Ro­bert E. Howar­din pulpk­las­sik­ko Co­nan on nyt kään­ty­nyt kak­si ker­taa me­nes­tyk­sel­li­ses­ti val­ko­kan­kaal­le. John Mi­liuk­sen ja Ar­nold Sc­hwar­ze­neg­ge­rin ver­sio on pompöö­si klas­sik­ko (1981), mut­ta myös uu­si yri­tys toi­mii omin avuin. Ja­son Mo­moa ei syyl­lis­ty Sc­hwar­ze­neg­ge­rin jäykähköön pul­lis­te­luun, vaan on jo­pa enemmän Howar­din no­vel­lien omai­nen al­ku­kan­tai­nen tais­te­li­ja.

Juo­ni säi­lyy mie­len­kiin­toi­se­na, vä­ki­val­ta py­syy hy­vin pe­rus­tel­tu­na ja ku­vat­tu­na, eikä näyt­te­lijä­työstä voi va­lit­taa. Oi­keas­taan suu­rin laa­dul­li­nen ero syn­tyy vain pää­kon­na Kha­lar Zy­min osal­ta (S­tep­hen Lang), jo­ka jää val­juk­si en­simmäi­sen ver­sion Tul­sa Doo­min (Ja­mes Earl Jo­nes) rin­nal­la.

O­len lu­ke­nut kaik­ki Howar­din suo­men­ne­tut Co­nan-ta­ri­nat, mut­ta hyvän po­pu­laa­ri­kir­jal­li­suu­den ta­paan ne yleensä au­tuaas­ti unoh­taa, hie­man sa­maan ta­paan kuin Ray­mond Chand­le­rit, Agat­ha Ch­ris­tiet, Van Gu­li­kit ja Tex Wil­le­rit. On help­po lu­kea uu­des­taan. Mut­ta ehkäpä tämän ta­kia en kyllä muis­ta­nut ko­vin­kaan pal­jon Howar­dil­ta lai­nat­tua saa­ti kun­nia­no­soi­tuk­se­na teh­tyä tästä ta­ri­nas­ta.