Mus­ta nyrk­kei­ly­lu­paus Joe Louis nou­see lä­hes us­kon­nol­li­seen ase­maan tais­tel­tuaan it­sensä ra­sis­mis­ta ja hen­kilö­koh­tai­sis­ta vas­toinkäy­mi­sistä huo­li­mat­ta Yh­dys­val­tain ykkö­sek­si. Sa­maan ai­kaan At­lan­tin toi­sel­la puo­lel­la Sak­san mes­ta­ri Max Sch­me­ling yrittää kes­kit­tyä la­jiin­sa nat­si­hal­lin­non häntä koh­taan osoit­ta­mas­ta kas­va­vas­ta kiin­nos­tuk­ses­ta huo­li­mat­ta. Kun mie­het koh­taa­vat kehässä, heidän har­teil­leen on ka­sat­tu mil­joo­nien ih­mis­ten toi­vei­den lisäk­si val­ta­va ideo­lo­gi­nen ja po­liit­ti­nen pai­no­las­ti. Tästä ai­hees­ta oli­si ol­lut help­poa tehdä täy­sin tyhjänpäiväi­nen hyvä vs. pa­ha –­nu­ja­koin­ti, mut­ta poik­keuk­sel­li­ses­ti to­si­ta­pah­tu­miin pe­rus­tu­vas­ta tv-e­lo­ku­vas­ta löy­tyy enemmän ai­nek­sia ta­ri­nak­si kuin kah­des­sa tun­nis­sa on mi­tenkään mah­dol­lis­ta ker­toa. Pait­si että ta­ri­na on mie­len­kiin­toi­nen ja mo­ni­ta­hoi­nen, ovat myös pääo­san näyt­te­lijöi­den tul­kit­se­mat hah­mot ilah­dut­ta­van elä­viä. Har­mil­li­ses­ti ta­ri­nan­ker­ron­ta pettää hie­not lähtö­koh­dat ja ko­ko­nai­suus on tar­peet­to­man pon­ne­ton, ajoit­tain jo­pa pitkäs­tyttävä.

Tek­ni­seltä to­teu­tuk­sel­taan var­sin on­nis­tu­nut, jos­kin tun­nis­tet­ta­vas­ti tv-e­lo­ku­va. Ku­va on vä­ri­tois­tol­taan on­nis­tu­nut ja tark­kuu­del­taan kes­kimääräi­sen hyvä. Ko­hi­naa ja yllättäen myös ros­kaa esiin­tyy, mut­tei kum­paa­kaan häi­rit­seväs­ti. Ää­ni­rai­taa on laa­jen­net­tu mu­ka­vas­ti myös taak­se, mut­ta dia­lo­gi ei vai­ku­ta täy­sin vä­littömältä eikä mu­siik­ki­rai­ta ole täy­si­ve­ri­sen elo­ku­van ta­sal­la. Ekst­ra­ton (IJ)