Yli 10 800 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
DVD

The Killing - Tappo

The Killing 

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Elokuva

Me­ri­kap­tee­ni Ster­ling Hay­den oli vas­ten­tah­toi­nen fil­mitäh­ti, jo­ka kus­tan­si lai­va­reis­sun­sa elo­ku­vil­laan.

Me­ri­kap­tee­ni Ster­ling Hay­den oli vas­ten­tah­toi­nen fil­mitäh­ti, jo­ka kus­tan­si lai­va­reis­sun­sa elo­ku­vil­laan. Hän oli kuin luo­tu epä­sen­ti­men­taa­li­sek­si, yr­meäk­si an­ti­san­ka­rik­si 50 ja 60 –­lu­ku­jen merk­ki­teok­siin John­ny Gui­tar ja Toh­to­ri Ou­to­lem­pi tai myö­hem­piin virs­tan­pylväi­siin, ku­ten Ber­to­luc­cin 1900, Alt­ma­nin Pitkät jää­hyväi­set ja Cop­po­lan Kum­mi­setä.
S­tan­ley Kub­ric­kin var­hais­työhön The Kil­ling (1956) näyt­te­lijä so­pii kuin pu­na­nenä pel­len päähän. Pel­le­naa­ma­ria­kin Hay­den elo­ku­va­ta­ri­nas­sa käyttää — ja iki­muis­tet­ta­vas­ti, sillä vas­ta muu­ta­ma vuo­si­kym­men myö­hem­min naa­ma­ri­ryöstöistä tu­li coo­lia — Hil­jai­suu­den la­ki (1973), Myrs­kyn rat­sas­ta­jat (1991), Heat (1995), Yön ri­ta­ri (2008), The Town (2010) — ja he­ti sen jäl­keen elo­ku­val­li­nen kli­see.
Mut­ta Kub­rick ja Hay­den te­kivät naa­mio­ryöstön­kin par­hai­ten. Kun vii­den vuo­den van­ki­la­tuo­mion kär­si­nyt Clay li­vah­taa ra­vi­ra­dan hen­kilö­kun­nan pu­ku­huo­nee­seen, ot­taa kuk­ka­pa­ke­tis­ta ko­ne­pis­too­lin ja vetää klov­nipärstän päähänsä, on se elo­ku­va­his­to­riaa sil­miem­me edessä. Sar­jas­sam­me Sitä naa­ma­ria en unoh­da kos­kaan.
T­he Kil­ling on ta­vat­to­man tiuk­kaa, myöhäistä mus­taa elo­ku­vaa. (Film noi­rin kau­si las­ke­taan yleensä päät­ty­neek­si vuon­na 1957, Or­son Wel­le­sin Pa­han kos­ke­tuk­seen.) Oh­jaa­ja ja kä­si­kir­joit­ta­ja Kub­rick sai dia­lo­gin elo­ku­vaan­sa kir­jai­li­ja Jim Thomp­so­nil­ta, jo­ten elo­ku­van mus­tuus on syvään uur­ret­tua ja pint­ty­nyttä. Lähtö­koh­ta­na on Lio­nel Whi­ten vuo­den 1955 ro­maa­ni Clean Break (Suu­ri kaap­paus, suo­mek­si Vaa­sa Oy:n kus­tan­ta­ma­na Il­ves-pok­ka­ri­sar­jas­sa 1964). Piin­ko­vat ih­mis­tyy­pit ovat jo toi­vot­to­man de­ge­ne­roi­tu­nei­ta tai ai­na­kin juu­ri tart­tu­mas­sa vii­mei­seen ol­jen­kor­teen­sa. Ku­ten Clay alus­sa miestä us­kol­li­ses­ti tel­kien ta­kaa odot­ta­neel­le tyttöystäväl­leen Fayl­le (Co­leen Gray) sa­noo: ”­Mik­si ot­tai­si ris­kin kym­me­nestä tu­han­nes­ta, kun sen voi ot­taa mil­joo­nas­ta?”
