Esiviktoriaanisella ajalla naisten kirjoittamat brittiklassikot kestävät ihmeen hyvin aikaa, koska niiden tematiikka tuntuu perin ajattomalta: miehen ja naisen romanttisen suhteen vaikeudet, tasa-arvo ja rahan sekä aseman kohtuuton valta.
Esiviktoriaanisella ajalla naisten kirjoittamat brittiklassikot kestävät ihmeen hyvin aikaa, koska niiden tematiikka tuntuu perin ajattomalta: miehen ja naisen romanttisen suhteen vaikeudet, tasa-arvo ja rahan sekä aseman kohtuuton valta. Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani on kuvattu useaan otteeseen ja perin hyvin, joten tuntuu kummalta, että tv-sarja imaisee näinkin vahvasti mukaansa.
Kaikki tapahtuva on hyvin muistissa, mutta tällä kertaa Jane Eyren hahmoon pureutuva Ruth Wilson osaa asiansa. Tässä saattaa olla subjektiivista vetoa, sillä hänen itsenäisen nuoren naisen habituksensa muistuttaa häkellyttävällä tavalla vaimostani pikkityttönä otettua kuvasarjaa. Pahantuulisessa sessiossa suu kääntyi alaspäin mutrulle juuri samalla lailla kuin Wilsonilla tv-sarjan aikana. Katse on syvä, vakava ja tumma.
Myös tytön uusi isäntä Mr. Rochester onnistuu Toby Stephensiltä oikeaoppisen tuskaisena. Näinkin vanha tarina kertoo siitä, ettei perusinhimillisyyden lainalaisuudet ole muuttunet viktoriaanisesta ajasta. Varsinkin juuri nyt moni tietää, ettei varallisuus juurikaan tuo mitään onnea. Kaikki muu lienee tärkeämpää, kunhan viinikellari on vielä täynnä ja kirjastosta löytyy kaikki nuoruudessa tärkeät klassikot. Ja sitten jotain muuta.
Ikävä kyllä kuva on perin rakeinen ja kohinainen. Värit leviävät pahasti. Kyllä tämän silti katsoo, mutta hävyttömän huonosta BBC:n materiaalista on sarja koodattu. Tai sitten siinä on yksinkertaisesti epäonnistuttu. Selkeä ääniraita. Ei ekstroja. (PS)