Kah­den mao­ri­su­vun vä­lien­sel­vit­te­ly on jat­ku­nut su­ku­pol­vien ajan. Las­kel­moi­dun yh­teentörmäyk­sen jäl­keen jou­tuu nuo­ri Hon­gi puo­lus­ta­maan isoi­siensä kun­niaa. Po­jan tais­te­lu­tai­dot eivät sii­hen yk­sin riitä, kun­nia-a­siat­pa on sil­ti hoi­det­ta­va. Kos­ka elo­ku­va on elo­ku­vaa, al­ta­vas­taa­jal­la­kin on ai­na mah­dol­li­suu­ten­sa. Eten­kin kun apua yh­tyy mu­kaan mat­kan var­rel­ta. Reit­ti vi­hol­li­sen lei­riin käy tie­to­ko­ne­pe­limäi­ses­ti, kuin le­ve­lien kaut­ta. Tais­te­lui­den ete­ne­mi­nen nou­dat­taa pa­kol­li­sia ku­vioi­ta.

Mo­ni us­koi näh­neensä aa­sia­lai­sen elo­ku­van vie­neen tais­te­lu­koh­tauk­sien ko­reog­ra­fiat jo niin lo­pul­li­sel­le as­teel­le, että leik­kaus­tek­ni­sillä ih­me­teoil­la ei la­ji­tyy­pin ra­jo­ja enää laa­jen­net­tai­si. Vaan vää­rinpä us­koi. Po­ly­ne­sia­lai­set veivät tämän hom­man. Nyt ni­mittäin ta­pel­laan oi­keas­ti. Keihäät hei­lu­vat ja lentävät niin vim­ma­tul­la ryt­millä, että tyhmä­kin ta­juaa. To­taa­li­sen toi­min­nan taus­tal­la ei soundt­rack soi. Toa Fra­se­rin The Dead Lands ki­li­syttää rau­taa ja leik­kaa kau­la­val­ti­moa kuin rii­vat­tu.

Lähtöa­se­tel­ma luo­daan tyhjästä, su­ku­jen his­to­riaa avaa­val­le joh­dan­nol­le ei jää si­jaa. Seik­kai­lul­li­set ja toi­min­nal­li­set osuu­det vievät sinänsä kieh­to­val­ta his­to­rial­li­sel­ta puo­lel­ta esi­ty­sai­kaa. Uu­den-See­lan­nin Os­car-eh­dok­kaak­si ni­met­ty The Dead Lands sai ko­ti­mai­sen en­si-il­tan­sa Night Vi­sions Ma­xi­mum Hal­loween –­fes­ti­vaa­leil­la 2015. (VA)