Yli 10 500 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
DVD

The Imaginarium of Doctor Parnassus

Elokuva:
Kuva & Ääni:

Tekniset tiedot

Formaatti: DVD
 
Vuosi: 2009Kesto: 118 minuuttia
Julkaisija: SonyKuva:
Anamorfinen 1.85*
Ääniraita: Dolby Digital 5.1
 
Ikäraja:
(13)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikäraja­merkintä­uudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 13 vuotta.
VET: 223449EAN: 5051160269818

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (Sony) ellei toisin mainita.

Elokuva

Toh­to­ri Par­nas­sok­sen ima­gi­naa­rio on Heath Led­ge­rin jout­sen­lau­lu Toh­to­ri Par­nas­sok­sen ima­gi­naa­rio on en­simmäi­sellä tun­nil­laan vii­den täh­den fil­mi, mut­ta muut­tuu lop­pua koh­den haa­hui­le­vak­si pa­ro­ni Münc­hau­se­nin seik­kai­luk­si.

Toh­to­ri Par­nas­sok­sen ima­gi­naa­rio on Heath Led­ge­rin jout­sen­lau­lu
Toh­to­ri Par­nas­sok­sen ima­gi­naa­rio on en­simmäi­sellä tun­nil­laan vii­den täh­den fil­mi, mut­ta muut­tuu lop­pua koh­den haa­hui­le­vak­si pa­ro­ni Münc­hau­se­nin seik­kai­luk­si. Tai ken­ties pa­rem­pi ver­taus on omil­le omi­tui­sil­le teil­leen ek­sy­nyt Mon­ty Pyt­hon -s­ket­si, jos­ta puut­tuu lop­pu­hui­pen­nus.
A­me­rik­ka­lai­nen Ter­ry Gil­liam, 69, jon­ka oh­jauk­sia ovat mm. Mon­ty Pyt­ho­nin hul­lu maail­ma (1975), Fis­her King (1991), 12 api­naa (1995) sekä Ti­de­land (2005), on vii­me ai­koi­na ol­lut oh­jaa­ja­na kuin köyhän mie­hen ver­sio Or­son Wel­le­sistä, lä­hes yhtä ki­rot­tu elo­ku­vap­ro­jek­tien­sa vas­toinkäy­mi­sissä.
Vuon­na 2000 Gil­liam yrit­ti to­teut­taa pitkään hel­limänsä pro­jek­tin Cer­van­te­sin Don Qui­jo­tes­ta. Bud­jet­tion­gel­mat, luon­non­ka­tast­ro­fit ja pääo­sa­ne­sittäjä Jean Roc­he­for­tin vam­mau­tu­mi­nen kes­keyt­tivät fil­min­teon. (Tällä het­kellä Gil­liam toi­voo voi­van­sa to­teut­taa elo­ku­van­sa vuon­na 2011 Ro­bert Du­val­lin kans­sa ni­mellä The Man Who Kil­led Don Qui­xo­te).
Uu­sin pro­jek­ti sai ni­mek­seen The Ima­gi­na­rium of Doc­tor Par­nas­sus – ja voi­si­ko ku­kaan muu kuin Pa­ro­ni von Münc­hau­se­nin seik­kai­lu­jen (1988) fil­mil­listäjä kek­siä mois­ta ni­meä elo­ku­val­le? Kes­ken sen fil­maus­ten elo­ku­van nou­su­kii­dos­sa ole­va täh­ti ja ai­na vain osaa­vam­mak­si ke­hit­ty­nyt näyt­te­lijä Heath Led­ger kuo­li va­hin­gos­sa ta­pah­tu­nee­seen re­sep­tilääk­kei­den ylian­nos­tuk­seen.
