­sis­ta do­nit­sieläi­mistä, jot­ka ek­syvät ai­ka­mat­kal­le ny­kypäivän Shang­hai­hin ja kuu­le­vat la­jin­sa kuol­leen sillä vä­lin su­ku­puut­toon. Höpsö ja lup­sa­kan il­ki­ku­ri­sel­la asen­teel­la maail­man­me­noa tar­kas­te­le­va seik­kai­lu ot­taa ilon ir­ti len­nok­kaas­ta ase­tel­mas­taan.

Simp­so­nit-e­lo­ku­van oh­jaan luot­saa­ma ee­pos on mu­kaan­sa­tem­paa­va ilot­te­lu, jo­ka näyttää — reikäi­siä pääo­siaan lu­kuun ot­ta­mat­ta — jok­seen­kin ta­va­no­mai­sel­ta las­ten seik­kai­lue­lo­ku­val­ta. Ta­ri­nan kä­si­kir­joi­tus on kui­ten­kin ten­hoa­van rai­kas ja vetää po­ke­ril­la sel­lais­ta läppää, että lop­pu­tu­lok­ses­ta on vai­kea ol­la pitämättä. Tässä Ho­me­rin si­jaan esi­ku­va­na on Ho­me­ros, jo­ten do­nit­sit­kin lentävät laa­ti­kos­taan lä­himmän suun si­jaan lä­pi maail­man his­to­rian. Huu­mo­ri on ihail­ta­van len­no­kas­ta, oi­val­ta­vaa ja ai­na al­le­vii­vaa­ma­ton­ta. Ko­ko per­heen elo­ku­va.