A­me­rik­ka on hul­lu maa ja Suo­mi tu­lee perässä. En läh­de ar­vuut­te­le­maan, mitä edus­kun­nan uu­si pu­he­mies Clint Eas­twoo­din so­tae­lo­ku­vas­ta pitää, mut­ta ai­na­kin ko­ti­maas­saan se sai kiih­koisän­maal­li­set rai­voi­hin­sa ja de­mok­raat­ti­sim­mat voih­ki­maan. Pe­riaat­tees­sa se tar­koit­tai­si eri­no­mais­ta elo­ku­vaa, mut­ta Eas­twoo­din fil­mog­ra­fias­sa tämä jää su­ju­vak­si ru­tii­ni­työk­si, jon­ka voi to­ki nos­taa suo­si­tel­ta­vien jouk­koon.

A­me­rik­ka­lais­ten oman ”­si­mohäyhän”, Ira­kin so­das­sa kuu­lui­sak­si tul­leen Ch­ris Ky­len, työu­ra su­jui ma­te­maat­ti­sel­la tark­kuu­del­la, mut­ta ko­to­na­kin pitäi­si py­syä hen­ki­ses­ti ja fyy­si­ses­ti elos­sa. Elo­ku­van ta­ri­na on kli­see, jo­ka pe­rus­tuu to­si­ta­ri­naan. Sii­hen oh­jaa­ja pys­tyy pus­ke­maan am­mat­ti­tai­toi­ses­ti hen­keä, mitä voi pitää saa­vu­tuk­se­na.

Suu­ri an­sio las­keu­tuu Brad­ley Coo­pe­ril­le, jo­ka pus­tyy te­hok­kaas­ti ka­ris­ta­maan ima­gon­sa pik­ku­tyttö­jen suo­sik­ki­na ja si­kai­lue­lo­ku­vien va­kiotäh­tenä.

E­lo­ku­van an­sio ja heik­kous on sen apaat­ti­nen rea­lis­ti­suus. Tark­ka-am­pu­jan toi­mia ku­va­taan kuin missä ta­han­sa mies työssään –­la­ji­tyy­pin elo­ku­vas­sa. Pa­ras­ta on se, että elo­ku­va herättää enemmän aja­tuk­sia jäl­keenpäin. Tästä ko­hu­kin luul­ta­vas­ti ai­heu­tui.

It­se ha­luai­sin miet­tiä tätä al­le­go­ria­na ny­kypäivän elämästä. Jos elämään ha­luaa ta­sa­pai­non, ura­haa­veet jou­tuu unoh­ta­maan. Tark­ka-am­pu­ja on kuin ny­kypäivän yrittäjä, po­lii­tik­ko tai kut­su­mu­sam­ma­tis­sa toi­mi­va ih­mi­nen, jo­ka elää vain asial­leen ja yh­teisöl­leen. Per­he-elämästä tai nor­maa­lis­ta ar­jes­ta on tur­ha sil­loin haa­veil­la. Mo­net kui­ten­kin sel­viävät tästä luon­nol­li­sel­la kuo­le­mal­la ja koh­tuul­li­sin fyy­si­sin vam­moin.