Laadukkaat musiikkiaiheiset elokuvat saati roots-musaa käsittelevät ovat sen verran harvinaisia, että Honeydripperiin suuntaa paljon odotuksia.
Laadukkaat musiikkiaiheiset elokuvat saati roots-musaa käsittelevät ovat sen verran harvinaisia, että Honeydripperiin suuntaa paljon odotuksia. Ikävä kyllä se lunastaa ne vain osittain.
Musiikki soi toki maukkaasti ja henkilähahmot tuntuvat sympaattisilta, mutta elokuvan helmasynti on liiallinen pituus, hidas dramaturginen tahti ja tapahtumien järkyttävä ennalta-arvattavuus.
Tapahtumat sijoittuvat Alabaman puuvillapelloille vuonna 1950. Paikallinen sheriffi (Stacy Keach rutiiniroolissaan) ja tuomari pitävät omaa orjasysteemiään puuvillapelloilla. Vähissä varoissa oleva jukejointin pitäjä (Danny Glover) joutuu luopumaan vanhasta akustisesta bluesista ja palkkaa lauantain vetonaulaksi kuulun Guitar Samin. Miestä ei vain kuulu keikalle, joten nuorelle lupaukselle katetaan koko painolasti. Vaikean osan ottaa suvereenisti haltuunsa Gary Clark Jr., jonka ”Good Rockin’ Tonigt” kestää vertailun Wynonie Harrisin versioon, Elivksestä puhumattakaan.
Elokuva kertoo perinteisen bluesin muuttumisesta sähköisemmäksi rhythm and bluesiksi. Charlie Christian oli jo tunnettu puoliakustisesta soundistaan, mutta ylipäätään kitara oli vielä arvostuksessa taka-alalla, ison orkesterin vähäpätöinen komppiväline, kun taas pienet combot suosivat pianoa ja huuliharppua soolo-osuuksissa.
Guitar Samin hahmo on kaiketi saanut vaikutteita mississippiläisestä Guitar Slimistä, jonka bravuureihin kuului pitkä vahvistinjohto ja yleisön seassa, jopa ulkona, soitetut soolot paljon ennen Buddy Guyta ja kumppaneita. Honeydripperin sankari vetää kyllä ihan chuckaberryä, mutta turhan aikaisin. ”Maybellene” ilmestyi puoli vuosikymmentä myöhemmin, eikä Johnny B. Gooden introa kuultu kuin vasta vuosikymmen lopulla.
Ympyrä sulkeutuu mainiosti, kun modernin bluesia Robert Johnsonin tyyliin piristävä Keb Mo' esiintyy myyttisenä hahmona, oikestaan haamuna, pianistin puukottamana kitaristina.
Laadukas kuva kärsii aika runsaasti aliasing-ilmiöstö oltiin sitten puuvillapellolla tai rautatiellä. Ääniraita on musiikkivoittoinen ja aina hankalat ”livemiksaukset” tuntuvat kohtuullisen autenttisilta. Ekstroissa traileri. (PS)