Yli 10 300 arvostelua
Uusia arvosteluita lähes päivittäin
DVD

Hesher

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Tekniset tiedot

Formaatti: DVD
 
Vuosi: 2010Kesto: 100 minuuttia
Julkaisija: Future FilmKuva:
Anamorfinen 1.78*
Ääniraita: Dolby Digital 5.1
Dolby Digital Stereo
 
Ikäraja:
(15)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikäraja­merkintä­uudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 15 vuotta.
    

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle ellei toisin mainita.

Elokuva

”Elämä on kuin sa­de.

”Elämä on kuin sa­de. Voit yrittää pii­lou­tua ja suo­jau­tua. Tai sit­ten an­nat vain kas­tua.”
Tuol­lai­nen afo­ris­mi kuul­laan elo­ku­vas­sa Hes­her, ja kyllähän se ai­na For­rest Gum­pin kon­veh­ti­ra­sia­ver­tauk­sen voit­taa.
S­pen­cer Sus­se­rin en­si­pitkä on ri­kas ame­rik­ka­lai­se­lo­ku­va ja yh­teen hii­leen pu­hal­ta­van tii­min rak­kaus­lap­si. Ku­vaa­ja­na on oh­jaa­jan ve­li Mor­gan Sus­ser ja yh­tenä kä­si­kir­joit­ta­ja­na toi­mii lois­ta­van Ani­mal King­dom –­fil­min te­kijä Da­vid Michôd. Fil­min ta­ka­na on aust­ra­lia­lais-a­me­rik­ka­lai­nen Blue Ton­gue, yh­teisö, jo­ka omien sa­no­jen­sa mu­kaan ha­luaa luo­da ”ur­baa­nia noi­ria”, jois­sa vä­ki­val­tai­sia­kin ai­hei­ta voi­daan kä­si­tellä huu­mo­ril­la.
Vä­ki­val­tai­sin­ta Hes­he­rissä on pääo­sa­ne­sittäjä Jo­seph Gor­don-Le­vit­tin roi­si kie­lenkäyttö. Sek­suaa­li­sa­nas­to ei jää vih­jei­den va­raan, vaan sor­mi­mer­kit­kin ote­taan avuk­si. Hes­he­riä eivät sor­dii­not, eu­fe­mis­mit tai it­se­sen­suu­ri hil­lit­se, vaan ru­ma sa­na sa­no­taan niin kuin se on. Sil­ti elo­ku­va on val­loit­ta­va, sydä­mel­li­nen ja lo­pul­ta po­si­tii­vi­nen.
Tun­kei­li­ja ja rau­hanhäi­rit­sijä se­koit­taa For­neyn per­heen ar­jen vii­me het­kellä. Muu­ten sitä koh­dan­nut on­net­to­muus ja me­ne­tys ehkä joh­tai­si­vat isän py­syvään dep­res­sioon ja ai­noa lap­si jäi­si heit­teil­le. Kuo­le­man lä­hei­syy­den jäl­keen pa­kus­taan il­mes­tyvän Hes­he­rin anar­kias­sa ja sot­kui­suu­des­sa on elämän ma­ku.
Voi us­koa Gor­don-Le­vit­tin (Kol­mas ki­vi au­rin­gos­ta, Mys­te­rious Skin, Brick, The Loo­kout, In­cep­tion) tart­tu­neen ah­nees­ti Hes­he­rin elämää suu­rem­paan roo­liin. Näyt­te­lijä saa esittää pitkä­tuk­kais­ta, yläk­rop­pa pal­jaa­na kul­ke­vaa ren­non ar­vaa­ma­ton­ta he­vi­miestä sydä­mensä poh­jas­ta riek­kuen. Hes­her on lai­ta­puo­len eläjä, mut­ta oman elämänsä san­ka­ri. On hän ren­non­lai­sen pe­las­tus­sa­no­man le­vittäjänä erään­lai­nen Jee­sus-hah­mo­kin, ai­na­kin ko­vas­ti yrittää ui­ma-al­las­koh­tauk­ses­sa kä­vellä vet­ten­kin päällä.
