Jock Mahoneyn järjestyksessään toinen Tarzan-elokuva, Tarzanin tulikoe, tuo viidakkomiehen 1960-luvun alun teemoille.
Jock Mahoneyn järjestyksessään toinen Tarzan-elokuva, Tarzanin tulikoe, tuo viidakkomiehen 1960-luvun alun teemoille. Hoivaava Tarzan ei tosin ollut mikään harvinaisuus 1910-luvulla, kun alkuperäiset ensimmäiset romaanit ilmestyivät.
Katsoja saattaa ihmetellä päähenkilön miekkailutaitoa, mutta sekin on lopulta peräisin Edgar Rice Burroughsin kirjoista. Eihän Tarzan mikään kahden maailman parhaan miekkailijan John Carterin veroinen ole, mutta hän tutustui lajiin jo romaaneissa Talttumaton Tarzan (Xujan sotureita vastaan: Tarzan the Untamed, 1920), Tarzan, viidakon valtias (keskiaikaisia ritareja vastaan: Tarzan, Lord of the Jungle, 1927) sekä Tazan ja kadonnt valtakunta (muinaisia roomalaisia vastaan: Tarzan and the Lost Empire, 1928).
Seikkailu tuntuu toimivalta. Koska Aasian kysyntään haluttiin vastata, mukana on dalailamamaista filosofiaa. Lännenelokuvien ja historiallisten spektaakkeleiden muistettavista sivurooleista paremmin tunnetun Woody Stroden hirmuvalitias Khan kuuluu konnien kärkikaattiin.
Kroppaamaton kuva on yllättänkin levollinen ja luontoa kuvataan paljon aiempaa luonnollisemmin. Väritkään eivät ole liian räikeitä, kuten 1970-luvun vaihteen väritelevisioissa totuttiin. Aliasing-ilmiökin väistetään, vaikka kohtauksissa piilee monia hankalia, horisontaalisia kehikoita. Ääniraita soi kapeasti. Ei ekstroja. Viiden levyn R0-kokoelman muut elokuvat: Tarzan Goes to India, Tarzan and the Valley of Gold, Tarzan and the Great River ja Tarzan and the Jungle Boy. (PS)