Rau­hal­li­sen verk­kai­ses­ti ete­nevä näytös vie Ce­sa­ril­ta per­heen ja heittää ko­ko köö­rin gu­la­gia muis­tut­ta­val­le van­ki­lei­ril­le kolk­koon vuo­ris­toon.

Miljööltään hui­kea seik­kai­lu kääntää elo­ku­vis­sa kes­kimää­rin näh­dyn pe­rin­tei­sen ih­mi­nen vs. eläi­met -a­se­tel­man pää­lael­leen, ku­ten tähän saa­gaan kuu­luu, ja heittäy­tyy it­se­riit­toi­sel­le tut­ki­mus­mat­kal­le in­hi­mil­li­syy­den ra­ja­maas­toon. Kar­keal­la kä­dellä piir­re­tyt ih­mi­set edus­ta­vat tässä pa­huut­ta ja aja­tuk­sel­la hönkäi­levät api­nat sitä sor­ret­tua osa­puol­ta, jon­ka kär­si­mys täy­tyy hy­vittää en­nem­min tai myö­hem­min.

Ko­vin mus­ta­val­koi­nen ja syn­nynnäi­sen fi­lo­so­fi­nen ee­pos käyn­nis­tyy hi­taas­ti, ja ete­nee sit­ten­kin ko­ros­te­tun hi­das­ve­toi­ses­ti, mut­ta tar­joaa tästä huo­li­mat­ta mie­len­kin­toi­sen aja­tus­lei­kin saa­gan­sa jat­kok­si.