On kai se nautinto sekin: joutua Michael Bayn elokuva-aparaatin jyräämäksi.
On kai se nautinto sekin: joutua Michael Bayn elokuva-aparaatin jyräämäksi. Transformers: Kaatuneiden kosto suoltaa päälle puskevalla paineella nonstoppina stunttielokuvan mahtailevia, näyttävän teknisiä temppuja tarinan ja henkilöhahmojen kustannuksella. Muskeli-Michaelin filmeillä on maansiirtokoneen kosketus. Ei mitään subtiilia tai subliimia, voima se on joka jyllää!
Michael Bay heittää 80-luvun robottilelut nyt toista kertaa megabudjetilla ja videopelityylillä elokuvakankaille. Kamera kiertää maalla, merellä ja ilmassa. Suuri (lue: pitkä) lopputaistelu käydään Egyptin hiekka-aavikolla. Vilskettä ja melskettä riittää alusta loppuun, mutta kun tätä kestää kaksi ja puoli tuntia, on siinä yksinkertaisesti ainakin tunti liikaa.
Shia LaBeouf esittää yli kaksikymppisenäkin teinipoika-Samia ja Megan Fox hänen kurvikasta tyttöystäväänsä. Uskollisine autobotti-apureineen pari yrittää pelastaa maapallon decepticon-robottien tuhovimmalta. Muinaiset transformerit pitivät kunnia-asianaan kerätä tarvitsemansa energian vain asumattomien planeettojen auringoilta. Mutta decepticoneillehan ei mikään ole pyhää. Viimekertaisessa elokuvatarinassa rökitetyt rosvorobotit yrittävät revanssia paljastamalla Egyptin pyramideihin kätketyt arvoitukset ja sammuttamalla samalla Maa-planeetalle elämän lahjoittavan auringon.
Mielikuvituksella ja ihmeillä ei Bayn ohjaamassa ja Steven Spielbergin tuottamassa Transformers-saagassa ole äärtä eikä laitaa. Tätä Boormankin Sodankylässä tarkoitti sanoessaan aikuisen elokuvanteon käyneen mahdottomaksi sen jälkeen kun Star Wars otti kohdeyleisöksi toisella kymmenellä olevat pojat. He ovat Star Warsinsa ansainneet, mutta Transformers unohtaa tarinan vetovoiman ja kiinnostavat henkilöhahmot yhdistäessään nörttimäistä tekniikkaa militaristiseen täystuhomeininkiin.
Rajattomasti rautaa
Filmissä jyräävä sotaintoilu ja kilpavarustelu on huolestuttavan asenteellista. Johti amerikkalaisten toimintaa sitten kiva kaveri tai ikävä ihminen, tuusannuuskaksi pommittaminen esitetään ainoana toimivana vaihtoehtona.
Bayn elokuva kulkee kuin kone tuhoten kaiken tieltään. Muinaismuistojen ohella rumputuleen uhrataan luova leikkimieli, seikkailu ja huumori. Transformers on filminä kuin valtava tehosekoitin, jonka ääntä ja vimmaa ihailee aikansa, mutta sitten haluaisikin jo vetää töpselin seinästä.
Robotit elokuvassa ovat kyllä vaikuttavia luomuksia ja niiden kaatumisessa näkyy viimeisten dinosaurusten tragiikka. Ihmiset eivät pärjää rinnalla yhtä hyvin. Megan Fox on tyttöystävänä teinipoikain unelma, mutta vieläkään ei elokuvasta selviä, miksi juuri tämä pari pysyisi yhdessä. Julie White ja Kevin Dunn voisivat olla varttuneiden samaistumiskohde, mutta Samin äiti ja isä maistuvat kaavamaiselta pakkomachampurilaiselta, jossa mommy- ja daddy-sämpylän välissä tarjotaan perheyhteyden pikapakastepihviä.
Michael Bay ei loista kertojana. Sympaattisen LaBeoufin rinnalla maastopukuihin sonnustautuneita sotamiehiä ei juuri erota toisistaan. Samin opiskelupaikan esittely tuo hiukan vaihtelua, mutta huonetoveria esittävästä Ramon Rodriguezista ei sen enempää Sam kuin katsojakaan saa kiintoisaa retkiseuraa.
Transformersia voi suositella niille, jotka nauttivat vuoristoratakyydistä. Pomppuista matkaa täydet 152 minuuttia. (HB)