Saara Cantellin ohjaamasta ja käsikirjoittamasta elokuvasta piti tulla lyhytelokuva.
Saara Cantellin ohjaamasta ja käsikirjoittamasta elokuvasta piti tulla lyhytelokuva. Onneksi aihetta kehiteltiin eteenpäin. Kohtaamisia on persoonallisuudessaan vuoden kiinnostavimpia kotimaisia.
Kuten Jarmo Lampelan ansiokas episodielokuva Joki (2001), myös Kohtaamisia seuraa puolen tusinan henkilön risteytyviä polkuja. Kaupunkitarinat onnistuvat koskettamaan katsojaa inhimillisellä kirjollaan ja arkisista tilanteista rakentuvilla kehityskaarilla. Teoksen erikoisuutena ovat pitkät, keskeytymättömät otokset, jotka vaativat paljon niin kameratekniikalta kuin näyttelijöiltä, joista puolet on amatöörejä.
Epätavallinen ja riskialtis metodi tuo elokuvaan todistusvoimaista tuoreutta. Tyyli ei missään vaiheessa pienene tehokeinoksi tai erikoisuudentavoitteluksi. Marita Hällforsin herkkävaistoisessa kuvauksessa Cantellin ohjattavat ovat hyvässä huomassa. Paljastavassa tilassa henkilöt saavat elää ja hengittää katsojan silmien alla. Kohtaamisia on tekotavaltaan eräänlainen vastaelokuva Olli Saarelan hektisesti hetkessä ja aikatasoissa eteen ja taakse leikkaavalle Harjunpäälle.
Ikääntyminen ja sairaus, turvaton lapsuus, avioliiton ongelmat ja syrjähypyt, ennakkoluulot ja vierauden kohtaaminen ovat elämänmyönteisten kaupunkitarinoiden vakavia aiheita. Kamera tarttuu hahmoihin yhtä intensiivisesti kuin Janne Kuusen elokuvassa Kukkia & sidontaa (2004), jossa improvisatorinen ote myös oli valttia.
Kohtaamisia on näyttelemisen voitto. Vanhan suomifilmin tumma tähti Anneli Sauli on nyt vahvasti läsnä oleva, lapsenlapsestaan huolehtiva kaunis vanhus. Yhtä eksoottisen Jenni Banerjeen todelliset taidot tulevat ensimmäistä kertaa esille nuorena, rankkana yksinhuoltajana ja sekakäyttäjänä. Sampo Sarkola levottoman poikaystävän roolissa harjoittelee jo pimeää puoltaan, joka nähtiin uudemmassa Harjunpäässä. Mari Nenonen hurmaa lämmöllään välitilassa elävänä ”toisena naisena”, jonka näkökulma yhtäkkiä laajenee.
Cantell osoittaa kyntensä myös kokemattomampien henkilöohjauksessa. Sairaalan maahanmuuttajatyöntekijöinä Maryan Guuleed ja Kolmessa viisaassa miehessä (2008) nähty Elena Spirina ovat vastoinkäymisissä sitkeitä sinnittelijöitä. Pitkät otokset ovat yhtä säälimättömiä lapsinäyttelijöille, mutta Tiitus Rantala tekee muistettavan miehen työn rappukäytävään unohdettuna poikasena.
Kokkolassakin vaikuttanut jazzsäveltäjä ja orkesterinjohtaja Sid Hille on tehnyt onnistuneen filmimusiikin. Olisi ihme, jollei Hilleä noteerattaisi tulevissa Jussi-palkintoehdokkuuksissa.
Cantellin lastenelokuvan Unnan & Nuukin (2006) tavoin Kohtaamisia on kaunista katseltavaa. Vain paikoin visuaalinen koristeellisuus yltyy häiritseväksi. Enimmäkseen Cantell selättää kekseliäisyydellään budjetin puutteet.
Anneli Saulin loppukävely sairaalan käytävällä on turhan pitkä ilmaisuvoimaansa nähden. Tärkeäksi nostettu ja käsiä vaihtava sukukoru vaikuttaa aitojen ihmisten keskellä rihkamalta. Outo hätäratkaisu rikkoo ehjyyttä, mutta ei taltuta kokonaisuuden positiivista virettä. (HB)