Mel Gib­son on ko­ke­nut yk­si­tyi­selämässään ko­via ja tun­tuu ole­van it­se syypää toi­lai­lui­hin­sa. On­kin si­ten myön­teistä huo­ma­ta, et­tei se ai­na­kaan tämän pää­roo­lin ot­tei­ta ole hai­tan­nut. Mies on van­hen­tu­nut, ja hyvällä mie­li­ku­vi­tuk­sel­la voi­si ku­vi­tel­la hen­kilö­koh­tais­ten de­mo­nien aut­ta­van ran­kas­sa roo­lis­sa.

Pi­mey­den yti­messä on pe­rin­tei­nen po­liit­ti­sen tril­le­rin ja kon­ka­riet­sivän kii­ras­tu­len sym­bioo­si.

Isän tytär am­mu­taan hau­li­kol­la. Kun vyyh­ti al­kaa ker­tyä ka­saan, taus­tal­ta löy­tyy li­kai­nen jut­tu ydin­fuu­sio­tut­ki­mus­ta te­kevässä yh­tiössä. Ame­rik­ka­lai­nen po­li­tiik­ka ja tur­val­li­suusjär­jes­tel­mien mädännäi­syys tu­le­vat esiin ame­rik­ka­lai­sit­tain huo­mat­ta­van selvä­sa­nai­ses­ti. Li­be­raa­le­ja hai­hat­te­li­joi­ta­kaan ei hys­sy­tellä.

E­lo­ku­va on suo­ra­vii­vai­sen vä­ki­val­tai­nen ja sel­lai­se­na rea­lis­ti­nen. Täl­le kai­kel­le on dra­ma­tur­gi­nen oi­keu­tuk­sen­sa. Kä­si­kir­joi­tus tun­tuu vält­te­levän kli­seitä ja jo­pa käyttävän mo­nia tut­tu­ja rat­kai­su­ja omak­si hyö­dyk­seen.

Pi­mey­den yti­messä tar­joaa har­vi­nai­sen hyvää juo­nen­kul­je­tus­ta ny­ky-Hol­lywoo­dis­sa. Esi­mer­kik­si se, kuin­ka Ray Wins­to­nen hah­moa tur­val­li­suus­po­liit­ti­se­na yli-ih­mi­senä käy­tetään, on tästä pe­rin hyvä esi­merk­ki.