Kol­mas John­ny Eng­lish -a­gent­ti­pa­ro­dia is­kee suo­raan suo­neen tar­jo­ten jäl­leen ker­ran naf­ta­lii­nis­ta kai­vet­ta­val­le san­ka­ril­leen uut­ta puu­haa. Nyt ana­lo­gia-kau­den agent­ti pää­see kes­kel­le mauk­kaan suo­ra­vii­vai­ses­ti veis­tel­tyä di­gi­taa­lijännä­riä, jos­sa tuu­ri kor­vaa vai­vat­ta hok­sot­ti­met.

Hy­ker­ryttävän vet­reä ko­me­dia on ehkä mo­nin­pai­koin en­nal­ta-ar­vat­ta­va, eikä vä­hi­ten juo­nen­sa osal­ta, mut­ta sket­si toi­sen­sa jäl­keen toi­mii vat­san­poh­jia myö­ten vaik­ka niitä osai­si odot­taa. Pääo­san Rowan At­kin­son on yhtä lail­la Mr. Bea­ninnä kuin John­ny Eng­lis­hinä kä­si­te ja mit­ta­puu, jo­ta vas­ten kaik­kea hyvän­tuu­li­sen it­se­ra­kas­ta il­vei­lyä pun­ni­taan, eikä mies tässäkään jätä kylmäk­si. Kol­man­nen ker­ran ta­vat­tu elo­ku­va-John­ny on yhtä ai­kaa tut­tu ja tuo­re, elin­voi­mai­nen hu­pi­ral­li, jo­ka jättää jäl­keensä soh­van täy­deltä nau­ra­via naa­mo­ja ja odo­tuk­sen saa­gan neljän­nestä osas­ta.