”On tyhmää ra­kas­tua tyttöön, jon­ka on tun­te­nut kak­si päivää”. Oh­jaa­ja Stan­ley Kub­ric­kin en­simmäi­nen nor­maa­li­le­vi­tyk­sen saa­nut elo­ku­va edus­taa vielä pe­rin­teistä tril­le­rin, draa­man ja ro­mans­sin pe­rin­nettä, mut­ta an­taa jo hie­noi­sia viit­teitä poik­keuk­sel­li­sen per­soo­nal­li­ses­ta nä­ke­myk­sestä. Ku­va­kul­mat näyttävät raik­kail­ta, nyrk­kei­ly­koh­taus hämmäs­tyttää dy­naa­mi­suu­del­laan ja lo­pun kak­sin­tais­te­lu huo­kuu ma­kaa­be­re­ja sä­vyjä.

Muu­ten ky­seessä on jän­teväs­ti kä­si­kir­joi­tet­tu ja film noir –­pe­rin­tei­den mu­kai­ses­ti ker­to­janää­nellä eteenpäin vie­ty ta­rin eh­too­puo­len nyrk­kei­lijästä, jo­ka al­kaa suo­jel­la trau­maat­ti­sen per­he­his­to­rian jär­kyttämää tyttöä li­peävältä su­tenöö­riltä.