Kat­so­ja tun­tee nämä hah­mot kym­me­nistä ri­ko­se­lo­ku­vis­ta ja ko­vak­si kei­te­tyistä ri­kos­ro­maa­neis­ta. Tie­ten­kin Clay on te­kemästä ”­vii­meistä keik­kaan­sa”. On­nis­tu­neen ryöstön jäl­keen on tar­koi­tus lentää Fayn kans­sa kauas viettämään lop­puelämä yh­dessä il­man mur­hei­ta.
C­layn jen­gillä on sa­man­ta­pai­set miet­teet. Ran­dy Ken­nan (Ted de Cor­sia) on lä­peensä kor­rup­toi­tu­nut po­lii­si, jo­ka pyr­kii isol­la tem­pauk­sel­la mak­sa­maan vel­kan­sa ma­fial­le. Upea ve­te­raa­ni Jay C. Flip­pen näyt­te­lee van­he­ne­vaa pik­ku­te­kijä Mar­vin Un­ge­ria, jol­le keik­ka tar­joai­si mah­dol­li­suu­den tur­vat­tuun eläköi­ty­mi­seen. Joe Sawyer on ra­vi­ra­dan ir­lan­ti­lai­nen baa­ri­mik­ko Mi­ke O’­Reil­ly, jo­ka ta­voit­te­lee pa­rem­paa elämää sän­kyyn si­do­tul­le, sai­raal­le vai­mol­leen. Fil­mi­le­gen­da Elis­ha Cook Jr. on jäl­leen kiu­sat­tu pik­ku­mies – ra­vi­ra­dan kas­sa Geor­ge Peat­ty — jo­ta ku­kaan ei ota va­ka­vas­ti. J jo­ka juu­ri sik­si on kuo­let­ta­van ar­vaa­ma­ton.
Dek­ka­ri­mes­ta­ri Jim Thomp­so­nin la­dat­tu vuo­ro­pu­he­lu pal­jas­taa hen­kilöistä yhtä pal­jon kuin ku­vaa­ja Lu­cien Bal­lar­din jä­ri­syttävä ka­me­ra­työ, jos­sa päivän­va­lo­kin on niin var­joi­saa, että jo­pa ul­ko­koh­tauk­sis­ta tu­lee klaust­ro­fo­bi­sia. Mykän kau­den ohel­la juu­ri film noir jo tyy­lil­li­ses­ti edel­lyttää mus­ta­val­ko­ku­vaus­ta, eikä The Kil­lin­giä voi­si ku­vi­tel­la­kaan vä­reissä.
Suu­ren­moi­set näyt­te­lijät ja kes­kus­te­lun elä­vyys pe­las­ta­vat elo­ku­van Kub­ric­kin fil­mejä jos­kus vai­vaa­val­ta il­mat­to­mal­ta ak­vaa­rio­mai­suu­del­ta. Kub­rick on oh­jaa­jis­ta epä­sen­ti­men­taa­li­sin. Film noi­riin hä­nen anaa­li­sen hal­lit­tu, täy­del­li­syy­teen pyr­kivä, kyy­ni­sen ar­mo­ton tyy­linsä so­pii täy­del­li­ses­ti. Kub­ric­kil­le omi­nai­nen kaik­ki­voi­pa Ju­ma­lan näkö­kul­ma ta­pah­tu­miin vain lisää vai­ku­tel­maa mus­tas­ta elo­ku­vas­ta sa­ti­me­na, jos­sa ri­kol­lis­ten, niin hy­vien kuin pa­ho­jen­kin, on tur­ha pot­kia tut­kain­ta vas­taan.