Led­ge­riä lo­pul­li­ses­sa elo­ku­vas­sa eh­ditään sil­ti nähdä mel­ko pal­jon. Edel­li­sessä osas­saan Yön ri­ta­ris­sa (2008) Jo­ke­ri­na jä­ri­syttä­nyt näyt­te­lijä ei Toh­to­ri Par­nas­sok­sen ima­gi­naa­rion asuk­ki­na ole par­haim­mil­laan — par­haim­mil­laan hän on Yön ri­ta­ris­sa, Bro­ke­back Moun­tai­nis­sa (2005) ja Aust­ra­lias­sa nuo­re­na te­kemässään elo­ku­vas­sa Two Hands (1999). Led­ger vai­kut­taa Gil­lia­min fil­min To­ny­na vä­sy­neeltä ja pois­sao­le­val­ta. [­Mie­leen tu­lee ta­ka­vuo­sil­ta vas­taa­va roo­li, jos­sa lois­tonäyt­te­lijä te­ki vii­mei­simmän roo­lin­sa kuin unis­sakä­ve­lijä: Ri­ver Phoe­nix elo­ku­vas­sa Sa­no­vat sitä rak­kau­dek­si (Pe­ter Bog­da­no­vich, 1993).]
Ou­toon käytök­seen on Led­ge­rin esittämässä hah­mos­sa­kin var­mas­ti syytä. Tämä To­ny kun ta­ri­nas­sa löy­detään sil­lan al­ta nis­kas­taan hirt­toköy­dessä riip­pu­mas­sa. Rähjään­nyttäähän se miestä kuin miestä. Vain ko­mel­jant­ta­rin ove­luus – ja kurk­kuun nie­lais­tu puu­pil­li – pe­las­ta­vat To­nyn ma­fia­mies­ten je­kul­ta. (To­nyn al­ku­ti­lan­teel­la on yh­tymä­koh­tia Led­ge­rin edel­li­seen elo­ku­va­roo­liin. Jo­ke­ri­han jäi hän­kin Yön ri­ta­ris­sa vai­je­reis­ta roik­ku­maan.) To­nyn tyyp­pi ei eh­di ke­hit­tyä elo­ku­van ai­ka­na, kun Led­ge­rin roo­li­työ ka­toaa Gil­lia­min luo­man toh­to­ri Par­nas­suk­sen mie­li­ku­va- ja pei­li­maail­maan, sin­ne ja ta­kai­sin, kuin väläh­dyk­sinä jo pyö­ri­neestä ja het­ki sit­ten päät­ty­neestä oh­jel­mis­tos­ta.
Lo­pul­li­ses­ti To­ny ha­joaa kir­jai­mel­li­ses­ti­kin, kun Led­ge­rin elo­ku­vaan jättämän tyh­jiön koet­ta­vat vuo­rol­laan ur­hool­li­ses­ti täyttää niin John­ny Depp ja Ju­de Law kuin Co­lin Far­rell­kin. Rat­kai­su on hie­no ja kun­nioit­ta­va ele niin oh­jaa­jal­ta kuin näyt­te­lijä­to­ve­reil­ta Led­ge­ril­le. Mut­ta elo­ku­va­ta­ri­nal­ta pu­nai­nen lan­ka siinä kyllä ka­toaa. Mie­li­ku­vi­tus­ta ei osaa­vas­ti pys­ty­te­tyistä puit­teis­ta puu­tu, mut­ta To­nyn vä­rikäs ani­maa­tion ih­me­maa al­kaa pian kylläs­tyttää, kun se muut­tuu it­se­tar­koi­tuk­sek­si, eikä enää viekään ker­to­mus­ta eteenpäin.
Mut­ta en­simmäi­nen tun­ti on lois­ta­vaa elo­ku­va. Sitä kat­soes­sa tun­tuu, että Toh­to­ri Par­nas­sok­sen ima­gi­naa­rio oli­si voi­nut ol­la Gil­lia­min an­sait­se­ma mes­ta­ri­teos. Oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­ja­na hän (kir­joit­ta­mas­sa on ol­lut myös Char­les Mc­Keown) tuo ny­ky­het­ken ka­tu­ku­vaan jos­ta­kin mie­li­ku­vi­tus­maail­mas­ta saa­pu­van, ih­meel­li­sen hu­vit­ta­van vank­ku­ri­ti­vo­lin. Sitä pyö­rittävänä toh­to­ri Par­nas­sok­se­na nähdään uut­ta kevättään elo­ku­va­roo­leis­sa elävä Ch­ris­top­her Plum­mer, 80. Hänhän näyt­te­lee myös van­haa Tols­toi­ta elo­ku­vas­sa The Last Sta­tion (2009). Koh­taus, jos­sa Par­nas­sos jou­tuu pa­ho­lai­sen vie­ko­tel­ta­vak­si ja oi­val­taa to­tuu­den, että ta­ri­nat pitävät maail­maa pys­tyssä, on näyt­te­lijä­työn ja oh­jauk­sen to­teu­tuk­se­na lois­ta­vaa jäl­keä.
Par­nas­sok­sen lii­ku­tel­ta­va hu­vi­la­va on köm­pelö, mut­ta hu­pia tar­joa­va silmänkääntö­temp­pu. Mut­ta sen pei­li­ku­lis­sien ta­kaa avau­tuu Nar­niaan tai Lii­san ih­me­maa­han ver­rat­ta­va rin­nak­kai­nen maail­ma, jo­ka vai­kut­taa kai­kes­sa kei­no­te­koi­suu­des­saan­kin us­ko­mat­to­man to­del­li­sel­ta. Sin­ne jou­tu­nut ikävä ih­mi­nen ei pää­se pois tai jou­tuu pa­ho­lai­sen saa­liik­si. Toi­saal­ta viat­to­mat, ek­sy­neet lap­set näyttäi­sivät pe­las­tu­van ih­me­ve­kot­ti­mes­ta vähäi­sin kol­huin, vain yhtä kom­mel­lus­ta ja ko­ke­mus­ta vii­saam­pi­na.
Fan­ta­sia­ker­to­muk­sen pa­ho­lai­nen on Mr. Nick, jo­ta esittää lau­lun­te­kijä Tom Waits. Vieläpä tähän saak­ka par­haas­sa, va­kuut­ta­vim­mas­sa val­ko­kan­gas­roo­lis­saan. Knal­lipäi­nen Mr. Nick tuo traa­gis­ta vääntöä koo­mil­li­seen ta­ri­naan il­maan­tu­mal­la Par­nas­sok­sen pei­li­ti­vo­liin vaa­ti­maan hä­nel­le ai­koi­naan lu­vat­tua palk­kio­ta. Par­nas­sos on van­hoil­la päi­villään pääs­syt nai­mi­siin ja saa­nut tyttä­ren, Va­len­ti­nan. Tämän hin­ta­na on Mr. Nic­kil­le an­net­tu lu­paus, että Va­len­ti­na luo­vu­te­taan pa­ho­lai­sel­le, kun tyttö täyttää kuu­si­tois­ta vuot­ta. Siis nyt. Par­nas­sos tie­tys­ti ka­tuu jo lu­paus­taan. Hä­nen ai­noa­na toi­vo­naan on Mr. Nic­kin vieh­ty­mys eri­lai­siin ve­don­lyön­tei­hin. Niillä Par­nas­sos voi­si hank­kia lisäai­kaa, jos hy­vin käy.
Taia­no­mai­sin ku­vin – ka­me­ran ta­ka­na jäl­leen Ni­co­la Pe­co­ri­ni, jon­ka toi­nen silmä on so­kea — ja mes­ta­ril­li­sin la­vas­tein sekä hal­li­tuin ja hel­lyttä­vin­kin efek­tein Gil­liam ra­ken­taa viehättävän sa­tu­mai­se­man, jo­ka on sil­ti yk­si­tyis­koh­dis­saan tark­ka, loo­gi­nen ja rea­lis­ti­nen: us­ko­mat­to­man us­kot­ta­va. Gil­lia­min ihai­le­man brit­ti­mes­ta­ri Mic­hael Powel­lin teok­set tu­le­vat Par­nas­sok­sen ima­gi­naa­rio­ta kat­sel­les­sa mie­leen. Niin tai­ta­va ja joh­don­mu­kai­nen fil­mi on puo­livä­liin saak­ka.
Vaik­ka vank­ku­ri­la­val­le, pyö­rien pääl­le ra­ken­net­tu ”i­ma­gi­naa­rio” on silmään pistävä anak­ro­nis­mi, ai­kaan kuu­lu­ma­ton omi­tui­suus, se saa­daan elo­ku­vas­sa is­tu­maan sau­mat­to­mas­ti me­lui­saan, mo­der­niin kau­pun­ki­ku­vaan. Ih­me­ti­vo­lin yleisö tun­kee ka­pa­kois­ta ja mar­ke­teis­ta kat­so­maan sur­ku­hu­pai­saa tou­hua, jos­sa kui­ten­kin on jo­tain ih­meel­li­sen puo­leen­sa­vetävää.
