E­des­men­neen sci­fi­kir­jai­li­ja Isaac Asi­mo­vin ro­bot­ti­ta­ri­noi­ta on lai­nail­tu niin la­veas­ti ja usein niin hy­vin, että I, Ro­bo­til­le ei oi­keas­taan jä­tet­ty mitään mah­dol­li­suuk­sia. Tuo­tan­to­ko­neis­to juut­tui mat­ki­maan Mat­ri­xis­ta, A.I.:s­ta, Tro­nis­ta, Täh­tien so­das­ta sekä Bla­de Run­ne­ris­ta tut­tu­ja tek­ni­siä so­vel­luk­sia il­man omaa hen­keä ja kek­se­liäi­syyttä.

Jo­pa vas­tikään Dark Hor­sen jul­kai­se­ma ko­koel­ma 1960-lu­vul­la Russ Man­nin­gin piirtä­miä Mag­nus, the Ro­bot Figh­ter –­sar­ja­ku­via pys­tyy ole­maan vi­reäm­pi.

D­ra­ma­tur­gia ei juu­ri pys­ty yllä­tyk­siin, ja näyt­te­lijät Will Smith pääo­sas­sa vetävät ru­tii­ni­suo­ri­tuk­set. Asi­mov sentään in­nos­ti ajat­te­le­maan. Tästä teh­tiin näennäi­sen fi­lo­so­foin­nin var­jos­sa räis­kintä­lef­fa. Ei us­koi­si, että oh­jaa­ja Royas pys­tyi ai­koi­naan luo­maan Dark Ci­tyn ta­pai­sen kult­tie­lo­ku­van.