Ko­koon­kur­sit­tu se­ka­me­te­li­sop­pa tyttöt­rios­ta, jo­ka leik­kii Char­lien en­ke­leitä kes­kellä aa­vik­koa. Elo­ku­va ta­voit­te­lee jon­kin­lais­ta ros­ka­sar­ja­ku­va­fii­listä hal­voil­la tie­to­ko­ne­taus­toil­la, jat­ku­vil­la sp­litsc­ree­neillä ja täy­sin yliam­pu­vil­la toi­min­ta­jak­soil­laan, mikä voi­si ol­la haus­ka idea jos to­teu­tus ei oli­si ai­van näin luo­ka­ton.

E­lo­ku­van ole­mas­sao­lon ai­noa päämäärä on zoo­mail­la kol­mea pääo­san po­vi­pom­mia kii­reestä kan­tapäähän näi­den vat­ka­tes­sa la­pioi­ta kuin tans­si­tan­koa kon­sa­naan. Myös kaik­ki muut aja­tel­ta­vis­sa ole­vat kli­seet ve­siämpä­reistä isoi­hin asei­siin ovat tässä edus­tet­tu­na. Tässä mie­lessä ite­roi­vien ta­kau­mien kaut­ta kul­ke­va ker­ron­ta on suo­ras­taan ne­ro­kas, sillä sa­mo­ja hi­das­tuk­sia päästään nyt käyttämään useam­paan­kin ker­taan. B-luo­kas­sa­kin tämä on heik­ko esi­tys, mut­ta se on sa­not­ta­va, että jär­jettömän ta­ri­nan, puu­dut­ta­van tois­ton ja päänsär­kyä ai­heut­ta­van mu­siik­ki­rai­dan an­sios­ta olo to­del­la­kin on elo­ku­van jäl­keen kuin oli­si tur­paan­sa ot­ta­nut. Ni­mi on siis enemmän kuin osu­vas­ti va­lit­tu.