Vai on­ko Hes­her sit­ten­kin jo­tain muu­ta? Päivällä mies näyttäi­si käyvän sa­maa kou­lua kuin For­neyn per­heen 13-vuo­tias J.T. Eräänä aa­mu­na Hes­her aset­tuu lu­paa ky­symättä For­neyn huus­hol­liin asu­maan. Hes­her esittäy­tyy J.T.:n ka­ve­rik­si ikäe­ros­ta huo­li­mat­ta – jo­ta For­neyn mum­mo (u­pea ve­te­raa­ni Pi­per Lau­rie) vähän ih­met­te­lee. Kun J.T.:tä kiu­sa­taan kou­lus­sa ”­mo­roo­nin” toi­mes­ta (oi­val­li­sen rep­pa­na-bul­lynä Ni­co­lai Do­rian), ei Hes­her tu­le avuk­si vaan kat­soo päältä. Ja kek­sii jäl­keenpäin mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­sen yöl­li­sen kos­to-o­pe­raa­tion, jo­hon liit­tyy ben­saa, tul­ta ja räjäh­dyk­siä.
On­ko Hes­her ken­ties vain lu­jas­ti tu­kea kai­paa­van J.T.:n mie­li­ku­vi­tu­systävä? Siitä­kin huo­li­mat­ta, että hah­mo sot­kee J.T. ja pai­kal­li­sen Siwan kas­san nei­to­sen (Na­ta­lie Port­man) oras­ta­van ystä­vyy­den? Voi­han te­ra­peut­ti­nen fan­ta­sia­ka­ve­ri ol­la myös pu­ber­tee­tin pais­keis­sa pu­jot­te­le­van poi­ka­sen nyrk­kei­lysäk­ki, vas­tus, jo­hon pur­kaa ne lu­vat­to­mat­kin agg­res­siot, joil­le muu­ten ei oli­si il­mai­su­kei­noa eikä ka­na­vaa.
Hes­her on liian hyvää ol­lak­seen tot­ta. Liian ka­ma­la ol­lak­seen us­kot­ta­va. Liian lan­nis­tu­ma­ton ol­lak­seen hen­kilö. Hes­he­rin kär­jek­kyy­dessä on ver­taus­ku­val­li­suu­den, liial­li­sen eri­koi­suu­den vaa­ra. Se saat­tai­si jäädä ”­kek­si­tyk­si”, pa­pe­rin­ma­kui­sek­si hen­kilök­si, kä­si­kir­joit­ta­jien nok­ke­lak­si met­kuk­si. Mut­ta mie­li­ku­vi­tu­systävänä, pai­kal­le lamp­si­va­na punk­ka­ri-Go­dot’­na, Hes­he­rissä on itua ja ytyä.
Hah­mon ää­rimmäi­syys puol­taa fan­ta­sia­tul­kin­taa. ”­Mikä ni­mi se Hes­her oi­kein on?”, ky­sytään. Ja mum­mo ih­met­te­lee, mik­si vart­tu­nut roi­ka­le hen­gai­lee pik­ku­po­jan kans­sa. Vih­je saat­taa ol­la se­kin, et­tei kou­lun ja ka­dun reaa­li­maail­mas­sa Hes­he­rin läsnäo­los­ta ole po­jal­le apua. Vas­ta hämärän las­keu­dut­tua se aloit­taa vil­lin elämänsä J.T.:n toi­vei­den to­teut­ta­ja­na, puo­lus­ta­ja­na, kos­ta­ja­na, san­ka­ri­na. Me­tal­li­can ja Motör­hea­din fa­ni­tus kuu­luu asiaan, mut­ta oma­te­kemät ta­tuoin­nit ovat kuin lap­sen (J.T.:n luo­vuu­den?) kä­sia­laa.
Mie­li­ku­vi­tus­ka­ve­ri­tul­kin­taan so­pii myös rää­viys. Hes­he­rin sek­si­ju­tut ovat niin ylettö­miä (ja ä­lyttö­miä), tem­put niin rons­ke­ja, että on pak­ko ky­syä, on­ko nii­den ta­ka­na sit­ten­kin toi­sel­la kym­me­nellä ole­van jan­nun heräävät ha­lut, jot­ka vielä ha­ke­vat ka­na­viaan ja ku­vit­te­le­vat kai­ken sen, mitä eivät elämästä vielä tiedä.
