Bo­ris Kar­lof­fin vuo­den 1932 Muu­mio on edel­leen ylittämätön. Uni­ver­sal-k­las­si­kon uu­sin­ta on pu­ru­ku­mi­ver­sio, mut­ta lois­ta­vi­ne te­hos­tei­neen ja köyhän mie­hen spiel­ber­ginä mais­tu­va sel­lai­nen. Vuo­sien hii­pues­sa viehä­tys kui­ten­kin la­tis­tuu vääjäämättä.

T­he Mum­my oli niin suo­sit­tu elo­ku­va var­hais­nuor­ten kes­kuu­des­sa, että sitä kut­sut­tiin lem­pi­ni­millä Mum­mi tai Muu­mi. Elo­ku­vaa suo­si­tel­laan yli 14-vuo­tiail­le, mikä voi mo­nil­le van­hem­mil­le osoit­tau­tua vai­keak­si ra­jak­si pitää kiin­ni. Elo­ku­van te­kijät on­nis­tui­vat ta­voit­tees­saan tehdä elo­ku­va, jo­ka pe­lot­taa, mut­tei ole kau­hua ja jo­ka on haus­ka, mut­tei ko­me­dia.

It­se muu­mio tai luu­ran­ko­mie­het eivät ole lap­sis­ta ko­vin pe­lot­ta­via. Mut­ta alan fil­mien va­kio­koh­taus li­ven­neen yli­pa­pin elävältä hau­taa­mi­ses­ta voi sitä ol­la. Van­hem­man mie­lui­sa etuoi­keus on kat­soa tämä en­sik­si it­se.