En­nen ih­me­tel­tiin län­ne­ne­lo­ku­vis­sa, kun äijät eivät la­taa vä­lillä. Nyt on ou­toa se, et­teivät he tun­nu vaih­ta­van lip­pai­ta.

Toi­min­tae­lo­ku­vien näyt­te­lijä Ste­ven Sea­gal on pääs­syt sel­lai­sel­le camp-as­teel­le, että le­vy on ai­na mu­ka­va työntää ko­nee­seen, vaik­ka tietää, mitä tu­le­man pitää. Hie­man uu­no­tur­ha­pu­ro­mai­seen ta­paan: täh­tiä ei juu­ri he­ru, mut­ta sil­ti näitä kat­soo mie­lellään, vaik­ka ai­na­kin Sea­ga­lin ta­pauk­ses­sa tar­jon­ta on lap­sel­lis­ta, ult­ravä­ki­val­tais­ta ja pe­rin hu­vit­ta­vaa viih­dettä. Mut­ta jos tämän ot­taa to­sis­saan, kan­nat­taa va­ra­ta ai­ka. Jos ei muual­le ymmärrä, niin au­ton­pe­suun.

Sea­ga­lin valt­te­ja on mie­hen ää­rim­mil­leen vie­ty pök­kelömäi­syys. Jos Har­ri­son Ford aloit­ti te­kemällä Hol­lywoo­din täh­dil­le puu­sepäntöitä, Sea­gal opet­ti itä­mai­sia tais­te­lu­la­je­ja. Nyt­tem­min hän on toi­mi­nut myös blues­muu­sik­ko­na, eikä ar­vos­te­lu­jen mu­kaan huo­nos­ti.

Mies on tällä ker­taa mur­has­ta syyttömänä kuu­den vuo­den ka­kun is­tu­nut ex-huip­pu­so­ti­las Sha­ne Da­niels, jo­ka jou­tuu he­ti va­pau­dut­tuaan toi­min­nan koh­teek­si venäläi­sen ma­fio­son tytärtä suo­jel­les­saan. Tämä on var­maan en­simmäi­nen toi­min­tae­lo­ku­va, jo­ka ymmärtää rak­kaan itä­naa­pu­rim­me par­hai­ta puo­lia: yh­teisöl­li­syyttä, us­kol­li­suut­ta ystä­viä koh­taan ja ymmär­rystä elämän nau­tin­toi­hin.