A­vain­koh­taus on kou­lun äi­din­kie­len­tun­ti. Opet­ta­ja kä­sit­te­lee kir­jal­li­suut­ta, jos­sa unet eivät ole­kaan en­neu­nia, vaan – niin kuin usein elämässä­kin – ku­vas­ta­vat nä­kijänsä toi­vei­ta tai pai­na­jai­sia. Hes­her on J.T.:l­le toi­veu­ni ja pai­na­jai­nen, mut­ta ken­ties myös Fran­kens­tei­nin hir­viön ta­pai­nen koos­te omi­nai­suuk­sia, joi­ta poi­ka ku­vit­te­lee, toi­voo ja kau­his­te­lee ai­kui­sel­la it­sellään ole­van.
Jos Hes­her pomp­pii sil­missä kuin räi­keänvä­ri­nen il­ma­pal­lo, elo­ku­van muut näyt­te­lijät ovat ta­saa­via, var­mo­ja ank­ku­rei­ta ta­ri­nas­sa. Vai­mon (Mo­ni­ca Staggs) kuol­tua au­to­ko­la­ris­sa Vol­voon vänkä­rin­pai­kal­le, puo­li­so Paul (Rainn Wil­son) on va­jon­nut ma­sen­nuk­seen. Paul ei jak­sa muu­ta kuin nuk­kua ja syödä lääk­keitä, että tok­ku­ra jat­kui­si. Mie­hen on mah­do­ton koh­da­ta me­ne­tyk­sen jäl­keistä ar­kea. Niin J.T., jo­ka on juu­ri me­nettä­nyt äi­tinsä, jää vail­le myös isää. Rainn Will­son te­kee suu­ren­moi­sen roo­lin par­haan­sa yrittävänä van­hem­pa­na, jo­ka ei enää voi sil­le mitään, että voi­mat eivät riitä. Ta­kau­tu­mis­sa ja lo­pun el­py­mi­sessä saam­me nähdä myös toi­sen­lai­sen Pau­lin, sen me­ne­te­tyn mah­dol­li­suu­den, jo­ka on vielä mah­dol­lis­ta saa­da ta­kai­sin.
Lois­ta­vaa näyt­te­lijä­kat­ras­ta täy­dentää Brian De­Pal­man Car­rie-e­lo­ku­van äi­din roo­lis­sa kar­mais­sut Pi­per Lau­rie (Suur­kau­pun­gin hait, Sa­na­ton rak­kaus) Myös Hes­her-e­lo­ku­vas­ta Lau­rie oli­si an­sain­nut si­vuo­sa-Os­ca­rin eh­dok­kuu­den. Ma­de­lei­ne For­ney on nai­sel­li­nen vas­ti­ne Api­noi­den pla­nee­tan syn­nyn John Lith­gow’n roo­lil­le. Mo­lem­mat, hie­not näyt­te­lijät esittävät vä­hi­tel­len de­men­toi­tu­via van­huk­sia. Lith­gow’l­la on mu­ka­na enemmän bra­vuu­ria, mikä ei vä­hennä kos­ket­ta­vuut­ta, sillä tai­tei­li­ja­hah­mon sor­tu­mi­nen lap­sen ta­sol­le ko­ros­taa ylei­sen on­gel­man traa­gi­suut­ta.
Mut­ta pis­teet vie kyllä Pi­per Lau­rie, jo­ka Hes­he­rissä on sydä­mel­li­nen, ar­vo­kas ja höpsö yhtä ai­kaa. Näyt­te­lijä osaa myös il­mais­ta sa­no­mat­ta mitään, hil­jai­suu­del­la, ole­mal­la vain silmät kiin­ni sän­gyllä. Vähäe­lei­syys, sa­no­mat­ta jäävä ja pu­heen tauot ker­to­vat mum­mon roo­lis­sa ääntä enemmän. Ja Ma­de­lei­nen kuo­le­ma on rat­kais­tu elo­ku­vas­sa ta­vat­to­man hy­vin. Se tu­lee ar­ki­ses­ti, il­man va­roi­tus­ta ja fan­faa­ria. Jo Pi­per Lau­rien vuok­si Hes­her kan­nat­taa nähdä.
Na­ta­lie Port­man on hyvä nähdä suu­ren jout­sen­roo­lin­sa (B­lack Swan) jäl­keen – vaik­ka­kin ajal­li­ses­ti Hes­her on teh­ty en­sin – esittämässä ihan ta­val­lis­ta nuor­ta nais­ta. Port­ma­nil­la on laa­ja skaa­la, Black Swa­nin oop­pe­ra­mai­ses­ta jyl­hyy­destä hän siir­tyy pätkätöissä kär­vis­te­leväk­si Ni­co­lek­si, jol­la ra­hat eivät riitä, ju­ku­lau­ta! Vaik­ka osa on eten­kin dia­lo­gis­saa hiu­kan pa­pe­ri­nen ja pa­teet­ti­nen, Port­man ra­ken­taa hie­nos­ti ystä­vyy­den nuo­reen J.T.:­hen. Ja Ni­co­le on sil­ti täy­sin ymmär­rettävä tar­vi­tes­saan myös van­hem­man, jän­nittävän ja eri­koi­sen Hes­he­rin seu­raa. Black Swa­niin roo­li liit­tyy si­ten, että tässä­kin Port­man esittää hy­vin yk­sinäi­seltä näyttävää ih­mistä, jo­ka tar­rau­tuu vä­hiin mah­dol­li­suuk­siin­sa.