Mi­ten suo­ra­vii­vai­ses­ti de Cor­sian kor­rup­tio­kytän lä­pimätä luon­to il­men­tyykään. Toi­saal­ta ka­raktää­rinäyt­te­lijät Flip­pen ja Cook luo­vat rik­kaat ja hie­no­va­rai­set roo­li­työt. Elis­ha Cook on iko­ni­mai­nen kär­sijä, ko­ko näyt­te­lijän roo­li­his­to­rian ko­koa­val­la ta­val­la ve­res­li­hal­la ja haa­van­leh­tenä Geor­gen ra­kas­taes­sa gangs­te­rin­hei­laa, jo­ka am­puu rei­kiä mie­hen sydä­meen jo­ka ker­ran ava­tes­saan suun­sa.
Vai­mo­na Ma­rie Wind­sor ei an­na tuu­maa­kaan pe­rik­si mies­kol­le­goil­leen. Sher­ry Peat­ty on pe­lot­to­mas­ti tul­kit­tu houk­ka­mai­nen pettäjä, jo­ka vielä kat­soes­saan koh­ta­loa silmästä silmään kylvää myrk­kyä suus­taan: ”­Mi­nul­la oli vain si­nut, ei kos­kaan kun­non miestä…”
C­layn jen­gistä elo­ku­vas­sa en­simmäi­senä ra­dal­la ve­toa lyömässä näh­ty Ran­dy Ken­nan on jou­kon har­mit­to­min ta­paus, mu­ka­na kul­ki­ja, jon­ka pe­li­mer­kit eivät riitä suu­riin pa­nok­siin. Clay vai­kut­taa ot­ta­neen van­hem­man mie­hen mu­kaan mel­kein sää­listä. Näh­dessäm­me Clayn jut­te­le­mas­sa Fayn kans­sa ra­kas­te­lun jäl­kilämmössä – sa­maan puo­li­pu­kei­seen roh­keu­teen yl­let­tiin seu­raa­van ker­ran vas­ta Hitc­hoc­kin Psy­kos­sa – Clay las­kee leik­kiä Ken­na­nin kun­nian­hi­mot­to­muu­del­la. Kun Ken­nan as­tuu sisään kes­keyttäen suu­del­man, Clay to­teaa kui­ten­kin vä­lin­pitämättömäs­ti, että ”­Me kes­kus­te­lim­me­kin juu­ri si­nus­ta”. Fay kor­jaa ti­lan­teen sa­no­mal­la Clayn mai­nin­neen Ken­na­nin hyväk­si ystäväk­seen.
C­layn ja Ken­na­nin suh­de on am­bi­va­lent­ti. Toi­saal­ta Clay on yli­mie­li­nen har­mi­ton­ta van­hus­ta koh­taan (näyt­te­lijä Flip­pen oli to­ki fil­mauk­sis­sa vas­ta 55-vuo­tias, mut­ta jo har­maan­tu­nut), toi­saal­ta naut­tii van­hem­man kump­pa­nin seu­ras­ta ja us­kol­li­suu­des­ta. ”Ei ole mitään, mitä en te­ki­si Clayn puo­les­ta”, sa­noo Ken­nan Fayl­le. Mie­len­kiin­toi­ses­ti Kub­rick ja Thomp­son va­lot­ta­vat Ken­na­nin luon­net­ta, kun tämä yrittää estää, ei it­se ryöstö­ta­pah­tu­maa, vaan Clay­ta läh­temästä ra­hoi­neen Fayn mat­kaan. ”­Jos sal­lit mi­nun sa­noa, sinä olet ol­lut mi­nul­le kuin oma poi­ka”, us­kou­tuu Ken­nan. Hän ve­toaa Clay­hin, jot­ta tämä läh­ti­si ryöstön jäl­keen hä­nen kans­saan naut­ti­maan elämästä. Eri­koi­sen toi­veen to­del­li­nen luon­ne pal­jas­tuu, kun Clayn an­ta­mien nau­rul­la säes­tet­ty­jen ruk­kas­ten jäl­keen Ken­nan nähdään hor­ju­mas­sa ra­vi­ra­dal­le hu­ma­las­sa juu­ri kun ryöstö­kei­kan pitäi­si al­kaa. The Kil­lin­gin roo­li­hah­mot ovat vain näennäi­sen suo­ra­vii­vai­sia ri­kos­tyyp­pejä, to­del­li­suu­des­sa mo­ni­syi­siä ja tul­kin­noil­taan mie­tit­tyjä.
Muis­tet­ta­via ovat myös Clayn jen­gin apu­mie­het, jot­ka eivät pää­se osin­goil­le, mut­ta ovat tär­keitä pa­la­pe­lin osia ja ryöstön on­nis­tu­mi­sen var­mis­ta­jia. Useim­pia elo­ku­viaan suu­rem­pi Ti­mot­hy Ca­rey — ”­Minä olen ko­kaii­ni – mi­hin tar­vit­si­sin ai­nei­ta?”, näyt­te­lijän ker­ro­taan sa­no­nen – esittää iki­muis­tet­ta­vas­ti ja ihan silmä­ti­kuk­si as­ti tark­ka-am­pu­ja Nic­ky Ar­ca­nea (”ar­ca­ne” – sa­la­myhkäi­nen, har­vi­nai­nen, vai­kea­sel­koi­nen). Am­pu­jan tehtävänä on al­ku­soit­to: am­pu­mal­la kaa­taa ra­dal­ta joh­to­he­vo­nen, jot­ta kaaos peittäi­si Clayn ra­ha­ryöstön. Ti­mot­hy Ca­reyllä oli pa­ha mai­ne la­vas­tei­ta ah­mi­va­na koh­taus­var­kaa­na. Myös Ar­ca­nen roo­lis­sa näyt­te­lijä on fil­min vil­li kort­ti ja yhtä var­ma kat­seen­van­git­si­ja siinä missä naa­ma­ripäi­nen Ster­ling Hay­den.
Pai­niam­mat­ti­lai­nen Ko­la Kwa­ria­ni esittää sar­ja­ku­va­mais­ta ko­vis­ta, Mau­ri­ce Obouk­hof­fia. Kuk­ka­kaa­li­kor­va aloit­taa sisällä baa­ri­tap­pe­lun lisähämäyk­senä sa­maan ai­kaan, kun Nic­ky Ar­ca­ne on saa­nut ra­dan se­kai­sin ul­ko­puo­lel­la. Mek­ka­lan kes­keltä Clay pää­see huo­maa­mat­ta pu­ku­huo­neen kaut­ta kaik­kein py­himpään, ve­don­lyön­ti­pai­kan ra­ha­va­ras­toon.
Ken­na­nin il­mes­ty­mi­nen päissääsn ra­vi­ra­dal­le en­nen H-het­keä ei ole en­simmäi­nen en­ne kei­kan pie­leen­me­nos­ta. Jo Sher­ry Peat­tyn lo­put­to­mat ute­lut mie­hensä sa­lai­ses­ta keik­ka­suun­ni­tel­mas­ta ja Geor­ge Peat­tyn mo­net ta­hat­to­mat lip­sah­duk­set en­tei­levät ko­ko suun­ni­tel­man ro­mah­ta­mis­ta. Myös Nic­ky Ar­ca­ne kerää am­mus­ke­lul­laan tur­haa huo­mio­ta. Pa­koy­ri­tyk­sessään Ar­ca­ne kom­pas­tuu sa­nan­mu­kai­ses­ti (ja ryöstö­paik­kaan so­pi­vas­ti) he­vo­sen­kenkään. Sel­keämpää sym­bo­lia – suo­ras­taan kir­ku­vaa – ei Clayn jen­gin vii­mei­sen kei­kan huo­no-on­ni­suu­del­le voi­si ku­vi­tel­la.
Tur­mion tien lop­puun saat­ta­mi­ses­ta pitävät huo­len Sher­ry Peat­tyn ympä­rillä pyö­rivä son­takärpä­nen Val Can­non (tv-toh­to­ri­na hur­man­nut tum­ma­kul­mai­nen Vin­ce Edwards) ja hä­nen apu­rin­sa Ti­ny (kol­mes­ti Kub­ric­kin elo­ku­vis­sa uran­sa ai­ka­na näy­tel­lyt Joe Tur­kel). Sher­ryn vih­jeestä he il­maan­tu­vat pys­syi­neen kut­su­mat­to­mi­na vie­rai­na Clayn jen­gin ra­han­jaol­le.
I­ro­ni­nen ar­mo­nis­ku kai­kil­le suu­ril­le toi­veil­le on Clayn lop­pu­soo­lo, pa­koy­ri­tys ra­ho­jen kans­sa. Vaik­ka jen­gi on pois­sa pe­listä, ei pe­li näyttäi­si sentään vielä me­ne­te­tyltä po­ru­kan ai­vo­jen osal­ta. Mut­ta pie­net yk­si­tyis­koh­dat – jot­ka Kub­rick alus­taa tai­ta­vil­la ku­va­poi­min­noil­la – saa­vat Clayn yri­tyk­set va­lu­maan len­to­hiek­kaan. Mat­ka­lau­kun lonk­su­va sal­pa ja len­to­kentällä ko­net­ta odot­ta­van rou­van pik­ku puu­de­li aset­tu­vat täy­del­li­sen kaap­pauk­sen lo­pul­li­sik­si kom­pas­tus­ki­vik­si. Niitä­kin en­nen, al­ku­soit­to­na jen­gi­po­mo Clayn sor­tu­mi­sel­le, Kub­rick piirtää freu­di­lai­sen lip­sah­duk­sen kuin ali­ta­jui­se­na kut­su­na epäon­nel­le. Näennäi­sen mer­ki­tyk­setön ereh­dys on film noi­ris­sa koh­ta­lo­kas en­ne­merk­ki: Clay kol­kut­taa het­ken epä­huo­mios­sa väärään mö­ki­no­veen.
Lo­pun otos Clayn haa­vei­den kir­poa­mi­ses­ta tai­vaan tuu­liin näyttää lai­na­tun John Hus­to­nin Sier­ra Mad­ren aar­tees­ta (1948), jos­sa kul­ta­hiek­ka haih­tuu pyytäjänsä kyn­sistä kuin mitään ei kos­kaan oli­si ol­lut­kaan.
K­las­si­kon ai­nes­ta on Ster­ling Hay­de­nin koh­ta­loon­sa tai­pu­van pää­roo­lin ja ryöstäjän pel­le­naa­ma­rin lisäk­si pu­ku­huo­ne­koh­tauk­sis­sa, jois­sa st­ra­te­gi­ses­ti si­joi­te­tut kat­to­lam­put va­lai­se­vat hämä­riä käytä­viä. Niissä ih­mi­set liik­ku­vat kuin nap­pu­lat shak­ki­lau­dal­la suo­rit­ta­mas­sa pi­meitä siir­to­jaan.
Mo­net yk­si­tyis­koh­dat jäävät mie­leen niin vi­suaa­li­ses­ti kuin sisällöl­li­ses­ti. Rek­vi­siit­ta­na silmään pistävät am­pu­ma­ra­dan ih­mis­ku­vioi­set tau­lut. Ih­mis­tyy­peissä yh­teis­kun­nal­lis­ta raa­dol­li­suut­ta pal­jas­taa mus­ta var­ti­ja (Ja­mes Edwards, pio­nee­ri näyt­te­lijöi­den jou­kos­sa, mo­ni­puo­lis­ti jo var­hain Hol­lywoo­din af­roa­me­rik­ka­lais­roo­le­ja), jo­ka ereh­tyy ku­vit­te­le­maan in­va­li­dik­si te­key­ty­neen Nic­ky Ar­ca­nen su­la­vaa käytöstä ystäväl­li­sek­si vel­jey­de­no­soi­tuk­sek­si. (Har­vi­nai­nen, herkkä tun­teen het­ki, jo­ka tie­ten­kin he­ti kään­tyy jul­mak­si vas­ta­koh­dak­seen).
Lisäk­si vai­kut­ta­viin koh­tauk­siin kuu­lu­vat Peat­tyn pa­ris­kun­nan yhä sää­littävämmäk­si ja hen­ki­ses­ti jul­mem­mak­si muut­tu­va aviol­li­nen kis­sa-hii­ri-leik­ki, Geor­gen ”­lau­kai­se­ma” tu­hoi­sa am­mus­ke­lu saa­liin­jaol­la, Geor­ge ja Sher­ry Peat­tyn vii­mei­nen koh­taa­mi­nen pa­pu­kai­jahä­kin kat­vees­sa, Kub­ric­kin ma­te­maat­ti­sen tark­ka lo­gis­tiik­ka ryöstöa­seen pii­lot­te­lun ja käyttöö­no­ton suh­teen, jne.
T­he Kil­ling näyttäi­si ete­nevän tap­po­tah­ti­sen suo­ra­vii­vai­ses­ti ja te­hok­kaas­ti kuin mikä ta­han­sa kios­ki­kir­jal­li­suu­den – pulp fic­tion – eri­kois­va­lio. Mut­ta pin­nan al­la on muu­ta. Elo­ku­va on lä­pi­ko­tai­sin ”s­tan­leys­tet­ty” ja ”­kub­ric­koi­tu”. Toi­min­ta on kel­lo­pe­lin­tark­kaa ja kris­tal­lin­kirk­kaas­ti ku­vat­tua. Mo­net oh­jaa­jan elo­ku­vis­ta ovat kuin poh­jat­to­mia la­by­rint­tejä, jois­sa ta­ri­nan hen­kilöt rä­piköivät avut­to­mi­na ja ulospää­syä vail­la. The Kil­ling lait­taa ka­pu­loi­ta an­siok­kaan ame­rik­ka­lai­sen ri­ko­se­lo­ku­van hal­ki-poik­ki-pi­noon -ker­ron­ta­pe­rin­tee­seen. Kel­loa seu­ra­taan kuin She­rif­fi-k­las­si­kos­sa, mut­ta ta­voit­te­le­mat­ta Zin­ne­ma­nin siis­tiä lop­pu­tu­los­ta.
Sa­mal­la kun elo­ku­van tem­po näyttää kiih­tyvän, Kub­rick ve­nyttää ai­kaa lä­hes sur­rea­lis­ti­ses­ti ke­rien rin­nak­kain au­ki usei­ta ai­ka­ta­so­ja. Pa­ral­lee­li­ker­ron­ta ei ete­ne klas­si­sel­la, mykkä­kau­den Grif­fit­hiltä opi­tul­la sa­maan ai­kaan toi­saal­la -me­ne­telmällä, vaan oma­la­ki­ses­ti. Fil­missä ke­la­taan ai­na ajas­sa taak­sepäin, jot­ta voi­daan ker­toa, mi­ten räjäh­dys­pis­tee­seen pää­dyt­tiin kun­kin jen­gin jä­se­nen näkö­kul­mas­ta. Kub­rick siirtää näin tyy­dy­tystä ja pidät­te­lee pur­kaus­ta koh­den päämäärää – The Kil­lin­giä. Oh­jaus­ta­pa vah­vis­taa ja var­mis­taa sen mu­ser­ta­van pai­non, jol­la koh­ta­lo kul­jet­taa mie­hiä tu­hoon on­nis­tu­neen kei­kan ja Hap­py En­din ase­mas­ta.
Kub­ric­kin ta­pa tehdä elo­ku­vaa — pur­ka­mal­la sen ta­ri­nan ja tar­kas­tel­len mitä se on syö­nyt – ei miel­lyttä­nyt fil­miyh­tiötä. Uni­ted Ar­tists ha­lu­si, että Kub­rick leik­kaa Kil­lin­gin uu­del­leen nor­maa­liin, kro­no­lo­gi­ses­ti ete­nevään ta­pah­tu­majär­jes­tyk­seen. (Ver­tai­lu­koh­ta­na suu­rem­mas­sa mi­tas­sa Cop­po­lan Kum­mi­setä-e­lo­ku­vat.) Sitä­kin ko­keil­tiin, mut­ta kun se ei toi­mi­nut, Kub­rick sai on­nek­si pitää päänsä. Neut­raa­li­no­loi­nen se­los­ta­jaää­ni vai­kut­tai­si myön­ny­tyk­seltä stu­diol­le, yri­tyk­seltä pitää kes­kit­ty­mis­ky­vytön­kin ju­tus­sa kär­ryillä. Kub­rick ja ymmärtäväi­nen tuot­ta­jan­sa Ja­mes B. Har­ris jou­tui­vat ehkä heittämään komp­ro­mis­sie­leen fil­mi­fir­mal­le kuin luu­na voi­dak­seen var­jel­la tär­keintä, jän­tevän ker­rok­sel­lis­ta vi­suaa­lis­ta ra­ken­net­ta.
“­Kil­ling” tar­koit­taa ra­ha­kas­ta me­nes­tystä, suur­ta kaap­paus­ta tai esi­mer­kik­si voit­toa ra­vi­ra­dal­la. Sik­si ”­Tap­po” on ou­to va­lin­ta ko­ti­mai­sen dvd-jul­kai­sun ni­mek­si, vaik­ka fil­missä miestä ja nais­ta kuo­lee­kin oi­keal­la ja va­sem­mal­la. En­si-il­taan fil­mi tu­li meillä 60-lu­vun alus­sa ni­mellä Pe­li on me­ne­tet­ty.
A­me­rik­ka­lai­nen Cri­te­rion sai klas­si­kon Blu-rayl­le vii­me kesänä. Fu­tu­re Fil­min ko­mea Suo­mi-jul­kai­su pe­rus­tuu il­mei­ses­ti edel­li­seen, uu­sin­ta­teat­te­ri­kier­rok­sel­la 90-lu­vun lo­pus­sa meillä­kin käy­nee­seen res­tau­roin­tiin, jo­ka tuo Kub­ric­kin vii­meis­tel­lyn ku­va­ker­ron­nan esiin ker­ras­saan lois­tok­kaas­ti myös dvd-le­vyllä. Sa­maan ai­kaan vaa­sa­lai­nen Fu­tu­re jul­kai­see pu­na­kan­ti­ses­sa Kub­rick-sar­jas­saan kak­si muu­ta elo­ku­vaa: uraan­sa aloit­ta­van te­kijän 1955 val­mis­tu­neen nyrk­kei­lijä­ku­vauk­sen Tap­pa­va suu­del­ma (Kil­ler’s Kiss) sekä en­simmäi­sen täy­si­ve­ri­sen mes­ta­rinäyt­teen Kun­nian po­lut (Paths of Glo­ry, 1957). It­se pidän sil­ti eni­ten The Kil­lin­gistä.
Le­vyn lisä­ma­te­riaa­lis­sa seik­ka­peräi­set ku­vauk­set Kub­ric­kin ja Hay­de­nin elo­ku­vau­ril­ta, tri­viaa, trai­le­ri sekä stil­lejä ja ju­lis­tei­ta. (HB)
05/10/2011

Tekniset tiedot

Formaatti: DVD
 
Vuosi: 1956Kesto: 81 minuuttia
Julkaisija: Future FilmKuva:
1.33
Ääniraita: Dolby Digital Mono
 
Ikäraja:
(15)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikäraja­merkintä­uudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 15 vuotta.
VET: 45720EAN: 6416548552118

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (Future Film) ellei toisin mainita.
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2024 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy