Pier­ce Bros­na­nin täh­dittämät Bon­dit taan­tui­vat elo­ku­va ker­ral­laan en­tistä lap­sel­li­sem­mik­si sa­duik­si, jois­ta naut­ti­mi­nen vaa­ti lo­pul­ta hok­sot­ti­mien kai­va­mis­ta hy­vin syväl­le hiek­kaan. Tämä oli sinällään har­mi, kos­ka Bros­nan oli ver­rat­tain char­mant­ti pe­rijä Con­ne­ryn smo­kil­le ja myös toi­si­naan pin­taan kup­li­vil­le Ti­mot­hy Dal­to­nin trau­moil­le.

Uu­si Bon­di, Da­niel Craig, ve­ti smo­kin yl­leen val­tai­san yleisö­ko­hun saat­te­le­ma­na, eivätkä voi­mak­kaim­mat ää­net ol­leet ko­vin­kaan mai­rit­te­le­via. Ka­tu­tap­pe­li­jal­ta näyttävä Craig vai­kut­taa kieltämättä hie­man ek­sy­neeltä pu­ku päällä, mut­ta vas­ti­neek­si mie­hen luis­sa ja liik­keissä on ai­van uu­den­lais­ta räjähtävää voi­maa, jo­ka siirtää hah­mon ker­ta­hei­tol­la uu­del­le vuo­si­tu­han­nel­le. Jo oli ai­ka­kin.

E­lo­ku­va pe­rus­tuu Ian Fle­min­gin en­simmäi­seen Bond-kir­jaan, jo­ka esit­te­li tu­le­van su­pe­ra­gen­tin maail­mal­le jo vuon­na 1953. Elo­ku­va kui­ten­kin vetää ai­ka­jat­ku­mon uu­sik­si siirtämällä ta­ri­nan ny­kypäivään ja heittämällä aloit­te­le­van Bon­din aiem­mis­ta elo­ku­vis­ta tu­tun M:n, Ju­di Denc­hin, ham­pai­siin. Ehkä syynä on edel­lis­ten elo­ku­vien syöttämä pa­junköy­si, mut­ta ase­tel­ma toi­mii al­ku­mi­nuu­teil­ta as­ti täy­sin on­gel­mit­ta.

Sa­moin elo­ku­van alus­ta as­ti on selvää, että uu­si Bon­di on asen­teel­taan täy­sin yli­ve­roi­nen otus vii­meai­ko­jen le­lu­lef­foi­hin näh­den.