Hy­vistä las­ten­roo­leis­ta saa useam­min kiittää hyvää oh­jaus­ta kuin nuor­ta näyt­te­lijää it­seään. Osa­ja­ko on kai­ken a ja o, mikä pitää paik­kan­sa eri­tyi­ses­ti sil­loin, kun lap­sel­la on näin kes­kei­nen, kan­ta­va mer­ki­tys fil­missä. Mut­ta Spen­cer Sus­ser – tai hä­nen roo­li­tus­pal­ve­lun­sa – on­nis­tuu De­vin Broc­hun koh­dal­la ai­van yhtä hy­vin kuin vart­tu­neem­pien­kin näyt­te­lijäin koh­dal­la. J.T.:n hah­mo on tois­tai­sek­si Broc­hun ai­noa työ, mut­ta nuo­ren te­kijän ky­ky va­ka­voi­tua, malt­ti ol­la pe­laa­mat­ta ul­koi­sil­la avuil­la, lap­sen ve­to­voi­mal­la, osoit­tai­si, että jat­koa­kin seu­raa. Broc­hu on täsmä­va­lin­ta J.T.:k­si ja elo­ku­va ja sen kat­so­ja hen­gittävät per­soo­nal­li­sen var­hais­nuo­ren mu­ka­na, ilois­sa ja pe­lois­sa, Vol­von perässä kiitävän pyörän kyy­dissä ja törmäy­sau­ton ta­ka­pen­killä.
Hes­her on yhtäai­kai­ses­ti ar­vaa­ma­ton ja pil­kun­tar­kas­ti har­kit­tu elo­ku­va. Etukä­teen ei tiedä, mi­hin se mil­loin­kin suun­taa ja mitä ta­ri­nan reit­ti­va­lin­nois­ta mah­dol­li­ses­ti seu­raa. Mut­ta pit­kin mat­kaa Sus­se­rin ja kump­pa­nei­den kart­ta al­kaa hah­mot­tua. Ko­ko­ku­van ää­rellä miet­tii­kin jo, oli­ko ope­tus liian­kin il­mi­selvä kai­kes­sa pin­ta­ra­di­kaa­li­suu­des­saan. Li­fe is a bitch, but we need the eggs – ja niin edel­leen?
Kä­si­kir­joit­ta­jat näyttävät huo­man­neen vaa­ran­pai­kat. Ai­na­kin he lei­kit­te­levät elo­ku­van tul­kin­ta­mah­dol­li­suuk­sil­la. ”­Ja on­ko J.T. se ta­ri­nan hii­ri?”, ky­syy Ma­de­lei­ne-mum­mo Hes­he­rin ker­rot­tua taas yh­den kau­kaa hae­tun ju­tun roh­keas­ta hii­restä, jo­ka kam­mit­see jo­pa käär­meen. Sa­maa opet­ta­vai­suut­ta ää­rim­mil­leen vi­ri­tet­tynä ja mah­dol­lis­ta kri­tiik­kiä uh­ma­ten on hau­ta­jais­ten muis­to­pu­hees­sa. Siinä Hes­her avau­tuu su­ri­joi­den edessä ver­taa­maan elämän luon­nol­li­sia ja puun ta­kaa­kin tu­le­via vas­toinkäy­mi­siä sii­hen is­kuun, jo­ka hä­nen koh­dal­laan kir­jai­mel­li­ses­ti sat­tui suo­raan mu­nil­le. Nuo­ren mie­hen hou­su­jen ei tar­vit­se ol­la puo­li­tyhjät, vaan ne voi­vat ol­la myös puo­lik­si täy­det, op­pi Hes­her. Ja Hes­her tuu­let­taa.
Hes­he­rissä on elo­ku­val­lis­ta tuo­reut­ta, am­ma­til­li­sen osaa­mi­sen sil­missä ke­hit­tyvää rien­toa ja ra­kas­tet­ta­vaa amatöö­rimäistä in­toa. Muis­to­pu­heet mum­mon hau­ta­jai­sis­sa ovat jo lä­hellä tun­net­ta las­kel­moi­vas­ti pur­ka­via kli­see­rat­kai­su­ja. Mut­ta sii­hen men­nessä elo­ku­va on jo voit­ta­nut kat­so­jan niin puo­lel­leen, että jon­kin­lai­sel­ta ne­rok­kaan idean ja hätä­rat­kai­sun ris­ti­sii­tok­sel­ta vai­kut­ta­va lo­pe­tus voit­taa puo­lel­leen ja tun­tuu hy­vin­kin so­pi­val­ta.
Var­sin roh­keas­ti – ja kat­so­jaan luot­taen – elo­ku­va ko­kei­lee pitkän kes­ton­sa ajan eri­lai­sia ker­ron­ta­ta­po­ja. Ai­noa ta­kau­tu­ma tu­lee vas­ta elo­ku­van lop­pu­puo­lel­la. Sii­hen saak­ka äi­din koh­ta­lo on ol­lut jul­ki­lau­su­ma­ton ja kat­so­ja on voi­nut ra­ken­taa For­neyn per­heen ti­lan­teen pik­ku hil­jaa an­nos­tel­luis­ta tie­don mu­ru­sis­ta. Elo­ku­van alus­sa syök­syt­tiin in me­dias res – suo­raan ta­pah­tu­mien kes­kel­le — ka­tast­ro­fia seu­raa­vaan tun­ne­myrs­kyyn. Siinä muis­to äi­distä – ro­mut­tu­nut van­ha, pu­nai­nen far­ma­ri-Vol­vo – oli muo­dos­tu­nut pak­ko­miel­teek­si po­jal­le. Ta­kau­tu­maa tar­vi­taan, jot­ta me­ne­tys tu­li­si ta­jut­ta­vak­si.
Ta­kau­tu­ma on var­jo­pil­viä raot­ta­vaa lop­pua lu­kuun ot­ta­mat­ta elo­ku­van ai­noa on­nel­li­nen koh­taus­jak­so. Häi­hin au­tol­laan kii­reh­tivä per­he ja sen toi­sil­leen pik­kua­siois­ta na­put­ta­va avio­pa­ri su­la­vat on­nel­li­seen yh­teis­lau­luun. J.T. osal­lis­tuu myös ta­ka­pen­kiltä kimp­pa­ka­rao­keen au­to­ra­dios­ta soi­van Dion & The Bel­mont­sin Tee­na­ger In Lo­ven tah­tiin. Hur­ja, ta­ri­nan alul­le pa­ne­va törmäys on vas­ta edessä.
Hes­her kan­taa ta­ri­na­na sydäntä ta­kin­lie­peessä. Toi­nen sillä on pii­lo­tet­tu­na myös hi­haan­sa. Elo­ku­va an­taa pait­si kat­so­jan oi­val­taa, myös hen­kilöi­densä huo­ma­ta te­ko­jen­sa ja lai­min­lyön­tiensä vai­ku­tus. Ta­pa, jol­la J.T. en­si ker­taa op­pii kii­tol­li­suut­ta, vei­si ja­lat al­ta, jol­lei se oli­si niin hie­no­va­rai­ses­ti ker­rot­tu.
Hes­he­rissä elämän an­ne­taan kas­tel­la – ää­rimmäi­senä esi­merk­kinä sur­ku­hu­pai­sa AA-ker­hon ta­pai­nen su­ru­ryhmän ko­kous – mut­ta ei sentään lau­le­ta sa­tees­sa. Minkä­lai­nen elo­ku­va Hes­her on? Ku­vi­tel­kaa yh­dis­telmä Poi­kaa (A­bout a Boy, 2002), Nuor­ta ka­pi­nal­lis­ta (1955), Pa­so­li­nin Teo­ree­maa (1968) ja ehkä vähän jo­pa Sko­li­mows­kin Deep En­diä (1970). Ei se sen kum­mal­li­sem­pi! (HB)
27/09/2011

Traileri

Tämä video on ehkä jo poistettu YouTube:sta. Kokeile kuitenkin?

Etsitkö tärppejä?

Jos pidät tästä elokuvasta saatat myös olla kiinnostunut näistä. Lisää samojen tekijöiden elokuvia löydät klikkaamalla tekijän nimeä edellä.
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2020 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy