Al­ku­peräi­nen ai­ka­po­lii­si Jean-C­lau­de Van Dam­me on vaih­tu­nut Ja­son Scott Lee­hin, jo­ka ei it­se asias­sa tee yhtään hul­lum­paa roo­li­suo­ri­tus­ta ai­ka­kar­ku­lai­sia metsästävänä pot­ku-uk­ko­na. Mitään uut­ta tämä ei juu­ri ai­ka­mat­kai­lu-gen­reen tar­joa, vaik­ka nyt on­kin jo edet­ty al­ku­peräi­sen elo­ku­van ego­sent­ri­sestä ajat­te­lus­ta laa­jem­man kaa­van ta­pah­tu­mien tar­kas­te­luun — tässä poh­di­taan jo­pa niin suu­ria asioi­ta kuin että jos voi­sit pa­la­ta ajas­sa ta­kai­sin, voi­sit­ko tap­paa Adolf Hit­le­rin ja estää mil­joo­nien kär­si­myk­sen? Viih­dyttävä, ke­peä toi­min­tae­lo­ku­va, jo­ka yltää mel­kein al­ku­peräi­sen ta­sol­le.

O­dot­ta­mat­to­man kor­kea­ta­soi­nen ku­va, jo­ka on tark­ka, vä­ri­tois­tol­taan kau­niin sä­vykäs ja miel­lyttävän rau­hal­li­nen. Ko­hi­naa ja jo­pa reu­navä­rinää esiin­tyy, mut­tei eri­tyi­sen häi­rit­seväs­ti. Ää­ni­rai­ta on sel­keä ja ver­rat­tain ti­la­va, jos­kin dia­lo­giaan myö­ten tyy­pil­li­sen vi­deo­mai­nen. Ekst­ra­ton. (IJ)