V2-mal­li Rei­jo Mäen dek­ka­ri­san­ka­ri­san­ka­rin elo­ku­va­ver­siois­ta ei toi­mi kuin en­simmäi­nen Va­res – yk­si­tyi­set­sivä (2004). Plus­saa on to­ki se, että Ju­ha Vei­jo­nen ei tällä ker­taa jää syrjään omas­sa ta­ri­nas­saan, vaan sel­vittää yri­tyk­sen ja ereh­dyk­sen kaut­ta kau­pun­gin her­ra­seu­ran si­kai­lu­bis­nek­set.

Per­soo­nal­lis­ten näyt­te­lijäin käyttö pää- ja si­vu­roo­leis­sa on elo­ku­val­le ”e­nemmän boo­nus kuin mii­nus”, au­to­kaup­pias Tien­vie­ren sa­non­taa käyttääk­se­ni. Elä­vil­le ja kuol­leil­le –­fil­mistä Jus­sil­la pal­kit­tu Han­nu-Pek­ka Björk­man saa nyt tem­meltää ai­van päin­vas­tai­ses­sa osas­sa.

Au­to­kaup­pias Tien­vie­ri on her­kul­li­sen äijämäi­nen por­sas­te­li­ja, jo­ka kan­nat­te­lee fil­miä hä­vyttömällä ener­gial­laan en­nen an­sai­tun sot­kuis­ta lop­puaan.

Ta­nak­kaa työtä te­kevät myös Ka­ri Väänä­nen, jäl­leen po­lii­si­roo­lis­sa, ja eri­tyi­ses­ti suur­ten mit­to­jen mies Jus­si Lam­pi. Lam­peen ki­tey­tyvät elo­ku­van viat ja an­siot. Ta­pa­ri­kol­li­nen Veik­ko Ho­pea on elämää suu­rem­pi pa­his, jon­ka tieltä kans­saih­mi­set kir­jai­mel­li­ses­ti la­koa­vat jal­koi­hin. Suu­ri näyt­te­lijä ei kui­ten­kaan saa tu­kea saat­taak­seen työnsä kun­nial­la lop­pu­met­reil­le.

Tai­ta­vak­si tie­de­tyn ja Mä­kelän fil­meissä tuh­laan­tu­van ku­vaa­jan Pi­ni Hells­ted­tin ka­me­roin­ti ko­hot­taa Lam­men tap­pa­ja­hah­mon myyt­ti­sek­si mons­te­rik­si. Mei­ju Väisä­sen pu­vus­ta­ma­na näyt­te­lijä pitkässä ta­kis­saan muis­tut­taa ita­lowes­ter­nien kos­ta­jaa, ja lop­pu­met­reillä ve­li-Ho­pean koh­ta­lo on sa­ma kuin Jack Nic­hol­so­nil­la Hoh­dos­sa.

- Minä en jätä mitään kes­ken, on Lam­men psy­ko­paa­tin mot­to­na. Se oli­si kel­van­nut oh­je­nuo­rak­si myös oh­jaa­ja Mä­keläl­le. Va­res kak­ko­nen on har­mil­li­sen kes­ke­neräi­nen, sin­ne päin su­dit­tu ri­kos­kier­re, jos­sa Rei­jo Mäen kir­jan juo­ni­ku­viot on si­dot­tu yh­teen ohuel­la lan­gal­la.

Se pu­nai­nen lan­ka on on­nek­si mu­ka­na. Ju­ha Vei­jo­sen jämäkän ja tees­ken­te­lemättömän ole­muk­sen vuok­si Po­rin pa­hoil­la ka­duil­la ja pi­meillä ku­jil­la liik­kuu mie­lik­seen. Vaik­ka opas on­kin epä­luo­tet­ta­va, reis­sus­sa rähjäävä ja it­sensä te­lo­va har­hai­li­ja.

Käh­mintä, val­lan­ha­lu, väärän­lai­nen lo­jaa­li­suus ”­kuo­le­maan saak­ka” ovat uu­den Va­rek­sen tee­moi­na. Ai­hei­siin so­pien V2 on ru­ma, ko­va ja kylmäil­mei­nen elo­ku­va. Har­mil­li­ses­ti se on myös lin­ja­ton, ja mo­net koh­tauk­set pi­la­taan huo­li­mat­to­muu­del­la. Toi­min­taa Mä­kelä ei vieläkään hal­lit­se, vaik­ka ai­nek­set ovat koos­sa. Poi­ka­mai­nen in­nos­tus tap­pe­lui­hin ja mäis­kee­seen on vie­nyt har­kin­nan, jol­la jak­sot oli­si vii­lat­tu koh­dal­leen.

V2 jää muo­to­puo­lek­si ja sau­mois­taan vuo­ta­vak­si. Tii­viys kär­sii ker­ron­nan ohel­la myös si­vu­roo­leis­sa, jois­sa on to­ki mo­nia paik­kan­sa täyttä­viä hen­kilöitä, ku­ten Pek­ka Huo­ta­rin toi­mit­ta­japö­silö, Han­nu Ki­vio­jan pik­ku­rois­to, Eli­na Knih­tilän tai­tei­li­ja­ren­tuk­ka tai Ka­ri-Pek­ka Toi­vo­sen mai­nio juop­po-Pu­se­nius.

Vin­tiömäis­ten, mut­ta il­keäm­pien vit­sien ta­sol­le jäävät Ni­ko Saa­re­lan teat­te­rioh­jaa­ja ja Ka­ri Hie­ta­lah­den tran­su-Kul­ler­vo. Osaa­va Hie­ta­lah­ti on­kin suo­ma­lai­sen elo­ku­van ali­suo­rit­ta­ja, jol­le ymmärtämättömät oh­jaa­jat sysäävät ai­na sa­mat pel­len­roo­lit. (HB)