Itävalta & kellari –yhdistelmä luo välittömän mielikuvan.
Itävalta & kellari –yhdistelmä luo välittömän mielikuvan. Mielikuva johtaa tietenkin erääseen lähihistoriamme epämiellyttävimmistä yksilötason rikoksista. Ulrich Seidlin dokumentti In the Basement välttää kosketuksen Kampusch-tapauksen kanssa, mutta flirttailee aiheen liepeillä. Itävaltalaiskellareissa tapahtuu nimittäin k a i k e n l a i s t a.
Seidlin dokumenttielokuva on koostettu kiehtovalla tavalla. Se voisi aivan yhtä hyvin olla näytelty ja käsikirjoitettu musta komedia, löyhäjuoninen fiktio. Kellareiden tapahtumat eivät muodosta varsinaista jatkumoa, mutta ne kokoavat yhdessä varsin jämerän kuvan länsimaisen yhteiskunnan piilotetuista intohimoista, asioista, jotka vaivoin kestävät päivänvaloa. Kellari toimii oivaltavana metaforana koko yhteiskunnalle. Tässä näkemyksessä myös suoraan vältelty kellaritragedia on läsnä. Ihmisten kekseliäisyys ja pakkomielteisyys ne jaksavat aina yllättää.
Kellareitaan hyödyntävät sadistit ja masokistit, huorat asiakkaineen, maahanmuuttokriitikot, asehullut, salametsästäjät sekä – Itävallassa kun olemme – armoitetut Hitler-fanaatikot. Sekaan mahtuu toki myös tavallisempaa torvensoittajaa, rockrumpalia ja pyykinpesijää, mutta ketäpä ne kiinnostaisivat. Seidlin dokumentti keskittyy, ymmärrettävää toki, ensin lueteltuihin.
Maailmanparannusdokumenttien seassa on ajoittain virkistävää nähdä toisenlaista maailmaa, itselle maantieteellisesti lähempää – ja kuitenkin niin kaukaista. Toisaalta dokumentin katsottuaan tulee erityisen syyllinen olo heiluskella länsimaisen sivistysvaltion passi taskussa. Vähäisiäpä ovat ongelmamme. (VA)