Ryuic­hi Sa­ka­mo­tol­le tu­li kii­re. Tie­to ke­hos­sa mu­hi­vis­ta syöpä­so­luis­ta pa­ni ja­pa­ni­laissä­veltäjän miet­timään elämän het­kel­li­syyttä en­simmäistä ker­taa. Oh­jaa­ja Step­hen Ni­mu­ra Sc­hib­le tal­len­si nämä mie­tinnät elo­ku­vak­si. Kuo­le­man ja mu­sii­kin lii­tos­ta ku­tou­tuu epä­tyy­pil­li­nen tai­tei­li­jaelämä­ker­ta.

His­to­rian mu­sii­kil­li­siin uro­te­koi­hin ei juu­ri pa­la­ta, joh­don­mu­kai­nen ker­ron­ta ei ole tär­keää. Haas­tat­te­lut ni­vou­tu­vat ko­ko­nai­suu­dek­si, per­soo­naa hi­taas­ti sy­ventäen. Mer­ki­tyk­sel­li­sim­mik­si ko­hoa­vat työn­teon ohes­sa käy­dyt fi­lo­so­fi­set poh­din­nat. Ja­pa­ni­laissä­veltäjä nä­kee mu­sii­kin kuin vain suu­ri tai­tei­li­ja voi.

Sai­ras­ker­to­mus unoh­tuu taus­tal­le, mes­ta­rin in­tou­tuu syväl­le ää­ni­tysp­ro­jek­tei­hin­sa. Sa­ka­mo­to kuun­te­lee sa­teen ro­pi­naa ämpä­ri päässään. Mik­ro­fo­ni suun­na­taan mil­loin ko­li­se­vaan sym­baa­liin, mil­loin so­li­se­vaan pu­roon. Tai­de syn­tyy le­veä hy­my kas­voil­la. Lap­se­nin­to pais­taa nau­hu­rin tal­len­taes­sa. Luon­non oma ää­ni­mat­to toi­mii poh­ja­na mol­li­voit­toi­sil­le sä­vel­kul­je­tuk­sil­le.

Su­run ja epä­tie­toi­suu­den kes­kellä­kin myön­tei­syys elämään säi­lyy työn avul­la. Sa­ka­mo­ton suu­rin huo­li on, eh­tiikö hän syn­nyttää tar­peek­si mu­siik­kia jäl­ki­pol­vil­le. Mu­siik­kia, jol­la oli­si mer­ki­tys. Pys­tyi­sipä jo­kai­nen kuo­le­man­tuo­mion saa­nut naut­ti­maan jäl­jellä ole­vis­ta ra­ja­tuis­ta het­kistä sa­mal­la kiih­kol­la.

Puh­das­ta vii­saut­ta tul­vi­va elo­ku­va nähdään osa­na huh­ti­kuis­ta Sea­son Film Fes­ti­val -oh­jel­mis­toa. Elo­ku­vas­sa ei ole suo­men­kie­listä teks­ti­tystä. (VA)