Tämän sir­kuk­sen sisään­heittä­jinä toi­mi­vat hou­kut­ta­va Va­len­ti­na (Li­ly Co­le), pie­ni­kas­vui­nen Per­cy (Ver­ne Troyer, se Aus­tin Power­sin Mi­ni Me) ja nuo­ri An­ton (And­rew Gar­field). Nämä kol­me te­kevät hie­noa työtä toh­to­rin kump­pa­nei­na. Troyer on Par­nas­sok­sen luot­to­mies ja oi­kea kä­si, ja hän sel­viää­kin vah­va­na roo­lis­saan lop­puun saak­ka. Lu­paa­va Co­le ja eri­no­mai­nen Gar­field sä­vyttävät mer­kittä­vinä, ta­sa­pai­not­ta­vi­na si­vu­juon­tei­na elo­ku­vaa ja vas­taa­vat osal­taan hy­vin pitkäl­le sen on­nis­tu­mi­ses­ta. Va­li­tet­ta­vas­ti pa­ri­val­jak­ko, on­nel­li­seen, idyl­li­seen lop­puun pää­ty­mi­sestä huo­li­mat­ta, jää vä­liin­pu­toa­jik­si aiem­min mai­ni­tuis­ta ja heistä it­sestään riip­pu­mat­to­mis­ta syistä. Elo­ku­van puo­len vä­lin jäl­keen tuo­tan­non on­gel­mat ka­sau­tu­vat Gil­lia­mil­le yli­voi­mai­sik­si.
On ymmär­rettävää, että elo­ku­vaan on ha­lut­tu säi­lyttää mah­dol­li­sim­man pal­jon Heath Led­ge­rin otok­sia. To­ny on sentään yh­den su­ku­pol­ven­sa lu­paa­vim­man nuo­ren miestäh­den jout­sen­lau­lu. Lop­puk­re­diit­tinä on­kin ”A film from Heath Led­ger & Friends” – elo­ku­va Heath Led­ge­riltä ja ystä­viltä. Elo­ku­vaan tal­len­tu­neet otok­set ovat mie­tit­tyjä, ku­va­kul­mat yllättä­viä ja som­mit­te­lut täy­del­li­siä vielä pitkään Led­ge­rin ta­ri­naan il­maan­tu­mi­sen jäl­keen­kin. Mut­ta sit­ten hä­nen koh­tauk­sen­sa muut­tu­vat epämääräi­semmäk­si. Tämä ei tar­koi­ta, että Led­ge­rin työssä oli­si välttämättä mitään vi­kaa. Näyttää vain siltä, että koh­tauk­sia ja otok­sia ei ole eh­dit­ty val­mis­tel­la, hioa tai edes ku­va­ta tar­peek­si. On jou­dut­tu käyttämään pit­kiä koh­tauk­sia suo­ri­na otok­si­na, il­man leik­kauk­sen ja vas­ta­ku­va­kul­mien tuo­maa vaih­te­lua ja ryh­dik­kyyttä. Sik­si var­maan­kin jot­kut Led­ge­rin koh­tauk­set näyttävät vi­suaa­li­ses­ti köy­hem­miltä kuin muu fil­mi par­haim­mil­laan. Led­ge­rin pois­tut­tua elo­ku­va vaih­tu­vi­ne To­ny-hah­moi­neen on­kin hah­mo­ton­ta, mel­kein päätöntä, epä­toi­vois­ta­kin ku­jan­juok­sua ai­na töksähtävään lop­puun.
Ta­son pouk­koil­les­sa Toh­to­ri Par­nas­sok­sen ima­gi­naa­rio jää har­mil­li­sen häi­lyväk­si idea­ryppääk­si. Vil­lejä mie­li­ku­vi­tuk­sen volt­te­ja ei on­net­to­mien sat­tu­mus­ten sum­ma­na ole saa­tu hio­tuk­si al­ku­peräi­sen suun­ni­tel­man mu­kai­sek­si ko­ko­nais­teok­sek­si. Mes­ta­ri­teos jää puo­li­tie­hen. Mut­ta kaik­ki pis­teet poik­keuk­sel­li­sen hyväl­le yri­tyk­sel­le.

Kuva, ääni & ekstrat

Ekstroissa mm. ohjaajan kommenttiraita, poistettuja kohtauksia kommentein ja viisi koostetta. (HB)
21/08/2010

Etsitkö tärppejä?

Jos pidät tästä elokuvasta saatat myös olla kiinnostunut näistä. Lisää samojen tekijöiden elokuvia löydät klikkaamalla tekijän nimeä edellä.
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2021 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy